Mankolan koulu - käytänteitä ja toimintakulttuuria
Mankolan yhtenäiskoulu, erityisesti alakoulun puolen toiminta, tuli ensimmäisellä harjoitteluviikolla tutuksi. Toki, kuten kouluun jo juurtuneemmat opettajat minulle totesivat, ei kaikkea pysty eikä tarvitsekaan kyetä heti ottamaan haltuun. Tilojen puolesta voi todeta, että niitä on paljon jo ihan senkin vuoksi, että koulu koostuu kahdesta eri rakennuksesta.
Koulun toimintakulttuurin voisi mielestäni kiteyttää sanoihin toimiva, aktiivinen ja oppilaiden etuja ajava. Sanat sopivat toisaalta koko koulun, mutta myös 5CD luokan toimintakulttuuriin kuvailemiseen. On selvää, että tietynlaisen toimintakulttuurin luominen lähtee ylempää, mutta ei ole itsensäänselvyys, että sen jatkojalostaminen luokkiin, aina pienempiin yksiköihin, onnistuisi. Voin kuitenkin rehellisesti todeta, että esimerkiksi juuri harjoitteluluokassani opettajilla tuntuu olevan vahva tahto toimia koko koulun edun ja parhaan mukaisesti ja täten kaikki hyvä kumpuaa myös heidän omiin oppilaisiinsa.
Koulun toiminta on järjestelmällistä ja hyvin organisoitua. Tieto kulkee ja opettajat ymmärtävät yhteisöllisyyden merkityksen. Toista opettajaa autetaan tilanteen tullen, usein myös ilman erillistä pyyntöä. Opettajat ovat ymmärryksen lisäksi sisäistäneet yhteisön jäseneksi tulemisen kirjoittamattomat säännöt. Ilmapiiri koululla on lämmin ja kannustava. Ilo on ollut huomata, että ilmapiiri on ainakin minun harjoitteluluokassa juurtunut osaksi oppilaiden elämismaailmaa. Konkreettinen esimerkki 5CD luokan liikuntatunnilta: pituushyppypaikalla erilaisia hyppytyylejä arvostettiin, monenkirjavaan jalkine- ja vaatetusvalintaan ei kiinnitetty erityistä huomiota ainakaan negatiivisessa mielessä, vertaisten hyppyjä seurattiin ja samalla kannustettiin (välillä yliastuttu -huutelua). Samoin torstain Move! -mittausten aikana sain tehdä useita havaintoja siitä, että oppilaat todella haluavat toistensa parasta. Jopa niin, että tarkkuusheitossa heittoparin pisteet merkittiin todellista paremmiksi.
Kuten todettua, tietynlaisen kulttuurin ja toiminnan muotti muovautuu isommasta kuvasta pienempään kuvaan. Hanna ja Mari ovat luoneet toimivan kulttuurin 5CD luokalle. Oppilaita kasvatetaan ja ohjataan, mutta vastuuta annetaan myös oppilaille itselleen. Oppilaita ohjataan, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kulttuuri on luotu sellaiseksi, että tarpeen tullen oppilaat uskaltavat kysyä ja tarkentaa. Opettajat luottavat oppilaisiin ja näin oppilaille mahdollistuu pystyvyyden tunteen voimistuminen. Tämä liittyy sosiaalisen vastuun käsitteeseen, jota kuvailen tarkemmin vuorovaikutusosaamisen ulottuvuudessa.
Konkretian tasolla luokan toimivaan kulttuuriin kuuluu esimerkiksi Peda-net -sivuston käyttäminen. Oppilaille tulee teknolgisen osaamisen harjoittelua, vastuun ottamisen ja kantamisen lisäksi. Läksyt merkitään henkilökohtaiseen läksyvihkoon ja lukemisen edistymisestä pidetään huolta siihen tarkoitetun taulukoinnin avulla. Tavoitteena on, että jokainen luokan oppilas lukisi opetuksen ulkopuolella yhteensä 1,5 tuntia viikossa valitsemaansa kirjallisuutta.
Työrauha 5CD luokassa on ihan mieletön. Hannna ja Marin ohjeistukset kuunnellaan ja niiden mukaan toimitaan. Oppilaat kunnioittavat Hannaa ja Maria, mutta myös toisiaan.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin