Viestintä - ja vuorovaikutusosaaminen
OKLV221 - Tilannetaju, kohtaaminen ja käytös
Asiantuntijuusseminaarissa keskityimme tarkemmin opettajan tilannetajuun ja sen tarpeeseen opettajana.
Käsittelimme sitä neljästä näkökulmasta: kohtaamisen, käytöksen, vastavuoroisuuden ja ongelmanratkaisun kautta.
Opettajana kohtaa jatkuvasti useita ihmisiä, eri ikäisiä ihmisiä ja erilaisista lähtökohdista olevia ihmisiä. Opettajana haluan pyrkiä luomaan luottamuksellista ja turvallista ilmapiiriä olla. Itse voin vaikuttaa itseeni ja omaan läsnäoloon, kunnioitukseen, myönteisyyteen ja avoimuuteen. Luonnollisesti myös erilaiset omat tarpeet ratkaisevat usein, millä mielin ja tuntein on kohtaamisessa. Tässä voin hyödyntää avoimuutta ja sanallistaa myös itseäni.
Käytöstä tarkastelimme seminaarissa Gordonin käyttäytymisen ikkunan avulla. Voin kuvitella näkeväni toisen ihmisen käytöksen ikkunan läpi, joka on minusta käsin joko hyväksyttävää tai ei-hyväksyttävää. Se voi herättää myönteisiä tai kielteisiä tunteita tai estää toimimasta. Hyväksyvä käytös ei kuitenkaan aiheuta minulle ongelmaa tai häiritse, ei-hyväksyvä käytös puolestaan häiritsee selkeästi. Tällöin hyväksymisraja on ylittynyt. Raja kulkee jokaisella vähän eri kohdassa ja on liikkuva. Osa on myös luonnostaan sopeutuvaisempia ja hyväksyvämpiä kuin toiset. Jos toisen ihmisen toiminta on omasta mielestäni ylittänyt "hermoviivani", minulle tulee tarve ratkaista ongelma jollain tapaa. Voin pohtia itsekseni, miksi käytös häiritsee ja kuunnella toista sekä itseäni tarkkaan. Toisaalta siitä voi myös puhua omasta näkökulmasta toiselle ja kertoa, miksi minä tunnen näin.
Opettajana usein joutuu puuttumaan oppilaiden käytökseen. Koulussa ovat voimassa normit ja säännöt, jotka ohjaavat käytöstä ja mikäli oppilaat rikkovat sääntöjä, on opettajan tehtävä muistuttaa tästä ja palauttaa mieleen, miksi koulussa toimitaan tällä tavalla, vaikka itseä se ei varsinaisesti häiritsisi liikaa. Tällaisia esimerkkejä voi olla juokseminen käytävillä tai rappusissa, meluaminen huonossa tilanteessa tai kiroilu. Säännöt ovat kuitenkin yhteisiä kaikille ja sillä myös pyritään säilyttämään tilanteeseen sopiva hyvä käytös ja yhteiset toimintamallit, jotta kenenkään hermoviivaa ei tarvitsisi ylittää liikaa ja aiheuttaa näin ongelmia. Ongelmia syntyy joka tapauksessa, ja yhteisesti sovitut toimintamallit auttavat usein myös ratkaisemaan tilanteita sopuisasti, vaikka omassa mielessään olisi hieman asiasta eri mieltä tai se ei häiritsisi itseä lainkaan.
Tilannetaju voi kuitenkin olla koetuksilla tulevassa työssä, jossa on jatkuvasti vuorovaikutuksessa ja jopa sosiaalisesti ylikuormittunut. Miten toimia rakentavasti riitatilanteissa, entä silloin kuin olen vanhempien kanssa täysin eri linjoilla kasvatuskysymyksissä tai oma pinna on niin kireä että se voi napsahtaa monenlaisesta käytöksestä. Entä miten vapaa-ajalla? Jos näen koululaisten käyttäytyvän huonosti ja näen sen, puutunko vai jätänkö välistä.
Tällöin voisi olla hyvä idea ottaa etäisyyttä mikäli mahdollista, kertoa avoimesti omasta tilanteesta ja myöskin pyytää anteeksi, jos tulee sanottua jotain loukkaavaa tai väärää.
Inhimillisyydelle on aina tilaa. Myös oman ajan hallinta, milloin on työaika, milloin omaa aikaa, tulee määritellä. Toisaalta opettajan rooli on koulussa, toisaalta aikuisen rooli muuten. Joskus ehkä pitää puuttua tilanteisiin myös koulun ulkopuolella tai sitten sen voi ottaa esille koulussa.
Käsittelimme sitä neljästä näkökulmasta: kohtaamisen, käytöksen, vastavuoroisuuden ja ongelmanratkaisun kautta.
Opettajana kohtaa jatkuvasti useita ihmisiä, eri ikäisiä ihmisiä ja erilaisista lähtökohdista olevia ihmisiä. Opettajana haluan pyrkiä luomaan luottamuksellista ja turvallista ilmapiiriä olla. Itse voin vaikuttaa itseeni ja omaan läsnäoloon, kunnioitukseen, myönteisyyteen ja avoimuuteen. Luonnollisesti myös erilaiset omat tarpeet ratkaisevat usein, millä mielin ja tuntein on kohtaamisessa. Tässä voin hyödyntää avoimuutta ja sanallistaa myös itseäni.
Käytöstä tarkastelimme seminaarissa Gordonin käyttäytymisen ikkunan avulla. Voin kuvitella näkeväni toisen ihmisen käytöksen ikkunan läpi, joka on minusta käsin joko hyväksyttävää tai ei-hyväksyttävää. Se voi herättää myönteisiä tai kielteisiä tunteita tai estää toimimasta. Hyväksyvä käytös ei kuitenkaan aiheuta minulle ongelmaa tai häiritse, ei-hyväksyvä käytös puolestaan häiritsee selkeästi. Tällöin hyväksymisraja on ylittynyt. Raja kulkee jokaisella vähän eri kohdassa ja on liikkuva. Osa on myös luonnostaan sopeutuvaisempia ja hyväksyvämpiä kuin toiset. Jos toisen ihmisen toiminta on omasta mielestäni ylittänyt "hermoviivani", minulle tulee tarve ratkaista ongelma jollain tapaa. Voin pohtia itsekseni, miksi käytös häiritsee ja kuunnella toista sekä itseäni tarkkaan. Toisaalta siitä voi myös puhua omasta näkökulmasta toiselle ja kertoa, miksi minä tunnen näin.
Opettajana usein joutuu puuttumaan oppilaiden käytökseen. Koulussa ovat voimassa normit ja säännöt, jotka ohjaavat käytöstä ja mikäli oppilaat rikkovat sääntöjä, on opettajan tehtävä muistuttaa tästä ja palauttaa mieleen, miksi koulussa toimitaan tällä tavalla, vaikka itseä se ei varsinaisesti häiritsisi liikaa. Tällaisia esimerkkejä voi olla juokseminen käytävillä tai rappusissa, meluaminen huonossa tilanteessa tai kiroilu. Säännöt ovat kuitenkin yhteisiä kaikille ja sillä myös pyritään säilyttämään tilanteeseen sopiva hyvä käytös ja yhteiset toimintamallit, jotta kenenkään hermoviivaa ei tarvitsisi ylittää liikaa ja aiheuttaa näin ongelmia. Ongelmia syntyy joka tapauksessa, ja yhteisesti sovitut toimintamallit auttavat usein myös ratkaisemaan tilanteita sopuisasti, vaikka omassa mielessään olisi hieman asiasta eri mieltä tai se ei häiritsisi itseä lainkaan.
Tilannetaju voi kuitenkin olla koetuksilla tulevassa työssä, jossa on jatkuvasti vuorovaikutuksessa ja jopa sosiaalisesti ylikuormittunut. Miten toimia rakentavasti riitatilanteissa, entä silloin kuin olen vanhempien kanssa täysin eri linjoilla kasvatuskysymyksissä tai oma pinna on niin kireä että se voi napsahtaa monenlaisesta käytöksestä. Entä miten vapaa-ajalla? Jos näen koululaisten käyttäytyvän huonosti ja näen sen, puutunko vai jätänkö välistä.
Tällöin voisi olla hyvä idea ottaa etäisyyttä mikäli mahdollista, kertoa avoimesti omasta tilanteesta ja myöskin pyytää anteeksi, jos tulee sanottua jotain loukkaavaa tai väärää.
Inhimillisyydelle on aina tilaa. Myös oman ajan hallinta, milloin on työaika, milloin omaa aikaa, tulee määritellä. Toisaalta opettajan rooli on koulussa, toisaalta aikuisen rooli muuten. Joskus ehkä pitää puuttua tilanteisiin myös koulun ulkopuolella tai sitten sen voi ottaa esille koulussa.
2/2022 Monialaisten koonti / Vuorovaikutusosaamisen blogi
Virkistävä ja aurinkoinen helmikuun aamu. Tekisi siis enemmän mieli ladulle aurinko kylpyyn kuin kirjoitella blogia, joten tein kompromissin. Ensin tunti kirjoitushommia ja sitten ulos.
Jostain syystä vuorovaikutustaitoista puhuttaessa aina palaan ajatuksissa Joharin ikkunan vuorovaikutusmalliin. (Luft, Ingham)
Tätä mallia käsiteltiin tarkemmin vuorovaikutuskurssilla (OKLA1209) ja siitä lähtien se on jollain tapaa seurannut.
Itsetuntemus on tässä siis keskiössä ja avain parempiin vuorovaikutustaitoihin. Itse yritän kehittää omaa avointa aluetta ihmissuhteissa, jotta ymmärtäisin itseäni entistä paremmin. Pidän paljon toiveita ja tunteita sisällä ja jostain syystä helposti käyttäydyn aina samalla tavalla ystävien ja muiden ihmisten kanssa - kaikki on hyvin, kerron perusasioista ja hymyilen. Joskus olisi hyvä osata purkaa niitä, ja lakata miettimästä, etten halua rasittaa muita omilla huolilla ja ajatuksilla. Voisin saada laadukkaampia ystävyyssuhteita jos uskaltaisin paljastaa itsestäni enemmän. Sama pätee myös lähimpiin suhteisiin kuten parisuhteeseen. Olen hyvä patoamaan sisälle asioita ja tunteita - lopulta sitten kuppi kaatuu nurin kun se on vain liian täysi.
Myös sokean alueen pienentäminen on oman itsetuntemuksen takia tärkeää. Toisaalta siihen tarvitaan sitä toista ihmistä, joka antaa palautetta, jotta voi oppia lukemaan sitä ja ymmärtämään omaa itseä. Ilman luotettavia ihmissuhteita, tätä palautetta on vaikea saada. Miten rakentaa luotettavia ihmissuhteita? Palaamalla ensimmäiseen kohtaan, eli olemalla itse avoimempi, keskustelemaan rehellisesti itsestään muille ja se antaa signaalin toiselle, että tämä tila on turvallinen puhua itsestään.
Vuorovaikutustilanteissa on itsesi lisäksi toinen ihminen. Mielestäni hyvän vuorovaikutuksen merkkejä ovat ne, että molemmat tuntevat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi tilanteessa, keskutelu on vastavuoroista ja molemmat ovat kiinnostuneita toisen kuulumisista ja asioista. Osaan siis olla tarvittaessa itse hiljaa, kuunnella, nyökätä ja osoittaa, että olen läsnä. Toisaalta myös avata oma suu, kertoa itsestä rehellisesti ja osata tehdä kysymyksiä. Ymmärtää toista ja osoittaa empatiaa, auttaa löytämään ratkaisuja pulmiin tai käydä läpi ikävää tai iloista tunnetta.
Vaikeaa vuorovaikutustilanteissa on se, jos toinen osapuoli ei kerro mitään oma-aloitteisesti ja itselläni on jatkuvasti olotila, että olen vastuussa yksin keskustelusta ja pahimmassa tapauksessa väkisin yritän keksiä lisää kysyttävää. Toisaalta vaikea tilanne voi olla myös se, jos olen vain kuuntelija, tai kaikki omat kertomani asiat tuntuvat menevän toiselta ohi korvien ja vastapuoli palaa omiin asioihin.
Useimmiten hyvä vuorovaikutus kuitenkin syntyy pidemmän ajan kuluessa, jolloin siihen mahtuu tilanteita, joissa itse olet välillä kuuntelija, välillä kertoja. Vuorovaikutus pysyy näin tasapainoissa. Mikäli vuorovaikutustilanteita on jossain suhteessa vain muutamia, on ehkä myös odotettavaa, ettei se ole kovin laadukasta heti.
Koulussa hyvää vuorovaikutusta kuvataan myös kunnioittavaksi dialogiksi opettajan ja opiskelijan välillä. Kunnioitus vaatii opettajalta kykyä olla läsnä ja tehdä vuorovaikutustilanteesta turvallinen ja luottamuksellinen, jossa ketään ei kohdella välineenä tai kohteena. (Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 317.)
Koulun moninaiset tilanteet ja kokemus kasvattavat kohtaamiskykyä ja taitoa kehittää omia vuorovaikutustaitoja opettajana.
Jostain syystä vuorovaikutustaitoista puhuttaessa aina palaan ajatuksissa Joharin ikkunan vuorovaikutusmalliin. (Luft, Ingham)
Tätä mallia käsiteltiin tarkemmin vuorovaikutuskurssilla (OKLA1209) ja siitä lähtien se on jollain tapaa seurannut.
Itsetuntemus on tässä siis keskiössä ja avain parempiin vuorovaikutustaitoihin. Itse yritän kehittää omaa avointa aluetta ihmissuhteissa, jotta ymmärtäisin itseäni entistä paremmin. Pidän paljon toiveita ja tunteita sisällä ja jostain syystä helposti käyttäydyn aina samalla tavalla ystävien ja muiden ihmisten kanssa - kaikki on hyvin, kerron perusasioista ja hymyilen. Joskus olisi hyvä osata purkaa niitä, ja lakata miettimästä, etten halua rasittaa muita omilla huolilla ja ajatuksilla. Voisin saada laadukkaampia ystävyyssuhteita jos uskaltaisin paljastaa itsestäni enemmän. Sama pätee myös lähimpiin suhteisiin kuten parisuhteeseen. Olen hyvä patoamaan sisälle asioita ja tunteita - lopulta sitten kuppi kaatuu nurin kun se on vain liian täysi.
Myös sokean alueen pienentäminen on oman itsetuntemuksen takia tärkeää. Toisaalta siihen tarvitaan sitä toista ihmistä, joka antaa palautetta, jotta voi oppia lukemaan sitä ja ymmärtämään omaa itseä. Ilman luotettavia ihmissuhteita, tätä palautetta on vaikea saada. Miten rakentaa luotettavia ihmissuhteita? Palaamalla ensimmäiseen kohtaan, eli olemalla itse avoimempi, keskustelemaan rehellisesti itsestään muille ja se antaa signaalin toiselle, että tämä tila on turvallinen puhua itsestään.
Vuorovaikutustilanteissa on itsesi lisäksi toinen ihminen. Mielestäni hyvän vuorovaikutuksen merkkejä ovat ne, että molemmat tuntevat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi tilanteessa, keskutelu on vastavuoroista ja molemmat ovat kiinnostuneita toisen kuulumisista ja asioista. Osaan siis olla tarvittaessa itse hiljaa, kuunnella, nyökätä ja osoittaa, että olen läsnä. Toisaalta myös avata oma suu, kertoa itsestä rehellisesti ja osata tehdä kysymyksiä. Ymmärtää toista ja osoittaa empatiaa, auttaa löytämään ratkaisuja pulmiin tai käydä läpi ikävää tai iloista tunnetta.
Vaikeaa vuorovaikutustilanteissa on se, jos toinen osapuoli ei kerro mitään oma-aloitteisesti ja itselläni on jatkuvasti olotila, että olen vastuussa yksin keskustelusta ja pahimmassa tapauksessa väkisin yritän keksiä lisää kysyttävää. Toisaalta vaikea tilanne voi olla myös se, jos olen vain kuuntelija, tai kaikki omat kertomani asiat tuntuvat menevän toiselta ohi korvien ja vastapuoli palaa omiin asioihin.
Useimmiten hyvä vuorovaikutus kuitenkin syntyy pidemmän ajan kuluessa, jolloin siihen mahtuu tilanteita, joissa itse olet välillä kuuntelija, välillä kertoja. Vuorovaikutus pysyy näin tasapainoissa. Mikäli vuorovaikutustilanteita on jossain suhteessa vain muutamia, on ehkä myös odotettavaa, ettei se ole kovin laadukasta heti.
Koulussa hyvää vuorovaikutusta kuvataan myös kunnioittavaksi dialogiksi opettajan ja opiskelijan välillä. Kunnioitus vaatii opettajalta kykyä olla läsnä ja tehdä vuorovaikutustilanteesta turvallinen ja luottamuksellinen, jossa ketään ei kohdella välineenä tai kohteena. (Vuorikoski, M. & Kiilakoski, T. 2005. Dialogisuuden lupaus ja rajat. Teoksessa T. Kiilakoski, T. Tomperi & M. Vuorikoski (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 317.)
Koulun moninaiset tilanteet ja kokemus kasvattavat kohtaamiskykyä ja taitoa kehittää omia vuorovaikutustaitoja opettajana.
Viestintä - ja vuorovaikutusosaaminen apukysymykset
Onnistuneita vuorovaikutustilanteita ovat ne, joissa on tasapaino henkilöiden välillä. Minusta onnistun vuorovaikuttajana silloin kun annan itsestäni ja saan puolestaan jotain toiselta henkilöltä keskusteluun ja tekemiseen. Tilanteessa molemmat osallistuu tasapuolisesti, kuuntelee ja puhuu vuorotellen. Joskus puhe voi mennä vähän päällekkäinkin mutta siitä jää sellainen olo, ettei ole dominoinut liikaa tai jäänyt täysin varjoon ja hiljaiseksi. Haastavia tilanteita yleensä ovat ne, jotka ovat täysin tasapainottomia. Joko toinen puhuu liikaa, eikä anna taukoja tai ota kuuntelijan roolia. Toisaalta, jos olet itse vastuussa yksistään kommunikoinnista, tekemisest yms. on tilanne myös haastava. Haastavaa on, kuinka saada tilannetta tasapainoon -mitä eri keinoja siihen löytyy? Entä jos vaan tyytyy epätasapainoon eikä etsi tietä ulos.
Tiedän itsestäni olevani avoin, jos tilanne muodostuu luontevaksi ja ruokkii avoimuutta. Olen sujuva small talk-keskustelija ja kuuntelija. Kyselen ja pyrin tekemään tilanteista rentoja ja luotettavia, jotta siinä olisi mukava olla. Elän puhettani ilmeillä ja eleillä - tiedän olevani nopea tempoinen puhuessa ja pyrin tietoisesti hillitsemään nopeutta jos tilanteessa on henkilöitä, joilla on haastavaa seurata sitä. Tiedostamatta jännittäessä tai keskittyessä muihin asioihin, saatan palata nopeaan tempoon. Lisäksi saatan hypätä aiheesta toiseen enempiä selittelemättä - joskus taas pidän pitkiäkin aasinsilta avauksia. Joskus lörpöttelen ihan liikaa ja pitkään samasta aiheesta, jos se jostain syystä herättää tunteita. Minulla on tapana suodattaa kuitenkin asioita mitä sanon ja miettiä etukäteen jos on asioita joista en halua puhua tai nostaa esille. Jos nämä kuitenkin tulevat esille, saatan etukäteen pohtia, kuinka sitten väistän tilanteen tai avaan sitä.
Ahdistun tai koen joskus vaikeaksi jos keskustellessa toinen osapuoli jatkuvasti sanoo "välisanoja" mantrana, esim. ahaa, niimpä, tai Yhym ja nyökyttelee. Alan keskittymään oman asiani sijasta siihen ja sitten huomaan ärsyyntyväni siitä. Pidän enemmän jos toinen kuuntelee sujuvasti, ehkä silloin tällöin osoittaa jollain kysymyssanalla tarkennusta tai nyökkää kuuntelemisen merkiksi. Helppoa on yleensä jutella parhaiden ystävien kanssa. Ehkä niissä väärinymmärretyksi tulemisen pelko on pienempi ja ne ihmiset tietävät ne hyvät ja huonot puolet. Joskus kyllä huomaan, että kuuntelen huonosti miestäni, koska saatan ns. etukäteen ajatella mistä hän puhuu, ja jos hän kertookin jotain muuta, se saattaa mennä ohi. Myönnän kyllä hänelle kuitenkin auliisti jos olen ollut huono kuuntelija ja pyydän kertomaan jotain asioita uusiksi. Yleensä kuitenkin kuuntelen tarkasti ja pyrin vastavuoroisesti puhumaan asioista niin, että hän ymmärtää minun kuunnelleen häntä.
Yhteistyökumppanina pyrin olemaan joustava, ystävällinen ja selkeä. Sorrun kyllä joskus pajattamaan ja puhumaan lillukan varsista ääneen, mutta aktiivisesti yritän päästä myös siitä eroon.
Yritän kohdata oppilaani aina yksilöinä ystävällisesti. Kyselen kuulumisia ja hymyilen paljon. Toki osoitan myös empaattisia ilmeitä, surua tai ikävää, jos toinen kertoo näistä. Haluaisin saada heidät luottamaan itseeni ja tekemään olon, että minua on helppo lähestyä.
Oppilaiden vuorovaikutustaitoja voisin kehittää erilaisten leikkien kautta mutta myös ihan arkitekemisessä. Kysytään toisilta mitä kuuluu ja mitä mukavaa tapahtui viime viikolla/tai mitä ikävää tapahtui. Pyritään kysymään ja vastaamaan sekä olemaan rohkea myös epämukavissa tilanteissa. Luokassa olisi kiva olla rutiini, että keskustellaan asioista ja siellä olisi ilmapiiri, jossa uskaltaa ottaa jännittäviäkin asioita esiin.
Pyrin kuuntelemaan palautteita tarkalla korvalla ja samalla kriittisesti arvioimaan itseäni. Sanon myös, jos olen täysin eri mieltä aiheesta. Annan itse palautetta helposti ja pyrin tekemään sen rakentavasti. Olen rehellinen ja vastaan avoimesti jos mielipidettä kysytään.
Osaan viestiä lasten kanssa ja eläydyn heidän kanssaan. Pidän lasten avoimesta uteliaisuudesta ja näyttelemisen puutteesta, johon aikuisena sortuu ihan liikaa. Lasten kanssa oleminen on usein helpompaa kuin aikuisten. Heistä puuttuu ennakkoluuloja ja varautuneisuutta, mitä jostain syystä aikuisiin tulee.
Tiedän itsestäni olevani avoin, jos tilanne muodostuu luontevaksi ja ruokkii avoimuutta. Olen sujuva small talk-keskustelija ja kuuntelija. Kyselen ja pyrin tekemään tilanteista rentoja ja luotettavia, jotta siinä olisi mukava olla. Elän puhettani ilmeillä ja eleillä - tiedän olevani nopea tempoinen puhuessa ja pyrin tietoisesti hillitsemään nopeutta jos tilanteessa on henkilöitä, joilla on haastavaa seurata sitä. Tiedostamatta jännittäessä tai keskittyessä muihin asioihin, saatan palata nopeaan tempoon. Lisäksi saatan hypätä aiheesta toiseen enempiä selittelemättä - joskus taas pidän pitkiäkin aasinsilta avauksia. Joskus lörpöttelen ihan liikaa ja pitkään samasta aiheesta, jos se jostain syystä herättää tunteita. Minulla on tapana suodattaa kuitenkin asioita mitä sanon ja miettiä etukäteen jos on asioita joista en halua puhua tai nostaa esille. Jos nämä kuitenkin tulevat esille, saatan etukäteen pohtia, kuinka sitten väistän tilanteen tai avaan sitä.
Ahdistun tai koen joskus vaikeaksi jos keskustellessa toinen osapuoli jatkuvasti sanoo "välisanoja" mantrana, esim. ahaa, niimpä, tai Yhym ja nyökyttelee. Alan keskittymään oman asiani sijasta siihen ja sitten huomaan ärsyyntyväni siitä. Pidän enemmän jos toinen kuuntelee sujuvasti, ehkä silloin tällöin osoittaa jollain kysymyssanalla tarkennusta tai nyökkää kuuntelemisen merkiksi. Helppoa on yleensä jutella parhaiden ystävien kanssa. Ehkä niissä väärinymmärretyksi tulemisen pelko on pienempi ja ne ihmiset tietävät ne hyvät ja huonot puolet. Joskus kyllä huomaan, että kuuntelen huonosti miestäni, koska saatan ns. etukäteen ajatella mistä hän puhuu, ja jos hän kertookin jotain muuta, se saattaa mennä ohi. Myönnän kyllä hänelle kuitenkin auliisti jos olen ollut huono kuuntelija ja pyydän kertomaan jotain asioita uusiksi. Yleensä kuitenkin kuuntelen tarkasti ja pyrin vastavuoroisesti puhumaan asioista niin, että hän ymmärtää minun kuunnelleen häntä.
Yhteistyökumppanina pyrin olemaan joustava, ystävällinen ja selkeä. Sorrun kyllä joskus pajattamaan ja puhumaan lillukan varsista ääneen, mutta aktiivisesti yritän päästä myös siitä eroon.
Yritän kohdata oppilaani aina yksilöinä ystävällisesti. Kyselen kuulumisia ja hymyilen paljon. Toki osoitan myös empaattisia ilmeitä, surua tai ikävää, jos toinen kertoo näistä. Haluaisin saada heidät luottamaan itseeni ja tekemään olon, että minua on helppo lähestyä.
Oppilaiden vuorovaikutustaitoja voisin kehittää erilaisten leikkien kautta mutta myös ihan arkitekemisessä. Kysytään toisilta mitä kuuluu ja mitä mukavaa tapahtui viime viikolla/tai mitä ikävää tapahtui. Pyritään kysymään ja vastaamaan sekä olemaan rohkea myös epämukavissa tilanteissa. Luokassa olisi kiva olla rutiini, että keskustellaan asioista ja siellä olisi ilmapiiri, jossa uskaltaa ottaa jännittäviäkin asioita esiin.
Pyrin kuuntelemaan palautteita tarkalla korvalla ja samalla kriittisesti arvioimaan itseäni. Sanon myös, jos olen täysin eri mieltä aiheesta. Annan itse palautetta helposti ja pyrin tekemään sen rakentavasti. Olen rehellinen ja vastaan avoimesti jos mielipidettä kysytään.
Osaan viestiä lasten kanssa ja eläydyn heidän kanssaan. Pidän lasten avoimesta uteliaisuudesta ja näyttelemisen puutteesta, johon aikuisena sortuu ihan liikaa. Lasten kanssa oleminen on usein helpompaa kuin aikuisten. Heistä puuttuu ennakkoluuloja ja varautuneisuutta, mitä jostain syystä aikuisiin tulee.