8A Taidegrafiikan periodi

8A Taidegrafiikan periodi

Taikan taidegrafiikan periodiopinnoissa tutustuttiin kankaanpainantaan ja valotuskaavion valmistukseen.

Tehtävän aihe liittyi aikaan ja historiaan (Ernst Haekelin piirrokset 1800-luvulta ja uus- vanhat kasvikuvat malleina). Oppilaat luonnostelivat oman kasviaiheensa / mikroskooppiaiheen valokuvien pohjalta. Oppilaille esiteltiin uutena opiskeltavana tekniikkana silkkipainotekniikka. Tussiteos kopioitiin kalvolle seulalle valotusta varten. Painoalojen merkkaus oli oppilaille helppoa. Lisäksi samalla seulalla painettiin kuvio tulevan muotoilutehtävän pakkaukseen kanteen.

TAVOITTEET

Taidesuhde: 

  • Taidegrafiikan ilmaisukeinoni kehittyvät ja monipuolistuvat, Työskentelen hyödyntäen taidegrafiikan eri osa-alueita
  • Opin taidegrafiikkaan liittyviä peruskäsitteitä ja tutustun uusiin työskentelytapoihin, materiaaleihin ja tekniikoihin
  • Asetan ilmaisulleni tavoitteita, jotka tukevat taidekäsitykseni kehittymistä ja mahdollistaa perehtymisen omien kuvien henkilökohtaisiin merkityksiin ja niiden suhdetta muuhun visuaaliseen kulttuuriin

 Visuaalinen lukutaito:

  • Visuaaliset ilmaisukeinoni monipuolistuvat
  • Opin havainnoimaan piirustuksen ja taidegrafiikan kulttuurillista merkitystä yhteiskunnassa

Osallisuus ja vaikuttaminen:

  • Opin tulkitsemaan kuvan kieltä ja kuvan merkitysten rakentumista

SISÄLLÖT

Kuvan kieli ja taiteen ilmaisukeinot:

  • Käytän erilaisien välineiden ja materiaalien ilmaisullisia mahdollisuuksia

Omat kuvat:

  • Teen työskentelyssä tietoisemmin omakohtaisia ratkaisuja

Visuaalinen ympäristö:

  • Havainnoin ympäristöä ja arjen elinympäristöä

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä