Pedagoginen osaaminen
OKLV221 Tunnetuki ja pedagoginen osaaminen
Pedagogisessa osaamisessa tärkeää on valita opetus- ja kasvatusmenetelmiä erilaisiin tilanteisiin, jotka sopivat oppijoiden sen hetkisiin tarpeisiin. Tarpeet vaihtelevat yksilötasolla ja yleistä ilmapiiriä on hyvä tutkiskella. Toisinaan on tarpeen vaihtaa alkuperäistä suunnitelmaa lennosta, mikäli luokkaa koskettaa jokin toinen tärkeä seikka, joka on tapahtunut vaikka edellisellä tunnilla tai välitunnilla. Se voi olla myös jokin tapahtuma tai uutinen maailmalta, joka herättää ajatuksia.
Yksi tärkein asia on tuntea omat oppilaat. Ensin nimeltä ja pikkuhiljaa persoonina. Millaisia ihmisiä jokainen on ja millaisia erilaisia tarpeita ja tunteita heillä näkyy koulussa suhteessa oppimiseen, koulukavereihin, opettajaan ja eri oppiaineisiin. Hyvän opettaja-oppilassuhteen rakentaminen vahvistaa luottamusta ja arvostusta. Ajattelen, että yksinkertaisesti kysymällä mitä kuuluu, mitä söit aamupalaksi tai nukuitko hyvin auttavat rakentamaan hyvää, läsnäolevaa ja myönteistä ilmapiiriä. Vastauksien aktiivinen kuuntelu myös vahvistaa läsnäoloa ja kuulluksi tulemista. Pyrin myös huomioimaan jokaista oppilasta erikseen. Jos jokapäivä näin ei ehdi tehdä, niin pyrkisin siihen, että kuitenkin joka viikko tulisi huomioitua vuorotellen jokaista. Oppilaiden ja opettajien päivät ovat täynnä erilaisia tunteita ja niitä on hyvä myös sanottaa itse. "Olen tänään tosi väsynyt, koska nukuin huonosti, joten jos olen hajamielinen niin se ehkä johtuu tästä." Tai toisaalta "Saatan kiukustua nälkäisenä helposti, joten pidän evästauon." Tai "Olen niin iloinen ja energinen, koska aurinko paistaa ja kohta on kesä, niin alan puhua pulputtamaan nopeasti." Erilaisissa kohtaamisissa on hyvä kysyä, jos on epävarma toisen tunnetiloista. Miten menee tai millaisilla fiiliksillä nyt tulit kouluun voi toimia hyvin. Kysymykset ja vastaukset ovat myös hyviä vastavuoroisuuden ja sosiaalisten taitojen kehittäjiä. Itse pidän erityisesti värittämisen, askartelun ja piirtämisen yhdistämisestä juttutuokiohin. Tunteiden avaaminen värien ja kuvien avulla usein helpottaa myös sanottamista.
Myönteistä ja tilannetajuista läsnäoloa rakentaisin myös kuuntelemalla huolia, kertoen itse tarinoita ja antaen tilaa oppilaiden mielestä tärkeille asioille koulussa kuten vaikkapa tietyt leikit ja pelit. Joskus myös tietynlaisen taustamusiikin tuominen tilaan voi ohjata tunnelmaa leppoisaan tai energiseen tunnetilaan.
Voi olla mahdollista, että johonkin oppilaaseen ei muodosta luottavaista ja lämmintä suhdetta ja senkin ajattelen olevan hyväksyttävää. Kaikista suhteista ei sellaisia tule, vaikka kuinka haluaisi. Silloin tyydyn vähempään ja toivon, että se on riittäävää, ja jollakulla toisella opettajalla löytyisi hyvä yhteys kyseiseen henkilöön.
Monialaisten koonti -blogipostaus: pedagoginen osaaminen ja arviointi
Koulussa arviointi on yksi vaikeimmista mutta myös tärkeimmistä oppimiseen liittyvistä pedagogisista taidoista.
Eettisesti hyviä arvoja arvioinnissa ovat reiluus, oikeudenmukaisuus, validius, reliaabelius, läpinäkyvyys, vaativuus ja kyky motivoida oppimista. (Hyvä, paha arviointi: Atjonen, 2007, 60)
Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, minkälaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Erityisen suuri merkitys on opettajien antamalla palautteella. Monipuolinen arviointi ja siihen perustuvan ohjaavan palautteen antaminen ovat opettajien keskeisiä pedagogisia keinoja oppilaiden koko kehityksen ja oppimisen tukemiseen. Kouluissa kehitetään arviointikulttuuria, jonka keskeisiä piirteitä ovat rohkaiseva ja yrittämään kannustava ilmapiiri, oppilaiden osallisuutta edistävä, keskusteleva ja vuorovaikutteinen toimintatapa, oppilaan tukeminen oman oppimisprosessinsa ymmärtämisessä sekä oppilaan edistymisen näkyväksi tekeminen koko oppimisprosessin ajan, arvioinnin oikeudenmukaisuus ja eettisyys, arvioinnin monipuolisuus, arvioinnin avulla saadun tiedon hyödyntäminen opetuksen ja muun koulutyön suunnittelussa. (POPS 2014.)
Minäkäsitys tarkoittaa yksilön suhteellisen pysyvää käsitystä itsestään, joka vaikuttaa toimintaan ja toisaalta toiminta vaikuttaa minäkäsitykseen. Minäkäsitys jakautuu useampaan osa-alueisiin kuten käsitykseen millainen olen ystävänä, opiskelijana tai työntekijänä. Opiskelija minäkäsitystä kuvataan sanalla akateeminen minäkäsitys ja se tarkoittaa oppijan käsitystä omista kompetensseista ja kyvyistään koulumaailmassa. Minäpystyvyys puolestaan kuvaa käsitystä itsestä tietyn suorituksen osalta. Se voi vaihdella suurestikin eri oppiaineissa tai konteksteissä. Minäpystyvyys vaikuttaa tutkimusten mukaan eniten oppimiseen. Heikko minäpystyvyys tietyssä oppiaineessa ennustelee usein heikkoa menestystä. (Arvioinnin käsikirja, luku 13; Arviointi minäkäsitystä rakentamassa.)
Koulussa opettajana haluaisin tukea minäpystyvyyden rakentumista vahvaksi ja auttaa jokaista luottamaan omaan itseensä. Arviointi on osa minäpystyvyyden rakentumista ja arviointitilanteissa kielentäminen kannustavaan, pystyvään ja myönteiseen palautemuotoon on yksi opettajan avaintaito.
Päämäärä tai tavoite on suhteessa oppilaan sen hetken tarpeisiin, ja tarpeet liittyvät puolestaan oppilaan nykyosaamisen puutteisiin. (Atjonen, 2007, 77.) Arviointi ja selkeät oppimisentavoitteet tämän mukaan siis ohjaavat uuden oppimiseen. Formatiivisen arvionnin keinoilla pyritään ohjaamaan oppimista opetustuokioissa ja pitämään sitä oikean suuntaisena, summatiivinen puolestaan niputtaa pidemmän jakson osaamisen yhteen. Myös diagnostiselle arvioinnille on paikkansa koulun alkaessa tai luokalta toiselle siirtymisen yhteydessä. Silloin pyritään löytämään oppimista mahdollisesti haittaavat tai hidastavat tekijät kuten mahdolliset lukivaikeudet, hahmotusvaikeudet tai huonot keskittymiskyvyt.
Arviointi sisältää kolme osa-aluetta, jotka ovat oppimisen ohjaaminen ja tukeminen, kontrollitavoite ja opetuksen kehitys. Ensimmäinen antaa palautetta omasta oppimisesta, toinen pyrkii kontrolloimaan edistymistä ja työtapoja ja kolmas antaa tietoa opetuksen laadusta, onko opetus tuottanut ymmärrystä ja soveltamiseen kelpaavaa tietoa. (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2001, 186–187.) Ensimmäisessä kohdassa itsearviointi ja vertaisarviointi ja opettajan palautteet ovat oppimisprosessi oppilaalle, jossa konkretisoituu sen hetkinen osaaminen. Sitä voi jatkuvasti tilanteessa vielä kehittää ja edistää. Kontrollitavoitteesseen liittyy opettajan ohjaavat kysymykset kuten missä mennään nyt, mikä on seuraava vaihe ja millä tavalla tämän voisi ratkaista. Tähän voi myös liittyä vertaisten palautteet ja ryhmätyötavat. Oppilaat kannustavat toinen toistaan edistämään oppimista. Opettaja voi myös antaa vinkkejä ja neuvoja, jos tilanne on jumissa. Kolmannessa kohdassa opettaja saa itse palautetta mm. summatiivisen arvioinnin kautta, onko opetustyö eli pedagogiset valinnat ja menetelmät tuottaneet ymmärrystä ja soveltamiskykyä vai pitääkö jotain omassa työssä muuttaa. Useimmiten tarvetta jonkin asian muuttamiselle on, mutta myöskin hyväksi nähdyt menetelmät kannattaa säilyttää. Myös Hattie & Timperleyn mukaan (2007) kolmella kysymyksellä voi saada tärkeää tietoa oppijan oppimisesta; tehtävän annon ymmärryksestä, oppimisprosessin vaiheista sekä oppijan itsesäätelystä suhteessa omaan oppimiseen. Kysymykset ovat ”Mikä on tavoitteeni, miten eteneminen sujuu ja mikä on seuraava askeleeni?”. (Hattie, Timperley 2007)
Pedagogisena työkaluna oppimisprosessien ja oppimismenetelmien kuvailu ja sanoittaminen olisi opettajana tärkeää, jotta oppilaat eivät ajattelisi yksistään pitkän ajankäytön tai ponnistelun olevan avain oppimiseen. (Making Formative Assessment Work, Hall & Burke 2004;11)Tämän pohjalta ajattelen, että opettajana autan jokaista oppilasta löytämään oman oppimisprosessin ja menetelmän, koska ne vaihtelevat ja vievät eri verran aikaa jokaiselta. Oppimaan oppimisen taito on yksi oppilaan tärkein työkalu koko lopun elämää.
Arviointiin liittyy oleellisesti arviointikriteerit. Arviointi tapahtuu suhteessa tavoitteisiin. Arviointikriteerien rakentaminen on vaikeaa. Mikä on hyvän arvosana, entä tyydyttävän tai kiitettävän? Suomalaisessa koulussa opettajilla on vapaus laatia kokeet ja määrittää niiden pisteytys. Opettajilla on vapaus päättää, mistä kaikista tekijöistä arvosana todistukseen lopulta muodostuu. Subjektiivisuus on vahvasti suomalaisen peruskoulun sisällä, joten oppilasarviointi osaamisen lisäksi lopulta kertoo myös oppilaan persoonasta sekä opettajan persoonasta eli millainen hänestä hyvän oppilaan pitää olla, miten työskennellä ja toimia ja millaisia asenteita ja odotuksia hänellä on itsellään. (Keltinkangas, Mullola 2014; Maailman paras koulu, johdanto.) Tästä syystä jokaisella opettajalla on syytä reflektoida omaa suhdettaan, asennettaan ja arvojaan suhteessa arviointiin etukäteen ja miettiä, miten mahdollisimman monipuolisilla tavoilla oppilaita voisi arvioida.
Kouluissa onneksi arviointikriteeristöjä laaditaan yhdessä ja myös opetussuunnitelmasta löytyy hyvän osaamisen kriteerejä eri oppiaineille, joista voi ottaa mallia. Arviointi on arvon antamista jollekkin seikalle. Äidinkielessä voin arvottaa luovan kirjallisen tuottamisen kykyä, tekstien tulkinnan taitoa tai virheetöntä kielioppia. Joku toinen puolestaa voisi arvostaa enemmän sujuvaa lukutaitoa, liikkuvan kuvan tulkintaa ja erilaisten kuvallisten medioiden rakentamista. Usein opettaja arvottaa itselleen tärkeäksi nähtyjä seikkoja. Tämän vuoksi olisikin hyvä rakentaa arviointikriteeristöjä yhdessä useamman opettajan toimesta, jotta arviointikriteerit ja metodit eivät jäisi yksipuolisiksi. Oppilasta tulisi arvioida monipuolisesti ja kannustavasti, jokaisen omia vahvuuksia edistäen ja heikkouksia tukien.
Itse ajattelen myös tulevaisuudessa tärkeäksi oppiaineiden integroinnin yhteen ja kokonaisuuksien arviointia. Monilukutaidon kehittyminen tapahtuu luontaisesti osana muita oppiaineita kuten luonnontieteitä, historiaa, musiikkia tai kuvataiteita. Erilaiset projektit ja tutkiva oppiminen ovat osa lasten uteliaisuutta ja haluaisin niihin kannustaa. Arviointikriteerien rakentaminen voi oppiainerajojen yli olla vaikeampaa, mutta toisaalta oppiminen voi samalla olla mielekkäämpää ja erilaiset opittavat asiat muodostavat loogisia jatkumoita.
Toisaalta, kaikesta ei tarvitsekaan olla tekemässä arviontia ja raporttia. Myös oppiminen koulussa voi olla itsessään tärkeää eikä sille tarvitse määritellä numeroa tai kirjallista arvonantoa. Oppilaat voivat esimerkiksi itse kirjoittaa, mitä tietoa heillä ennestään oli, mitä uutta he projektissa oppivat, ja mitkä asiat jäivät vielä ymmärtämättä. Arvosanoilla kouluissa on mielestäni hyvin pitkälti välineellinen hyötyarvo kuten pääsy seuraavaan kouluun (peruskoulusta lukioon tai lukiosta yliopistoon) ja huippuarvosanojen jahtaaminen voi johtaa myös läpikäymiseen ja ulkoaopetteluun. Paljon tärkeämpi itseisarvo on elinikäisen, yksilöllisen oppimisen taitojen omaksuminen, soveltamiskyky ja vahva minäpystyvyys.