Intellektuaalinen osaaminen

OKLV221 Tieteellinen osaaminen: omat vahvuudet ja auktoriteetti

Olen itse ahkera lukija ja kirjojen ystävä, joten luulen äidinkielen ja lukuaineiden olevan vahvuuttani. Luen mielelläni kaikenlaista kirjallisuutta ja lisäksi pidän historiasta ja filosofiasta. Katson elokuvia, sarjoja ja ajankohtaisohjelmia sekä kuuntelen paljon äänikirjoja. Osaan puhua ja käyttää kieltä ja olen harjoitellut myös kielitietoisuutta tarkoituksella. Olen opiskellut myös musiikin pitkän sivuaineen yliopistossa ja sieltä löytyy myös jotain vahvuuksiani. Olen musikaalinen ja innostun helposti erilaisista musiikki projekteista.

En aina ole se järjestelmällisin ja johdonmukaisin asioiden selittäjä (harhaudun sivupoluille helposti) mutta toisaalta oma kiinnostus ja heittäytyminen saattaa rohkaista oppilaitakin lähtemään mukaan. Minun auktoriteettini rakentauu ehkä keskustelutaitoidosta ja epäonnistumisista oppilaiden edessä. Ehkä se rohkaisee heitä olemaan omia itsejään myös koulussa ja oppitunneilla, kokeilemaan, epäonnistumaan ja lopulta onnistumaan?

En itse osaa todellakaan kaikkea tai tiedän vain vähän pinnasta, mutta rohkaisen oppilaita tutkimaan, kysymään ja ottamaan selvää. Pyrin myös luomaan luokkaan ilmapiiriä, joka tukee oppimista. Kysyn avoimia kysymyksiä, fiiliksistä ja olotilasta sekä toisaalta sisältötietoon liittyvistä asioista. Saatan käyttää myös välillä tiukkaakin äänilajia tai katsetta, jolla vaadin kuuntelua tai fokusointia käsiteltävään asiaan.

Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa ja ajattelen sosiaalisten taitojeni olevan yksi vahvuuksistani luokassa. Pyrin myös käyttämään oppilaslähtöistä työskentelyä, kun haluan tukea motivaatiota ja oppilaan omaa aktiivisuutta. Toisaalta perusasioita opiskeltaessa usein käytän opettajajohtoista työskentelyä, koska se on havaittu tehokkaaksi silloin, kun oppijalla on kyseisesestä asiasta vähän tietoa. (Lehtinen, Vauras, Lerkkanen, 2016, 248) Alakoulussa uusia asioita opeteltaessa usein siis joutuu käyttämään ja vaihtelemaan molempia tapoja opettaa. Harvoin silti valitsemani menetelmä on kaikille optimaalinen, joten opetustapoja ja käytäntöjä on vaihdeltava säännöllisesti. 

Monialaisten koontiseminaari ja tieteellinen osaaminen

Kasvatustiede on poikkitieteellinen ala, jossa yhdistyy oppimisen psykologia, ihmisen kasvamisen ja kehittymisen teoriat, sosiologia ja filosofia. Kasvatustieteenteoriat ovat pitkälti kasvatuspsykologian teorioita, jotka yhdistetään todellisiin tilanteisiin oppimisessa ja koulussa. Oppiminen on monitasoinen systeemi/prosessi jolle yhteistä jonkilainen muutos. Eri teoriat eivät oikeastaan tarjoa erilaisia selitystä samoille ilmiöille vaan kuvaavata erilaisia oppimisen ilmiöitä. (Lehtinen, Vauras, Lerkkanen 2016, 87.)

1. taso kuvaa ei-tietoista mukautumista, käytöksen vahvistumista ja assosiaatioiden muodostumista. Tämä on osa sopeutumista ja koskee kaikkia eliöitä.
2. taso kuvaa tietoista oppimisprosessia, joka kohdistuu tiettyyn taitoon ja käsitteistöön. Tämä edellyttää korkeamman tason tiedollista käsitteiden rakentumista ja tämä taso on ihmisille tyypillinen oppimisprosessi. 
3. taso on sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kulttuurisen osallistumisen oppimisprosessi, joka on yhteydessä edelliseen tasoon. Tästä näkökulmasta kuitenkin kyse on suuremmasta oppimisen kuvasta, yhteisöllisistä prosesseista ja muutoksista. 

Kouluoppimisessa huomio usein kiinnitetään tarkemmin tasoon 2 ja sitä kuvataankin sosiokonstruktivistiseksi oppimiskäsitykseksi. Tämän hetken opetussuunnitelma Suomessa ja myös itsekin nojaan pitkälti tähän teoriaan oppimisesta - se on muutosta, joka tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ja missä eri asioiden välille rakentuu yhteyksiä. Samalla asioiden merkitykset rakentuvat hierarkkisesti. Jokin asia on tärkeä tietää tai osata ennen seuraavaa asiaa ja uusi asia korjaa aimmin ymmärrettyä.

Schneider ja Stern kokoavat tämänhetkisen oppimiseen liittyvän tiedon 10 periaatteen sisälle. 

1. Oppiminen perustuu oppijan omaan toimintaan.
2. Aikaisempi tieto on oppimisen perusta.
3. Oppiminen edellyttää tietorakenteiden integroitumista.
4. Optimaalinen oppiminen edellyttää käsitteiden, taitojen ja metakognitiivisten prosessien tasapainoa.
5. Optimaalinen oppiminen tapahtyy yhdistämällä yksinkertaisia taitoja hierarkkisesti monimutkaisiksi taidoiksi.
6. Optimaalinen oppiminen voi hyödyntää ulkoisia rakenteita helpottamaan mielensisäisten rakenteiden organisointia.
7. Ihmisen tiedonkäsittelyn arkkitehtuurin rajoitettu kapasiteetti muovaa oppimisprosessia.
8. Oppiminen perustuu emootioiden, motivaation, ja kognition väliseen dynaamiseen vuorovaikutukseen.
9. Optimaalinen oppimisprosessi johtaa laajemmin sovellettaviin tietorakenteisiin.
10. Oppiminen vaatii aikaa ja ponnisteluja. 

(Lehtinen ym. 2016)
 
Opetussuunitelman oppijakäsitys pyrkii ohjaamaan oppijaa aktiiviseksi toimijaksi ja elinikäiseen oppimiseen. Tällainen käsitys myös tukee uteliasta persoonaa ja rohkeaa kokeilijaa. Opettajien antama palaute ja arviointi tulee olla kannustavaa ja rakentavaa, jotta oppija minäkuva rakentuu myönteiseksi ja minäpystyvyys vahvistuu opittavia asioita kohdatessa.

Toisaalta meitä on niin monenlaisia ja jonkin asian suhteen voin olla utelias ja kokeileva, jonkin toisen asian suhteen vetäytyvä tai arka. Meillä on henkilökohtaisia, sisäisiä motivaatiotekijöitä, jotka ohjaavat uteliaisuutemme tietylle osa-alueelle. Tähän osaan varmasti myös vaikuttaa lähipiiri ja sosiaaliset verkostot. Mitä vanhemmat tekevät ja arvostavat, mistä opettaja innostuu, entä omat kaverit ja mistä harrastuksista itse erityisesti pidän? Jokainen meistä ei ole luonteeltaan tutkimusmatkailija, vaan enemmänkin varovainen ja luottaa hyviin perinteisiin ja rutiineihin. Opettajana haluaisin myös ymmärtää varovaisia luonteita ja niitä, joille sopeutuminen on vaikeaa. Koulussa ehkä helposti uudistusinnossa ja muutosvimmassa saattaa unohtaa, että se on myös stressaavaa joillekin. 

Oppiminen on niin monitasoinen prosessi, että sitä on vaikea selittää ja ymmärtää. Ihmisissä on paljon eroja. Toinen oppii tällä tavalla, toinen toisella. Lisäksi koulussa on valtava määrä sisällöllisesti asiaa, jota tulisi omaksua. Mielessäni on käynyt, onko sisältöjä todella syytä olla niin valtavasti? Entä jos määrän sijasta panostaisi laatuun. Lisäksi olen myös miettinyt, miksi oppiaine jako on säilynyt perinteestä toiseen niin vahvana? Lukeminen, lukemisen ymmärtäminen ja tulkinta, kirjoittaminen ja laskeminen ovat perustaitoja, jotka jokaisen tulee hallita. Kaikkia niitä voi harjoittaa varmasti myös ilman lukujärjestyksen oppiainejakoa? Toisaalta arvioinnin näkökulmasta on ehkä helpompaa arvioida yksittäisen oppiaineen omaksumista kuin monien eri asioiden, joissa yhdistyy yhtäaikaa vaikkapa lukemisen ymmärrys, laskutaito ja kädentaidot.

Pohdinta

Kuvailen ajattelua ja ajatteluntaitojani hieman epäselviksi vielä. Ajatteluntaitoja voi kehittää ja mielestäni antiikin filosofeilta (Sokrates, Platon) perityllä dialektiikalla eli väittelyllä. Se saattaa auttaa jäsentämään omaa tietoa ja ajattelua. Pohdin, että ajattelu voisi olla fysiologisesti tiedon (aiempien kokemusten tai olettamusten) palasia eli sähkökemiallisia reaktioita ja niiden sinkoilua aivojen sisällä nanosekunneissa ja niiden laittamista järjestykseen. Niillä on loogisia ja epäloogisia järjestyksiä. Usein kuitenkin syy-seuraus-suhde säilyy - jokin asiayhteys johtaa toiseen. Esim. vatsalaukusta lähtee sensomotorosia synapseja aivoihin ja aivoissa herää tunne nälkä, joka johtaa tietoisuuteen nälästä - katson kelloa ja muistan syöneeni edellisen kerran 4 tuntia sitten. On siis mahdollista että nälän tunne on todellinen eikä johdu esim. janosta. Toinen vaihtoehto on, että verensokerini on insuliinin yliannostuksesta hieman laskenut turhan alas ja herättää nälän "tunteen". Mietin mitä syön, missä syön ja kuinka paljon kannattaa syödä (jos kohta lähtee treenaamaa?) ja lopulta ajattelu johtaa toimintaan. Menen syömään. Tunne nälästä poistuu ja tilalle tulee muuta ajateltavaa ja järjestelytoimintoja. Ajattelu on ratinaalista eli järkeen perustavaa mutta myös tunteeseen ja epärationalisuuteen pohjautuvaa. Rationaalinen ajattelu voisi olla seuraavanlainen: Haluan urheilla kovaa mutta koulutyöt ovat kesken. Urheilututkimuksiin perustaen tiedän, että lepopäivät ja palauttavat treenit pitäisi tehdä kovatempoisen harjoittelun sijaan nyt. Lisäksi koulutöillä on palautusaika ja niiden tekeminen loppuun heti pitäisi minut hyvässä aikataulussa. Toisaalta "tuntuu", että tarvitsisin pientä rääkkiä, adrenaliinivirtausta ja pään tyhjentävää harjoittelua. Järkevä ajatteluni voisi johtaa minut tekemään läksyt rauhassa loppuun ja menevän rauhalliselle kävelylle ja sen päälle pitkät venyttelyt. Ei järkevä minä ajattelisi, että lähden kovalla tempolla puntille ja juoksemaan, koska se tuntuu hyvältä ja olen oppinut purkamaan rankkaa ajattelutyötä kovatempoiseen urheiluun. Kummin valitsen? Joskus teen valintoja pelkästään tunteella ja joskus järjellä. Asioiden arvojärjestys määrittelee valintoja. Jos jostain syystä arvostan kovaa treeniä ja punttia enemmän kuin venyttelyä ja kävelyä, saatan valita järjenvastaisesti. Toisaalta valitsen joskus tämän rationaalisen puolen jos siihen on hyvä syy: esim. aikaisemmat kokemukset, että tämäntyyppinen valinta tuo tullessaan jotain hyvää enemmän kuin toinen.

Ajattelu on myös ristiriitaista ja ristiriitojen selvittämistä pään sisällä. Olen 1 tyypin diabeetikko ja tehtäväni on pitää sokeriaineenvaihdunta tasapainossa insuliinin avulla, koska haima ei tuota luontaista insuliinia ja säätele sitä automaattisesti. Olen lukenut diabeteskirjallisuutta ja sen mukaan tiedän, että sokerien vaihtelut, alhaiset tai korkeat sokerit aiheuttavat tiettyjä psyykkisiä ja fyysisiä tunteita. Esim. ärtymystä, kärsimättömyyttä, nälkää, janoa, väsymystä, hikoilua, vetämättömyyttä, apatiaa. Riitatilanteessa saatan päätyä ajattelemaan, minulla on matalat sokerit koska tällä tavoin raivoan. Löysin syyn, miksi kinastelen. Mittaan sokerit ja huomaan niiden olevan matalalla. Seuraavalla päivänä olen erityisen hyvällä tuulella ja olen mitä parhaissa väleissä elämän kanssa. Mittaan sokerit ja huomaan niiden olevan alhaalla. Toisen kerran olen äärimmäisen väsynyt ja kärsimätön keskustelemaan tai tekemään mitään. Mittaan sokerit ja huomaan niiden olevan koholla. Pahuksen sokerit, niiden takia taas kiukuttaa. Seuraavan kerran olen pirteä, tehokas ja aikaansaava - mittaan sokerit ja jälleen kerran ovat koholla. Tulee väistämättä mieleen, teenkö itse mielivaltaisesti päätöksiä, milloin jokin tunne on sokerien syytä vai oliko tunnetila aito tapahtuma riippumatta sokereista? Tekeekö joku toinen päätelmiä siitä, mitä tunnen ja miten reagoin, sen perusteella, että olettaa minun kärsiväni sillä hetkellä alhaisista/korkeista sokereista. Tunnetilat ja keho ovat jatkuvassa vuoropuhelussa ja niitä ei pysty irrottamaan toisistaan täysin.

Ristiriita esimerkkejä löytyy muitakin. Esim. valitsenko itseni takia asioita/elämäntapoja vai jonkin elämisyhteisöni normin takia? Esimerkkinä tieteellinen ajattelu ja kristillinen ajattelu eivät jatkuvasti kohtaa. Kuten kirjassa Johdanto tieteelliseen ajatteluun Leila Haaparanta ja Niiniluoto Ilkka kuvaavat uskonnon ja tieteen välistä ristiriitaa siten, että tieteellinen rationaalisuus on ajattelun vapautta kun taas ääriuskonnollisuus vaalii dogmaattisesti oppiensa puhtautta ja ohjaa ajattelemaan kyseisellä tavalla. Nämä mallit voivat ajatua ristiriitaan joko omassa mielessä mutta joskus myös johtaa ulkoa tulevan tahon henkiseen tai jopa fyysiseen väkivaltaan. Ajattelun erot voivat kohdata hyvin radikaalisti ääritapauksissa.

Ajattelu kehittyy jatkuvasti ja muokkaantuu kokemusten, havaintojen ja tiedon kanssa käsikädessä. Suuret tunteet johtavat usein ajattelua tietyille urille. Perustan omaa kasvatusajattelua kuitenkin hyvin pitkälti yleisiin vallitseviin normeihin ja pyrin välttämään ääriajattelua, jotta en johtaisi kuuntelijoitani ideologisesti kohti tiettyä ajattelutapaa. Tämä saattaa auttaa löytämään näkökulmia ja vaihoehtoja oman ajattelun kehitykselle ja näkemään itsensä suhteessa muihin. Se mahdollistaa empatiaa ja vuorovaikutustaitojen kehitystä. Jokainen meistä on sosiaalinen yksilö ja kiinni omissa verkostoissa. Joskus on hyvä ainakin vierailla eri verkostoissa, maailmoissa, jotta saa näkökulmaa omaan olemiseen. Haluaisin auttaa jäsentämään tietoja kokonaisuuksiksi, joita voi tarkastella isossa kuvassa ja välillä tarkentaa pienempii yksityiskohtiin.

En ole toiminut opettajana vielä mutta luulisin osan kasvatustoiminnasta tulevan arkiajattelusta jolle en suoraan löydä tieteellistä tutkimusta. Käytökseen ja toimintakulttuuriin liittyvät säännöt luultavasti tulevat osittain minulta, osittain kouluympäristöstä. Siihen vaikuttavat myös yksilöiden ehdotukset. Rajojen laittaminen / sääntöjen noudattaminen voi itsellä olla hyvinkin arkiajattelua - isossa ryhmässä toiminen sujuvasti vaatii yhteisiä pelisääntöjä ja niiden noudattamista. Toki tähän varmasti löytyy tutkimuksia, jotka voivat liittyä turvallisuuden tunteen syntymiseen yms. mutta lähtökohtaisesti ehkä ajattelen ensin toimivuutta käytännöntasolla. Toki myös kokeilemalla erilaisia malleja auttaa löytämään ryhmälle sopivan tavan toimia. Tutkimusperusteisesti voisi lähestyä oppimismetodeita. Tutkittu tieto siitä, että vuorovaikutuksessa lapsi oppii parhaiten, voisi tuoda käytäntöön oppitunneille. Kuinka tehdä esim. matematiikan oppimisesta vuorovaikutteista eikä opettajajohtoisesti vain kerro asioita?

Olen ehkä parhaimmillani liikunnassa, musiikissa, kuvaamataidossa ja äidinkielessä. Tunnen olevani ehkä alueella, josta tiedän ja josta minulla on hyviä kokemuksia ja haluan jakaa niitä. Auktoriteettiä vahvistaa osaamisen ja pätevyyden tunne. Olen myös saanut sosiaalista vahvistusta näihin vertaisoppijoilta ja opettajilta aiemmin, joten sekin tukee osaamisen tunnetta. Uskon osaavani monia muitakin sisältöjä, niiden tueksi vain etsin erilaisia metodeita opettaa ja lähestyä eri tavalla. Haluaisin tuoda erilaisia tapoja oppia - liikkuen, tutkien, ongelmanratkaisulla, piirtämällä, kirjoittamalla. Mieleeni tuli heti esim. kirjoitustehtävä. Aluksi tehdään lyhyt kirjoitus esim. Suomen kansalliseläimistä: karhu, joutsen, ahven jne. Sen jälkeen tehtävänä on etsiä tieteellistä tietoa aiheesta. Sitten verrataan näitä kahta tekstiä; mitä eroja ja yhtäläisyyksiä löytyi? Oliko jokin alkutietoa muuttunut uudeksi tiedoksi tietoa etsiessä? Mistä alkutiedot ovat tulleet? Lisäksi toinen tehtävä voisi olla Piirrä & arvaa - sitä voi yhdistää moniin aihekokonaisuuksiin. Kuva, väri, muoto - sitten voi lisätä selitystä mikäli kuva ei aukea. Jokainen toimii opettajana ja oppijana. Myös tuli mieleen Bingo peli: liikuntatunnilla voidaan asettaa yhdessä bingolautaan eri lajeja / liikuntamuotoja/ harrastuksia. Niitä sitten jokainen kokeilee tunneilla/vapaa-ajalla ja pyrkii saamaan BINGON esim. kuukauden sisällä.


Intellektuaalinen osaaminen apukysymykset

Intellektuaalinen osaaminen: perustat toimintasi ja ammatillisen kehittymisesi tieteelliselle ajattelulle.

Intellektuaalista osaamistasi ja sen kehittymistä voit tarkastella mm. seuraavien kysymysten avulla:

  • Millaiset ovat ajattelutaitoni?
  • Millaiseen kasvatusajatteluun perustan opetukseni?
  • Kuinka yhdistän teoriaa käytäntöön? Miten se näkyy toiminnassani (esim. pystynkö yhdistämään äskeisen tunnin tapahtumia tieteellisiin teorioihin)?
  • Miten lukemani keskustelee kokemuksieni ja ajatusteni kanssa? Millaisia ristiriitoja havaitsen lukemani, kokemani, havainnoimani kanssa?
  • Kuinka paljon opettajana perustelen toimintaani arkiajattelulla ja kuinka paljon tutkimusperustaisesti?
  • Missä oppiaineessa/oppisisällöissä olen vahvimmillani? Mikä on auktoriteettini sillä alalla?

Lähteitä intellektuaalisen osaamisen tarkasteluun:
  • Haaparanta, L. & Niiniluoto, I. 2016. Johdatus tieteellisen ajatteluun. Hki: Gaudeamus.
  • Hurtig, J., Laitinen, M. & Uljas-Rautio, K. (toim.) 2010. Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus.
  • Kallio, E. (toim.) 2016. Ajattelun kehitys aikuisuudessa. Sivut 15-55 ja 85-294.
  • Heikkinen, H. L. T., Huttunen, R., Niglas, K. & Tynjälä, P. 2005. Kartta kasvatustieteen maastosta. Kasvatus (5), 340–354.