14.4.8 Historia

Historian paikallinen ops suomenkielisille

Paikallishistorian tehtävä

Peruskoulun historian opetuksessa pyritään perehdyttämään oppilasta kotimaakuntansa ja kotiseutunsa historiaan, kulttuuriperintöön ja ajankohtaisiin kysymyksiin.

Alakoulussa historian opetuksessa lähdetään liikkeelle oppilaan omasta perheestä ja suvusta sekä oppilaalle tutusta kotiseudusta.

Kotiseudun historian ja ajankohtaisten asioiden opiskelussa korostuu toiminnallisuus. Oppilas tutkii itse kotiseutunsa ja sukunsa menneisyyttä keräämällä ja etsimällä tietoja erilaisista lähteistä käyttäen sekä tietotekniikkaa että perinteisiä tutkimusmenetelmiä ja lähteitä apunaan.

Paikallishistorian näkökulmat otetaan esille kaikissa Suomen historiaan soveltuvissa kohdissa, joko kronologisesti edeten tai teemoittain. Esimerkiksi silloin, kun ko. historialliset tapahtumat liittyvät oman paikkakunnan menneisyyteen. Tai historian ilmiöitä ja käsitteitä voidaan esittää paikallishistoriallisin esimerkein. Myös silloin, kun oman paikkakunnan kehitys poikkeaa valtakunnallisesta kehityksestä.

Historian opetuksessa noudatamme valtakunnallisen opetussuunnitelman lisäksi seudullista ja paikallista opetussuunnitelmaa mahdollisuuksien ja olosuhteiden mukaan. Seudullinen ops näkyy punaisella kirjoitettuna.

Historian opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 5. – 6.

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Tavoitteisiin liittyvät paikalliset sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Merkitykset, arvot ja asenteet

T1 ohjata oppilasta kiinnostumaan historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena

S1-S5

P S1 Johdantokurssi: Historian opiskelu aloitetaan paikallishistoriallisella oppiaineksella. Kurssilla tutustutaan oman perheen ja suvun historiaan. Aloitus voi yhdysluokassa tapahtua joko viidennen tai kuudennen luokan alussa.

L1

L1-L7

T2 johdattaa oppilasta tunnistamaan erilaisia historian lähteitä

S1-S5

P S1 Jääkausi Pohjolassa ja Utsjoen ja sen lähialueiden esihistoria. Erityisesti mesoliittinen eli vanhempi kivikausi ja nuorempi kivikausi.

L1, L2

L1, L2, L4, L5, L7

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan historiatiedon tulkinnallisuuden

S1-S5

P S1

L4

L1, L2, L4-L7

Historian ilmiöiden ymmärtäminen

T4 auttaa oppilasta hahmottamaan erilaisia tapoja jakaa historia aikakausiin sekä käyttämään niihin liittyviä historiallisia käsitteitä

S1-S5

P S1

L1, L4

L1, L2, L3

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toiminnan motiiveja

S1-S5

P S3 Lapin moninkertainen verotus ja maanomistus ennen 1600-lukua.

L4

L2-L4, L6, L7

T6 johdattaa oppilasta hahmottamaan erilaisia syitä ja seurauksia historian tapahtumille ja ilmiöille

S1-S5

P S5 Lapinkylien verotus: Kymmenysverotuksesta maaverotukseen vuosien 1602 ja 1695 uudistukset.

L1, L2, L4

L2, L4, L7

T7 auttaa oppilasta tunnistamaan muutoksia oman perheen tai yhteisön historiassa sekä ymmärtämään, miten samat muutokset ovat voineet tarkoittaa eri asioita eri ihmisille

S1-S5

P S1

P S4

L1, L4

L1-L7

T8 harjaannuttaa oppilasta hahmottamaan jatkuvuuksia historiassa

S1-S5

P S1 Temaattisesti voidaan tutustua mm. peurankuoppapyynnin historiaan. Teemaan voidaan mahdollisuuksien mukaan liittää käynti peurahaudoilla. Esim. kirkonkylällä ja Nuorgamissa Kuolleitten kuolpunassa tai Gollevárrin alueella Norjan puolella, Karigasniemellä Luomusjärven ja Sulaojan alueilla.

P S5

L1

L1, L2, L4, L7

Historiallisen tiedon käyttäminen

T9 ohjata oppilasta esittämään muutoksille syitä

S1-S5

P S4 Kristinuskon tulo Lappiin. Tässä yhteydessä voidaan esimerkiksi teemana tutustua noitavainoihin. Käynti mahdollisuuksien mukaan Vardøn vainokauden muistomerkkipaikalla.

P S5

L2, L4

L1, L2, L4

T10 ohjata oppilasta selittämään, miten tulkinnat saattavat muuttua uusien lähteiden tai tarkastelutapojen myötä

S1-S5

P S1

P S4

P S5

L2,L4

L1-L7

T11 ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa

S1-S5

P S5 Pohjoisen rajajärjestelyt ja niiden vaikutukset Utsjoella:

esim.

-Knäredin rauha 1613. Norjan rajankäynti.

-Strömstadin rauha 1751 ja sen vaikutukset

L2, L4

L2-L4, L6, L7

Historian opetuksen sisällöt:

S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty: Perehdytään ihmisen elämiseen pienissä populaatioissa ja metsästyskulttuuriin sekä maanviljelykulttuurin murrokseen ja sivilisaation syntyyn. Lisäksi tarkastellaan asutuksen leviämistä pohjoisessa jääkauden jälkeen.

Paikallishistorian sisällöt:

P S1 Johdantokurssi: Historian opiskelu aloitetaan paikallishistoriallisella oppiaineksella. Kurssilla tutustutaan oman perheen ja suvun historiaan. Aloitus voi yhdysluokassa tapahtua joko viidennen tai kuudennen luokan alussa.

esim.

Työtavat:

- haastattelut: vanhemmat, isovanhemmat ja muut sukulaiset

- tutustutaan esim. Hiski-ohjelmaan

P S1

  • Jääkausi Pohjolassa ja Utsjoen ja sen lähialueiden esihistoria. Erityisesti mesoliittinen eli vanhempi kivikausi ja nuorempi kivikausi.
  • Temaattisesti voidaan tutustua mm. peurankuoppapyynnin historiaan. Teemaan voidaan mahdollisuuksien mukaan liittää käynti peurahaudoilla. Esim. kirkonkylällä ja Nuorgamissa Kuolleitten kuolpunassa tai Gollevárrin alueella Norjan puolella, Karigasniemellä Luomusjärven ja Sulaojan alueilla.

S2 Vanha aika ja antiikin perintö: Paneudutaan demokratian orastukseen Kreikassa ja roomalaiseen yhteiskuntaan. Aikakautta tarkastellaan lisäksi Pohjolan asuttamisen näkökulmasta. Lisäksi käsitellään siita- eli lapinkyläjärjestelmä.

S3 Keskiaika: Perehdytään keskiaikaiseen maailmankuvaan sekä idän ja lännen kulttuurisiin yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin ja niiden vaikutuksiin eri ihmisryhmille. Käsitellään Suomen siirtyminen historialliseen aikaan ja Ruotsin yhteyteen.

Paikallishistoria:

P S3

  • Lapin moninkertainen verotus ja maanomistus ennen 1600-lukua.

S4 Uuden ajan murrosvaihe: Tutustutaan tieteessä, taiteessa ja ihmisten uskomuksissa tapahtuneisiin muutoksiin. Lisäksi käsitellään siirtyminen suurporonhoitoon.

Paikallishistoria:

P S4

  • Kristinuskon tulo Lappiin. Tässä yhteydessä voidaan esimerkiksi teemana tutustua noitavainoihin.

S5 Suomi osana Ruotsia: Tarkastellaan kehitystä Suomessa 1600–1700-luvuilla. Lisäksi tarkastellaan, miten uudistukset valtakunnan sisällä sekä naapurivaltakuntien välillä vaikuttivat ihmisten elämään Lapissa.

Paikallishistoria:

P S5

  • Lapinkylien verotus: Kymmenysverotuksesta maaverotukseen vuosien 1602 ja 1695 uudistukset.

  • Pohjoisen rajajärjestelyt ja niiden vaikutukset Utsjoella:

esim.

-Knäredin rauha 1613. Norjan rajankäynti.

-Strömstadin rauha 1751 ja sen vaikutukset

Seudullinen ops

HISTORIA

Oppiaineen tehtävä

Historian opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä kannustaa heitä omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet. Menneisyyttä koskevan tiedon avulla oppilaita ohjataan ymmärtämään nykyisyyteen johtanutta kehitystä, henkisen ja aineellisen työn arvoa sekä pohtimaan tulevaisuuden valintoja. Oppilaita ohjataan näkemään yksilön merkitys historiallisena toimijana sekä oivaltamaan toiminnan taustalla esiintyviä tekijöitä ja ihmisten motiiveja. Tarkoituksena on tukea oppilaiden identiteetin rakentumista sekä edistää heidän kasvuaan aktiivisiksi ja erilaisuutta ymmärtäviksi yhteiskunnan jäseniksi.

Historianopetuksessa oppilaat paneutuvat erilaisten toimijoiden tuottaman tiedon kriittiseen käsittelyyn ja historiallisen lähdeaineiston ulottuvuuksiin. Opetuksessa syvennytään lisäksi historiantutkimuksen lähtökohtaan, jonka mukaan menneestä pyritään muodostamaan mahdollisimman luotettava kuva saatavilla olevan todistusaineiston perusteella. Opetuksen tavoitteena on kehittää historian tekstitaitoja: taitoa lukea ja analysoida menneisyyden toimijoiden tuottamia lähteitä sekä tehdä päteviä tulkintoja niiden tarkoituksesta ja merkityksestä.

Oppilaita ohjataan ymmärtämään historiatiedon tulkinnallisuutta ja moniperspektiivisyyttä sekä selittämään historiallisessa kehityksessä ilmenevää muutosta ja jatkuvuutta. Historianopetus auttaa oppilaita tunnistamaan yhteiskunnassa olevia arvoja, arvojännitteitä ja niissä tapahtuneita muutoksia eri aikoina.

Vuosiluokilla 4-6 historian opetuksen tehtävänä on perehdyttää oppilaat historiallisen tiedon luonteeseen, tiedon hankkimiseen sekä peruskäsitteisiin. Pyrkimyksenä on herättää oppilaiden kiinnostus mennyttä aikaa, ihmisen toimintaa, sen merkitystä ja ymmärtämistä kohtaan. Perusteissa määriteltyjen sisältöjen opetuksessa korostetaan toiminnallisia ja elämyksellisiä työtapoja.

Historian opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 4-6

Opetuksen tavoitteet

Merkitys, arvot ja asenteet

* ohjata oppilasta kiinnostumaan historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena

Tiedon hankkiminen menneisyydestä

* johdattaa oppilasta tunnistamaan erilaisia historian lähteitä

* ohjata oppilasta havaitsemaan historiallisen tiedon tulkinnallisuuden


Historian ilmiöiden ymmärtäminen

* auttaa oppilasta hahmottamaan erilaisia tapoja jakaa historia aikakausiin sekä käyttämään niihin liittyviä historiallisia käsitteitä

* ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toiminnan motiiveja

* johdattaa oppilasta hahmottamaan erilaisia syitä ja seurauksia historian tapahtumille ja ilmiöille

* auttaa oppilasta tunnistamaan muutoksia oman perheen tai yhteisön historiassa sekä ymmärtämään, miten samat muutokset ovat voineet tarkoittaa eri asioita eri ihmisille

* harjaannuttaa oppilasta hahmottamaan jatkuvuuksia historiassa

Historiallisen tiedon käyttäminen

* ohjata oppilasta esittämään muutoksille syitä

* ohjata oppilasta selittämään, miten tulkinnat saattavat muuttua uusien lähteiden tai tarkastelutapojen myötä

* ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa

Historian tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 4-6

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista. Historian opiskelu on hyvä aloittaa perehtymällä historian tiedon luonteeseen oppilaan suvun tai lähiyhteisön menneisyyden avulla. Keskeisissä sisältöalueissa kiinnitetään huomio oman perheen, paikkakunnan ja lähialueen historiaan soveltuvissa kohdissa. Sisältöalueet voidaan käsitellä joko kronologisesti tai temaattisesti.

S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty: Perehdytään ihmisen elämiseen pienissä populaatioissa ja metsästyskulttuuriin sekä maanviljelykulttuurin murrokseen ja sivilisaation syntyyn. Lisäksi tarkastellaan asutuksen leviämistä pohjoisessa jääkauden jälkeen.

S2 Vanha aika ja antiikin perintö: Paneudutaan demokratian orastukseen Kreikassa ja roomalaiseen yhteiskuntaan. Aikakautta tarkastellaan lisäksi Pohjolan asuttamisen näkökulmasta. Lisäksi käsitellään siita- eli lapinkyläjärjestelmää.

S3 Keskiaika: Perehdytään keskiaikaiseen maailmankuvaan sekä idän ja lännen kulttuurisiin yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin ja niiden vaikutuksiin eri ihmisryhmille. Käsitellään Suomen siirtyminen historialliseen aikaan ja Ruotsin yhteyteen.

S4 Uuden ajan murrosvaihe: Tutustutaan tieteessä, taiteessa ja ihmisten uskomuksissa tapahtuneisiin muutoksiin. Lisäksi käsitellään siirtyminen suurporonhoitoon.

S5 Suomi osana Ruotsia: Tarkastellaan kehitystä Suomessa 1600–1700-luvuilla. Lisäksi tarkastellaan, miten uudistukset valtakunnan sisällä sekä naapurivaltakuntien välillä vaikuttivat ihmisten elämään Lapissa.



Historian oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 4-6

Oppiaineen tavoitteiden kannalta on tärkeä valita elämyksellisiä ja toiminnallisia työtapoja, esimerkiksi erilaisten lähteiden tutkimista, kerrontaa, draamaa, leikkiä ja pelejä. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden historian tekstien ja ympäristön lukutaitoa sekä harjoitella tulkintojen tekemistä itsenäisesti ja toisten kanssa. Opiskelussa hankitaan ja käytetään historiallista tietoa erilaisissa oppimisympäristöissä tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen. Voidaan tehdä myös tutkimuskäyntejä oman paikkakunnan kohteisiin. Historia oppiaineena sopii hyvin integroitavaksi muiden oppiaineiden kanssa.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki historiassa vuosiluokilla 4-6

Historianopetuksessa oppilaita ohjataan tutkivaan opiskelutapaan ja heitä rohkaistaan tekemään tulkintoja, vertailemaan, tekemään johtopäätöksiä ja soveltamaan hankittua tietoa sekä suullisesti että kirjallisesti. Tekstien ymmärtämiseen ohjataan avaamalla teksteissä käytettyjä käsitteitä.

Oppilaan oppimisen arviointi historiassa vuosiluokilla 4-6

Historian opetuksessa oppimisen arviointi on oppilaita ohjaavaa ja kannustavaa. Palautteella pyritään rohkaisemaan oppilaita tutkimaan erilaisia historiallisia lähteitä ja tekemään niistä omia tulkintojaan. Arvioinnissa otetaan huomioon monimuotoiset kirjalliset ja suullisen tuottamisen tavat sekä muun tekemisen ja ilmaisumuotojen kautta osoitettu osaaminen. Sisältöjen muistamisen sijasta arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota tiedon soveltamiseen ja historiallisen ajattelun kehittymiseen.

Historian sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi kunkin oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää historian valtakunnallisia arviointikriteereitä.

Opintojen edistymisen kannalta keskeistä on tutkimisen, toimimisen ja menneisyyteen eläytymisen ohella ankkuroituminen kulttuuriympäristöön, aikaperspektiivin hahmottaminen, ihmisen toimijuuden sekä historian merkityksen oivaltaminen ihmiskunnan ja oman elämän kannalta nyt ja tulevaisuudessa.

Historian arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Merkitys, arvot ja asenteet




Opetuksen tavoite
Sisältö-alueet Arvioinnin kohteet historiassa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen


T1 ohjata oppilasta kiinnostumaan historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena

S1-S5

Motivaation kehittymistä ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.



Tiedon hankkiminen menneisyydestä

Opetuksen tavoite Sisältö-alueet Arvioinnin kohteet historiassa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen
T2 johdattaa oppilasta tunnistamaan erilaisia historian lähteitä S1-S5 Historian tietolähteiden tunnistaminen Oppilas osaa ohjatusti etsiä historiatietoa erilaisista tietolähteistä.
T3 ohjata oppilasta havaitsemaan historiatiedon tulkinnallisuuden S1-S5 Historiatiedon tulkinnallisuuden havaitseminen Oppilas osaa erottaa toisistaan faktan ja tulkinnan.



Historian ilmiöiden ymmärtäminen

Opetuksen tavoite Sisältö-alueet Arvioinnin kohteet historiassa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen
T4 auttaa oppilasta ymmärtämään erilaisia tapoja jakaa historia aikakausiin sekä käyttämään niihin liittyviä historiallisia käsitteitä S1-S5 Kronologian ymmärrys Oppilas tunnistaa keskeiset historiaan liittyvät ajan jäsentämismuodot ja osaa antaa esimerkkejä eri aikojen yhteiskunnille ja aikakausille ominaisista piirteistä.
T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen toiminnan motiiveja S1-S5 Historiallinen empatia Oppilas pystyy eläytymään menneen ajan ihmisen asemaan ja nimeämään tämän toiminnan motiiveja.
T6 johdattaa oppilasta hahmottamaan erilaisia syitä ja seurauksia historian tapahtumille ja ilmiöille S1-S5 Syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen historiassa Oppilas tunnistaa ja osaa antaa esimerkkejä historian ilmiöiden syy- ja seuraussuhteista.
T8 harjaannuttaa oppilasta hahmottamaan jatkuvuuksia historiassa S1-S5 Jatkuvuuden tunnistaminen Oppilas osaa antaa esimerkkejä ilmiöiden jatkuvuudesta eri aikakaudesta toiseen.



Historiallisen tiedon käyttäminen


Opetuksen tavoite Sisältö-alueet Arvioinnin kohteet historiassa Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen
T9 ohjata oppilasta esittämämään muutoksille syitä S1-S5 Syy- ja seuraus-suhteen kuvaileminen Oppilas osaa kuvailla pääpiirteissään joidenkin historian ilmiöiden syy- ja seuraussuhteita.
T10 ohjata oppilasta selittämään, miten tulkinnat saattavat muuttua uusien lähteiden tai tarkastelutapojen myötä S1-S5 Tulkintojen selittäminen Oppilas osaa selittää joidenkin esimerkkien avulla, miksi sama tapahtuma tai ilmiö voidaan tulkita eri tavoin.
T11 ohjata oppilasta selittämään ihmisen toimintaa S1–S5 Ihmisen toiminnan selittäminen Oppilas osaa esittää käsiteltävästä asiasta kertomuksen siten, että hän selittää tapahtuman tai ilmiön eri toimijoiden kannalta.