Marraskuu 2022

Syysterveiset!

Syyslomat on vietetty aurinkoisessa ja kirpeässä säässä. Itse vietin syyslomani tutustuen Turun seudun luonto- ja kulttuurikohteisiin. Erityisesti Biologisen museon kakkanäyttely tuntui innostavan nuorempaa polvea biologian ihmeiden pariin. Nyt omat akut on ladattu lukukauden loppurutistusta varten.

BMOL:n vuoden kohokohta eli syyspäivät lähestyy kovaa vauhtia. Kerran vuodessa kokoonnumme kouluttautumaan ja ennen kaikkea tapaamaan toisiamme syyspäivien merkeissä. Esimerkiksi luento Suomen maatalouden tulevaisuudesta sekä muuttunut käsityksemme lajeista kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan, tule sinäkin mukaan lauantaina 19.11. Päivän päättää perinteiseen tapaan liiton vuosikokous. Tänä vuonna valitaan hallitus uusien, viime vuoden vuosikokouksen hyväksymien sääntöjen mukaisesti. Käsittelyssä on myös hallituksen esitys liiton strategiaksi tuleville vuosille. Isoja asioita siis päätettävänä, toivottavasti tavataan vuosikokouksessa!

Minttu Kalmi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä