2.3.6 Oppiminen nähdään tiedon jäsentymisenä aiemmin opittuun

2.3.6

Oppiminen nähdään tiedon jäsentymisenä aiemmin opittuun. Oppiminen tapahtuu vaiheittain ja dynaamisesti. Oppitunneilla kuljetaan tästä syystä yhteisöllisestä kokemusten jakamisesta kohti yksilöllistä oppimista, holistisesta koko ryhmän jäsenten kokemusten joukosta kohti pohdintaa oman kokemuksen jäsentymisestä ryhmän jäsenten kokemusten joukkoon. Tällä tavoin oppilas saa mahdollisuuden syventää ymmärrystään, oppia käsitteellistämään kokemuksiaan ja reflektoimaan oppimisprosessiaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Toisten kanssa keskustelemalla oppilas tulee tietoiseksi myös omista kokemuksistaan, mikä puolestaan auttaa oppimista Kieli mahdollistaa kommunikaation, kommunikaatio dialogin ja dialogi itseymmärryksen. Ihmisen minuus siis syntyy vuorovaikutuksessa, jossa oppilas oppii tuntemaan oppisisällön lisäksi myös itseään.

Oppimisessa hyödynnetään oppilaan aiempaa tietoa, taitoa, toimintaa, tunteita, havaintoja ja kokemuksia. Oppilas etenee omista kokemuksistaan kohti sisäistynyttä tietoa ja ymmärrystä. Tässä prosessissa teoria ja käytäntö kytkeytyvät toisiinsa ja antavat oppimiselle ja ihmisenä kasvamiselle merkityksen. Oppimisprosessiin vaikuttavat myös kulttuuri, kieli ja aikaisemmat kokemukset. Yhteistoiminnallinen ja turvallinen oppimisympäristö ja -ilmapiiri nähdään kaiken oppimisen edellytyksenä.