Helmikuun terveiset Oulusta

Olen uusi jäsen BMOL:n hallituksessa ja varovaisen innostunut valtakunnallisesta toiminnasta. Yhdistystoiminta ei ole tänä päivänä suuria massoja vetävä harrastus, minkä olen huomannut toimiessani useita vuosia sekä Kempeleen-Oulunsalon lsy:n hallituksessa että Oulun seudun biologian ja maantiedon opettajat ry:n johtokunnassa. Miksi olen aloittamassa vapaaehtoistyötä uudessa luottamustoimessa? Mitä yhdistystoiminta on antanut minulle?

BMOL Oulun johtokunnan kokouksissa olen saanut ideoida ja myöhemmin toteuttaa erilaisia koulutuksia, retkiä ja muuta toimintaa yhdessä innokkaiden kollegojen kanssa. Oma opettajuus on saanut virikkeitä ja yhdessä toimiminen on tuonut kaivattua vaihtelua ja tarpeellista vertaistukea. Koska olen kouluni ainoa bg-opettaja, yhdistystoiminta on mahdollistanut myös verkostoitumisen uusien ihmisten ja koulujen kanssa. Bg-opettajiksi on lisäksi hakeutunut tavallista mukavampaa porukkaa, joten yhteiset tapaamiset ovat myös siksi merkityksellisiä. 

Ensimmäisen etänä pidetyn seminaaripäivän perusteella BMOL:n hallituksen toimintavuodesta on tulossa mielenkiintoinen. Edunvalvonnassa painottuvat muun muassa opetusvelvollisuuksien tasapuolistaminen eri aineryhmien välillä, demokorvauksien määräytymisen perusteet, maantiedon aseman vahvistaminen ja seuraavaan tuntijakoon vaikuttaminen. Meidän on tärkeä pitää ääntä bg-opettajien ja -opetuksen puolesta, koska kukaan muu ei sitä voi yhtä suurella asiantuntemuksella tehdä. Syyspäivien ohjelmaakin aletaan pikkuhiljaa suunnittelemaan. Koronan vähitellen laantuessa lähitapaamiset ja -toiminta käynnistyvät myös piiritasolla. 

Hiihtolomat pyörähtävät käyntiin etelästä edeten kohti pohjoista. Loma tulee varmasti jokaiselle tarpeen. Lue ja laiskottele. Liiku lähiluonnossa tai karkaa kauemmas. Tee juuri sitä mitä mieli ja keho kaipaa. 

Aurinkoista kevättalvea.

Kati Kylmäoja
Bg-ope Oulusta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä