Välireflektointia
Kirjoitan ajatuksia harjoittelun puolessa välissä. Tänään tiistaina 19.9. takana kolmen oppitunnin pituinen opetuspäivä. Matikkaa, ymppää ja äidinkieltä. Huh! Paljon on tapahtunut ja tuntuu, että koko ajan menee oma ajatustyöskentely eteenpäin. Jokaisella oppitunnilla olen tehnyt uudenlaisia havaintoja ja saanut uudenlaisia kokemuksia. Puhuimme tänään pienryhmätunnilla monialaisesta opettamisesta ja koulun toimintakulttuurista. Miten sattuikaan, että juuri tänään keskustelin myös 5CD luokan toisen opettajan kanssa oppilaiden hyvinvoinnista ja monialaisen opettamisen vaikutuksista siihen. Mari oli sitä mieltä, että yhä enemmän tulisi tehdä vielä sen eteen, että koulu voisi vapautua aikataulutetusta tuntisuunnitelmasta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä - oppimista ei voi irroittaa erilliseksi.
Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen päässyt osaksi yhdysluokan arkea. Yhdysluokan opetuksen yhtenä peruspilarina pidetään vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutuksen on toimittava, jotta luokassa pystytään työskentelmään. Opetusharjoittelujaksollani vuorovaikutusta on pystynyt hyödyntämään monessa eri oppiaineessa ja oppimiskokonaisuudessa. Vuorovaikutukset valitsinkin harjoitteluni pääteemaksi. Suunnittelemani oppitunnut ovat sisältäneet runsaasti erilaisia kommunikointitilanteita. Ryhmässä toimimisen taitojen harjoitteleminen on mielestäni äärimmäisen tärkeää ihan jokaisella luokka-asteella. Ympäristöopin oppimiskokonaisuudessa, jossa harjoitellaan esimerkiksi omien sekä toisten rajojen kunnioittamista, ollaan vuorovaikutuksen avulla voitu käydä läpi monenlaisia tehtäviä. Vuorovaikutuksessa ollaan opittu kuulemaan ja kuuntelemaan, kertomaan ja antamaan tilaa.
Sain tänään palautetta oppilailta. He kysyivät, että olenko "joku tunneihminen, terapeutti, sellainen tunnetyöskentelijä". He olivat selkeästi napanneet ajatuksen siitä, että itsensä tunteminen on tärkeää, jotta kykenee toimimaan muiden ihmisten kanssa. Ympäristöopin tunneilla olemme käsitelleet juuri fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden teemoja. Olemme lähteneet siitä ajatuksesta liikkeelle, että oman itsensä tunteminen ja omien rajojen tunnistaminen on parasta, mitä itselle voi antaa.
Oppilaat ovat selkeästi luoneet minusta tietynlaisen profiilin, sillä eilen, kun teimme omiin rajoihin liittyvää tehtävää, eräs oppilas kysyi, että kuka kyseisen tehtävän on suunnittellut. Vastasin, että minä, ja hän totesi siihen, että "no niin mä vähän ajattelinkin". Aluksi teimme mindfulness-harjoituksen liittyen kehon tiedostamiseen ja tämän jälkeen teimme piirrustus- ja kirjoitusharjoitteen liittyen omiin rajoihin. Tämän päivän palautteen ja keskustelun perusteella teen työtä tunnepohjaisesti. Voin myöntää, minulle on tärkeää tietää ja tunnistaa, miltä mikäkin asia tuntuu. Tiedostamalla tunteen voin työstää sitä ja myös päästää sen tarvittaessa menemään. Olen huomannut, että jos olen kokenut esimerkiksi oppitunnin alussa epäonnistumisen tunteen, tunne jää herkästi päälle. Toisaalta, se ei haittaa. Kunhan tunne ei välity negatiivisen asenteen kautta oppilaille. Opettaja on inhimillinen toimija, samoin kuin oppilas. Tunteita saa näyttää ja juuri epäonnistumisen kanssa paljaana oleminen voi joskus tuntua aivan äärimmäisen pahalta.
Koen olevani erityisherkkä ja menen helposti muiden ihmisten tunnetiloihin mukaan. Jos huomaan, että jonkun oppilaan on haastavaa olla, haastavaa työskennellä, tulee minullekin hankala olo. Opettajana minulla tulee olla kyky ymmärtää ja tietyllä tavalla taito päästä oppilaan tunteen sisälle. Haluan oppia ymmärtämään, miten kukakin oppilas tietyn asian hahmottaa ja kokee. Haluan palata vielä alun ajatukseen: "oppimista ei voi irroittaa mistään tilanteesta erilliseksi". Esimerkiksi matematiikan tunnit tuottavat minulle välillä hankalia tunteita. Haluaisin enemmän keskustella oppilaiden kanssa ja tulla tutuiksi heidän matemaattisen ajattelun kanssa. Vaikka matematiikka saattaa näyttäytyä kankeana, sisältösidonnaisena oppiaineen, ollaan siinä itseasiassa ihan ihmisen ytimen ääressä. Matematiikassa oppilas tuo esiin omaa ajatteluaan yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Mielestäni matematiikan oppitunneilla voisi omien kokemusteni ja näkemäni perusteella olla vieläkin enemmän yhteistä keskustelua ja matikkapuhetta. Parasta antia on se, kun on aikaa pysähtyä oppilaan äärelle ja kun pääsee kuulemaan, miten oppilas on päässyt tiettyyn ratkaisuun.
Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen päässyt osaksi yhdysluokan arkea. Yhdysluokan opetuksen yhtenä peruspilarina pidetään vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutuksen on toimittava, jotta luokassa pystytään työskentelmään. Opetusharjoittelujaksollani vuorovaikutusta on pystynyt hyödyntämään monessa eri oppiaineessa ja oppimiskokonaisuudessa. Vuorovaikutukset valitsinkin harjoitteluni pääteemaksi. Suunnittelemani oppitunnut ovat sisältäneet runsaasti erilaisia kommunikointitilanteita. Ryhmässä toimimisen taitojen harjoitteleminen on mielestäni äärimmäisen tärkeää ihan jokaisella luokka-asteella. Ympäristöopin oppimiskokonaisuudessa, jossa harjoitellaan esimerkiksi omien sekä toisten rajojen kunnioittamista, ollaan vuorovaikutuksen avulla voitu käydä läpi monenlaisia tehtäviä. Vuorovaikutuksessa ollaan opittu kuulemaan ja kuuntelemaan, kertomaan ja antamaan tilaa.
Sain tänään palautetta oppilailta. He kysyivät, että olenko "joku tunneihminen, terapeutti, sellainen tunnetyöskentelijä". He olivat selkeästi napanneet ajatuksen siitä, että itsensä tunteminen on tärkeää, jotta kykenee toimimaan muiden ihmisten kanssa. Ympäristöopin tunneilla olemme käsitelleet juuri fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden teemoja. Olemme lähteneet siitä ajatuksesta liikkeelle, että oman itsensä tunteminen ja omien rajojen tunnistaminen on parasta, mitä itselle voi antaa.
Oppilaat ovat selkeästi luoneet minusta tietynlaisen profiilin, sillä eilen, kun teimme omiin rajoihin liittyvää tehtävää, eräs oppilas kysyi, että kuka kyseisen tehtävän on suunnittellut. Vastasin, että minä, ja hän totesi siihen, että "no niin mä vähän ajattelinkin". Aluksi teimme mindfulness-harjoituksen liittyen kehon tiedostamiseen ja tämän jälkeen teimme piirrustus- ja kirjoitusharjoitteen liittyen omiin rajoihin. Tämän päivän palautteen ja keskustelun perusteella teen työtä tunnepohjaisesti. Voin myöntää, minulle on tärkeää tietää ja tunnistaa, miltä mikäkin asia tuntuu. Tiedostamalla tunteen voin työstää sitä ja myös päästää sen tarvittaessa menemään. Olen huomannut, että jos olen kokenut esimerkiksi oppitunnin alussa epäonnistumisen tunteen, tunne jää herkästi päälle. Toisaalta, se ei haittaa. Kunhan tunne ei välity negatiivisen asenteen kautta oppilaille. Opettaja on inhimillinen toimija, samoin kuin oppilas. Tunteita saa näyttää ja juuri epäonnistumisen kanssa paljaana oleminen voi joskus tuntua aivan äärimmäisen pahalta.
Koen olevani erityisherkkä ja menen helposti muiden ihmisten tunnetiloihin mukaan. Jos huomaan, että jonkun oppilaan on haastavaa olla, haastavaa työskennellä, tulee minullekin hankala olo. Opettajana minulla tulee olla kyky ymmärtää ja tietyllä tavalla taito päästä oppilaan tunteen sisälle. Haluan oppia ymmärtämään, miten kukakin oppilas tietyn asian hahmottaa ja kokee. Haluan palata vielä alun ajatukseen: "oppimista ei voi irroittaa mistään tilanteesta erilliseksi". Esimerkiksi matematiikan tunnit tuottavat minulle välillä hankalia tunteita. Haluaisin enemmän keskustella oppilaiden kanssa ja tulla tutuiksi heidän matemaattisen ajattelun kanssa. Vaikka matematiikka saattaa näyttäytyä kankeana, sisältösidonnaisena oppiaineen, ollaan siinä itseasiassa ihan ihmisen ytimen ääressä. Matematiikassa oppilas tuo esiin omaa ajatteluaan yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Mielestäni matematiikan oppitunneilla voisi omien kokemusteni ja näkemäni perusteella olla vieläkin enemmän yhteistä keskustelua ja matikkapuhetta. Parasta antia on se, kun on aikaa pysähtyä oppilaan äärelle ja kun pääsee kuulemaan, miten oppilas on päässyt tiettyyn ratkaisuun.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin