Eettinen osaaminen
OKLV221 Blogipostaus
Koulutuksen kenttää halutaan edistää, kehittää, kasvattaa ja tehostaa yhteiskunnan monelta taholta. Kodin, yhteiskunnan poliittisten suuntausten ja opettajakunnan toimesta.
Opettajana kuitenkin pitää pystyä valikoimaan ydinaines: mikä on tärkeintä opettaa koulussa ja mitä priorisoin odotuksien, velvotteiden ja normien massasta, mikä koulua koskettaa. Mikä tekee koulusta koulun.
Salminen kirjoittaa kirjassaan Koulun pirulliset dilemmat seitsemästä toisilleen vastakkaiseta dilemmasta, japoimin tähän tekstiin yhden. Muutoksen ja pysyvyyden dilemman. Jokainen opettaja vastaa päivittäisessä koulutyössä tähän kysymykseen. Mitä teen niinkuin on jo aiemmin tehty ja hyväksi nähty ja mitä muutan oman näköiseksi tai tulevaisuutta ajattelen. Opettajalta vaaditaan tietoisuutta omista valinnoista, arvoista ja normeista. Opetustyön päämäärät ja tavoitteet ovat arvosidonnaisia. Tätä seikkaa usein pohdin. Mitä minä opetustyöllä tavoittelen, millaisia itselleni tärkeät arvot ovat ja mikä mielestäni koulussa tärkeintä työtä?
Itse haluaisin toimia koulussa arvojeni mukaan. Niitä ovat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, omista oikeuksista ja yhteisistä velvotteista huolehtiminen, rehtiys ja avoimuus, suoruus ja rehellisyys, ystävällisyys ja toisten kunnioittaminen. Arvojani ovat myös ajattelun vapaus ja elämänkatsomuksellinen vapaus. Kohtuullisuutta pidän myös itselleni tärkeänä. Kestävään elämäntapaan kuuluu myös kestävä luontosuhde, ympäristöstä huolehtiminen ja ekologiset valinnat, väkivallattomuus ja yhteistyö. Ihminen on riippuvainen ympäristöstään ja jokaisen meistä tulee huolehtia kykyjen mukaan siitä, että luonto voi tarjota meille ravintoa, puhdasta ilmaa ja vettä.
Ajattelen, että kaikki inhimillisyyttä koskevat seikat ovat hyvin oleellisia koulussa. Pienet oppilaat haluavat turvaa ja rutiineja, isommat vähitellen vapautta. Oppilaat haluavat tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi niin kuin minä itsekin. Oppilaat haluavat tulla hyväksytyiksi ja arvostetuiksi sellaisena kuin ovat. Yhteiskunnan kiihtyesti muuttuessa, yksilökeskeisyyttä ja kilpailukykyä korostaessa, koulu on mielestäni paikka, jossa jotkin asiat säilyvät. Yhteistyö on tärkeämpää kuin yhden yksilön loistaminen, kavereita autetaan ja siellä ollaan rauhassa oppimassa asioita yhdessä, ei kilpailemassa olemmaolosta toisen kustannuksella.
Koulussa voin kohdata monenlaisia ristiriitoja ja erilaisia odotuksia. Yhtäaikaa opetustyö on joukkomuotoista mutta silti aikaa täytyy olla yksittäisen oppilaan kohtaamiselle. Joskus vanhempien kasvatusmenetelmät ja toimintatavat voivat olla ristiriidassa omien tapojen kanssa. Koulun toimintakulttuurissa voi olla itseni kanssa ristiriidassa olevia malleja. Osaan mukaudun, koska näistä päätetään yhteisesti ja osaan puolestaan voi vaikuttaa ja muuttaa. Vanhempien kanssa keskustelut ja selkeät toimintaohjeet koulun puolelta auttavat yhteistyössä. Mielestäni koulun yhteiset arvot ovat ensisijaiset omiini nähden koulutoiminnassa. Esimerkiksi sääntöjen noudattaminen ovat osa sitä ja myöskin opettajana minun pitää niitä noudattaa ja puuttua asiaan, mikäli niitä ei noudateta.
Väkivallan kaikille muodoille koulussa on nollatoleranssi ja aina kun sen kanssa joutuu tekemisiin, on tarpeellista osata toimia niissä. Aluksi keskustellen, neuvoen ja huomauttaen ja mikäli toiminta ei lopu, tulee siihen tarttua järeämmin vanhempien, kuraattorin ja muiden opettajien kanssa - selvittää kiusaamisen taustat ja harkita vaihtoehtoja opiskella muualla kuin koulussa, mikäli muuten väkivallalle ei saa loppua. Koulussa usein puhutaan kiusaamisesta, joka kuvaa väkivallan lievempää muotoa. Itse puhun väkivallasta, joka voi olla henkisestä, fyysisestä, sanallisesta jne. Se on voimakas sana, mutta kuvaa mielestäni koulukiusaamista (eristämistä, sanallisia loukkauksia, haukkumista, lyömistä, uhkailua, somessa kirjoittelua) paremmin koska kiusaaminen voi kuulostaa myös harmittomalta kiusoittelulta, jolla taas ei ole mitään tekemistä kiusaamisen kanssa. Yleisempää varmasti koulussa ovat lievemmät väkivallan muodot mutta se ei vähennä siihen puuttumisen tärkeyttä.
Haluaisin jokaiselle painottaa sitä, että kaikkien kanssa voi tulla toimeen, vaikka ei ole varsinaisia ystäviä. Ystävyys on jotain, mikä syntyy eikä sitä voi pakottaa. Koulussa kuitenkin ollaan kaikkien kanssa tekemisissä ja kohdellaan toisia kiltisti. Siellä harjoitellaan sosiaalisia perustaitoja ja tunnistamaan omat heikkoudet ja vahvuudet osana yhteisöä.
Elämän inhimillisyyttä ovat erilaiset tunteet, joita kohtaa ihmisten kanssa ollessa. Lisäksi tavat oppia, kiinnostuksen kohteet ja vahvuudet ovat erilaisia. Taiteet, musiikki, filosofia ja elämänkatsomus ovat koulun inhimillisiä oppiaineita, joista helposti karsitaan tarpeen tullen. Ihmistä ja konetta yhdistää kyvyt laskea, mitata, koodata, määritellä ja luokitella asioita. Kone on niissä kuitenkin ihmistä parempi. Tekoäly korvaa suurimman osan ihmisistä. Inhimillistä ihmistä ei kuitenkaan kone korvaa. Ihmistä joka on epäjohdonmukainen, ristiriitainen ja keskeneräinen.
Haluaisin opettaa inhimillisyyden kanssa toimeen tulemista, koska niin monella muulla elämän osa-alueella nojataan tieteelliseen, rationaaliseen ihmiskuvaan, jossa ihminen näyttäytyy kaikkivoipana koneena.
Opettajuuden etiikka
Monialaisten koontia: Ajatuksia kolmannen vuoden keväältä; POMit takana maisteri edessä
OAJ:n mukaan opettajan etiikan ytimen muodostaa neljä perusarvoa: ihmisarvo, totuudellisuus, oikeellisuus sekä vapaus & vastuu. (https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/#opettaja-ja-moniarvoisuus)
Ihmisarvo viittaa siihen, että opettaja kunnioittaa jokaista ihmistä sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta ja sukupuolen moninaisuudesta, ulkonäöstä, iästä, uskonnosta, yhteiskunnallisesta asemasta, alkuperästä, mielipiteistä, kyvyistä ja saavutuksista riippumatta. Totuudellisuus viittaa rehellisyyteen itseä ja muita kohtaan. Oikeudenmukaisuus ohjaa yhdenvertaiseen kohteluun, syrjinnän ja suosimisen estämiseen. Vapaus ja vastuu koskevat arvomaailmaa.
Opettajalla on vapaus omaan arvomaailmaan, mutta on samanaikaisesti velvollinen toimimaan lain ja opetussuunnitelman normiston mukaan virassaan. Vapauteen ja vastuuteen liittyy myös ekososiaalisen sivistyksen tavoitteet: Vapaus ja vastuu kulkevat käsikkäin. Siihen mihin minulla on oikeus, on myös tulevilla sukupolvilla oikeus. Vapaus hengittää - vastuu pitää ilma puhtaana. Vapaus opiskella - vastuu käyttää osaamistani yhteiseksi hyväksi. (Lainaus Arto O Laitinen) Tässä on myös egoisimi ja altruismi jännitteessä: mitkä asiat ovat minun hyötyjä tai haittoja, entä jonkun toisen ihmisen näkökulmasta tai luonnon? Kenen edun puolesta toimin missäkin tilanteessa.
Hoffmanin mukaan (1996, 7–11) kasvatustyö on normien siirtämistä ja valmiuksien antamista synnyttää uusia normeja. Pedagogisessa toiminassa tehdään jatkuvasti valintoja: toimitaan joko niiden normien ja arvojen mukaisesti, jotka on omaksuttu oman kasvatuksen ja kehityksen aikana, tai tuotetaan uusia, jolloin vaikutetaan toisten käyttäytymiseen. Tästä syystä kasvatus on hänen mukaan aina moraalista toimintaa. Eettisen kasvatuksen näkökulmasta on huomattava, että tässä oletetaan ihmisen olevan syntyessään moraaliton ja ajatellaan lapsen olevan kykenemätön itse ottamaan vastuuta itsestään ja muista, ajatuksistaan ja toimistaan, ja siksi hän ei voi toimia moraalisesti oikein ilman aikuisten apua. Lapsille ja nuorille annetaan vähitellen kasvatuksen myötä mahdollisuus tehdä omia normi ja arvoratkaisuja. Kasvatus moraalisena toimintana on rajoittavaa huolehtimista, kuitenkin vain niin pitkälle kuin vastuullisuus tekee sen tarpeelliseksi. Moraalista varmuutta ei hänen mukaansa ole järkevää edes tavoitella, vaan pikemmin on totuteltava tulemaan toimeen jatkuvan epävarmuuden kanssa. (Martikainen T, 2005; INHIMILLINEN TEKIJÄ. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana.)
Koulukulttuuri rakentuu ajassaan osaltaan uudistamisen ja uusintamisen risteyksessä. Se on paradoksinen ja sisältää eettisiä kuin yhteiskunnallisten rakenteiden ristiriitoja. Jokainen opiskelija etsii harmoniaa harjoitteluissa uudistuneen ajattelunsa kuin ohjaavien opettajien hyvien perinteiden säilyttämisen väliltä, jossa näkyisi kirkkaana opetustyön merkitys niin oppijoille itselleen kuin opettajille.
Opettaja toimii työssään myös suuremmassa kulttuurisessa viitekehyksessä. Filosofi Charles Tayloria (1998) mukaillen kaikkina aikoina vallitsee ajalle tyypillinen merkityshorisontti, jossa keskeiset ihanteet, arvot ja periaatteet tiivistyvät. Myös koulutusta koskee sama ajallisuuden merkityshorisontti, jossa yksilön ajatukset minuudesta ja toiseudesta kehittyvät. Ihmisestä kasvaa aikansa moraalisubjekti, joka on omaksunut omalle ajalleen tyypillisiä normeja. Moraalisubjektiksi kasvaminen vaatii kykyä elää yhteiskunnan ja yksilöllisten intressien jännitteessä ja ristiriidassa. (Värri 2017, 15–17.)Charles Taylor määrittelee oman tieteenalansa filosofiseksi ihmistutkimukseksi: pääteemat ovat tieteellisen maailmankuvan ja inhimillisen ihmiskuvan todellisuuden suhde. Hän perustelee ihmisen toimintaa holistisen näkemyksen kautta ja se tukee hermeneuttista ihmiskäsitystä – ihminen on aina enemmän kuin osiensa summa ja toiminta ei ole pilkottavissa osiin, redusoitavissa, kuten tieteellinen ihmiskuva usein pyrkii tutkimuksissa. Ihmisen toiminta on tilannesidonnaista ja kulttuurihorisontti viittaa sanaan elämismaailma, joka viittaa todellisuuteen, jonka ihminen maailmassa olevana kohtaa. Todellisuus riippuu kontekstista, ja siihen vaikuttaa kulttuuri, merkityshorisontti ja käytännöt. Elämismaailmaa voidaan myös historiallisesti vertailla – jonain aikana jokin tietty seikka käy maalaisjärkeen tai on selvä arkikäsitys, jonain toisena aika se on mahdotonta. (Laitinen, 2009, 42)
Lindqvist sanoo (1998, 16–17), että opettaja joutuu tasapainoilemaan asetetun ammattiroolinsa ja oman persoonansa kanssa. Ammattirooli koostuu asiantuntemuksesta, arvovallasta, toimintakyvystä ja objektiivisuudesta. Oma persoona on puolestaan hyvin yksilöllinen työväline.Tärkeä osa opettajuudessa on siis tehdä eettistä pohdintaa ja itsereflektiota, jotta oman persoonan ja ammattiroolin jännite ei kohtuuttomasti rasita ja ammattiosaaminen säilyy. (Martikainen T, 2005; INHIMILLINEN TEKIJÄ. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana.)
Ammattietiikkaa onkin syytä miettiä opinnoissa sekä tulevassa työssä. Opettajanhuoneessa on tasapainoiltava mahdollisten ristiriitojen sekä paradoksien kanssa. Opettajalla on auktoriteettiä suhteessa lapsiin sekä vanhempiin tieteellisen ja taiteellisen sisältöosaamisen sekä kasvatuksen ammattilaisuuden myötä. Opettajanhuoneessa olevat ihmiset ovat moninaisia näkemyksiensä ja tapojensa kanssa. Opettajan työssä tulee varmasti vastaan tilanteita, joissa pitää miettiä valintoja yksilön tai yhteisön edun valossa sekä perustella ne. Vastakkainasetteluilta ja jännitteiltä ei tulevassa työssä pääse eroon.
Lapset ovat jo itsessään avoimia muutokselle aitoudessaan ja tarkkanäköisyydessään koskien moraalia, käytöstä tai epäjohdonmukaisuuksia. Pohdin usein, voiko aikuinen olla moraalisempi kuin lapsi. Olettamus lapsen moraalittomuudesta ja "tabula rasasta", jonka päälle muut ihmiset rakentavat moraalin, väheksyy tuoreutta ja aitoutta. Lapsissa ei ole aikuisuuden myötä kasvanutta moraalista "pintakerrosta" (lainaus Rutger Bregmanilta, Hyvän historia), jonka taakse kätketään todelliset tunteet, ajatukset, kokemukset ja ristiriitaisuudet. Lapset ovat aitoja, aikuiset enimmäkseen epäaitoja. Lapset ovat kiinnostavia, aikuiset harvemmin. Voin olla väärässä - ehkä lapsi ilman aikuisen moraalista ohjausta muuttuisi "vääränlaiseksi" suhteessa vallitseviin normeihin, mutta pyrin ajatuksellani siihen, että lapsi syntyy silti valmiina, vaikkakin vailla tietoa ja normioppia, jonka määrittelevät sen hetken yhteisö. Lapsi kasvaa suhteessa ympäristöönsä ja sen hetkiseen tietomäärittelyyn. Aikuinen tekee moraalisia valintoja aikansa tiedon valossa, lapsi toimii aikuisten ehdoilla.
Opettajana haluan pyrkiä ohjaamaan lapsia omaan ajatteluun, toimimaan tavalla, joka ei väheksy ketään ja antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia. Kuten Billington (2003, 284–290) sanoo: "Sillä ellei jotakin ole tullut opittua, ei myöskään ole opetettu. " (Martikainen T, 2005, 31; INHIMILLINEN TEKIJÄ. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana.)
Oppimaan oppiminen on tärkein nuora, minkä myös OPS 2014 tarjoaa laaja-alaisissa tavoitteissa.
Haluan opettajana myös pyrkiä yhdenvertaiseen kohteluun, huomioida lähtökohtien erot ja tukea sen mukaan oppimista, auttaa kysymään kysymyksiä ja etsimään vastauksia niin rationaalisuudesta kuin kokemusperäisestä maailmasta.
Opettajana tulen kohtaamaan epäreiluutta, kiusaamista, huonoa käytöstä ja sääntöjen rikkomista. Miten niissä tilanteissa ratkon eettiset ongelmat? En ainakaan yksin - toivottavasti useamman ihmisen kanssa rakentavan keskustelun avulla. Yhdessä oppilaan tai muiden kanssa, keskustellen ja selkeitä rajoja asettamalla. Ajatus siitä, että asiat ratkeavat aina keskustelemalla, ei ehkä pidä paikkansa. Asiat ratkeavat ajan, empatian ja väärinkäsitysten oikaisemisen myötä. (Yhteis)ymmärrys syntyy hitaasti.
Ekososiaalinen sivistys on osa opettajan työtä. (Ajatuksien koontia Arto O Salosen videolta.)
Kuten aimmassa kappaleessa jo käsittelin vapautta ja vastuuta myös kestämätän kuluttaminen ja koulu herättävät ajatuksia. Koululla on paikkansa kestävän koulutuksen antamisesta opiskelijoille.
Koulussa voisi keskittyä muutamiin kysymyksiin:
Miten keskittyä vähentämään materiaalisen vaurauden kasvattamisen halua - mitä keinoja siihen löytyy?
Tietoa, miksi materiaalin kerääminen ei takaa hyvää elämää ja onnea. Tekoja - kestävä kuluttaminen on oikeastaan säästämistä ja ei kuluttamista. En osta sitä mitä en oikeasti tarvitse. Jos tarvitsen jotain, haluan nähdä tuotteen sosiaaliset ja ympäristölliset haitat ja ne on hinnoiteltu tuotteeseen. Miten valita tuotteita, joiden hankkiminen olisi ekologista?
Perustarpeiden tyydyttäminen on jokaisen oikeus nyt ja tulevaisuudessa: mitä ovat perustarpeet ja miten ne tyydytetään mahdollisimman kestävästä?
Omien tarpeiden pohdintaa. Tunteita - vahvistavia, hyviä tunteita siitä kuinka henkinen omaisuus tuo enemmän hyvää oloa kuin materia. Oman kuluttamisen muuttaminen on vaikeaa, sitä tulee tehdä pitkässä juoksussa, yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa. Olen pohtinut digitalisaation ja teknologian tuomaa kulutusjalanjälkeä. Koulut elävät erilaisesta teknologiasta. Ketkä ovat hankintojen takana ja valitsevat tuotteita? Millaisia välineitä tarvitaan ja varmistetaan niiden pitkä käyttöikä eikä sorruttaisi teknologiassa kertakäyttökulttuuriin.
Opettajana haluaisin pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan ja muuttamaan rakenteita.
Jokaisen päätöksen, teon ja rakenteen takana on ihminen. Se on harhaa, ettei yksittäisellä ihmisellä ole vaikutusta tai vastuuta. Vaikutus on sitä suurempi, mitä useampi ihminen päättää muuttaa jonkin asian. Luonnollisesti myös yhteiskuntarakenteet ohjaavat ihmisiä parempiin valintoihin, mutta rakennemuutokset ovat myös hyvin hitaita ja demokratian toteutuminen vie aikaa.
Opetuksessani haluaisin pyrkiä poistamaan kilpailuasetelmaa: en kokisi lähimmäistä uhaksi vaan haluaisin hänen parasta.
Rauhanomainen kasvatus on myös yksi kestävän kasvatuksen tavoite. Miten sitä voisi edistää koulussa?
Vuorovaikutustaidot, dialogi, empatia, kilpailun vähentäminen ja toiselle hyvän haluaminen. Miten opetetaan välittämään toisista? Miten kasvattaa rauhanomaisuuteen?
Ukrainan tilanne herättää itsellä paljon kysymyksiä aseellisista yhteenotoista ja sotien synnystä - voisiko niistä keskustella koulussa? Rauhanomaisuus, väkivallattomuus eri maiden välillä: mitä tarvitsisi tapahtua ja muuttua, että sellaiseen tilanteeseen päästäisiin maapallolla? Mihin tarvitsemme asevoimia ja armeijaa? Kuka päättää niiden käytöstä. Voisiko meillä olla aseeton maailma, jossa ei ole aseteollisuutta eikä pelkoja siitä, että jonkin suurvallan tai valtion johto päättää hyökätä erilaisin keinoin toiseen valtioon valloitus tarkoituksissa.
Moniäänisen keskustelun rakentaminen on yksi tavoitteeni eettisen osaamisen näkökulmasta jossa tavoitteena on yksimielisyys siitä, että ihmisen toimintaa tulisi muuttaa kestävämmäksi ympäristön kannalta. Toiminta syntyy tiedon ja tunteen yhteisvaikutuksesta, unohtamatta yhteiskunnarakenteiden muuttumista ympärillä. Itselleni tällä hetkellä tärkeää on pohtia kestävää pedagogiikkaa, kasvattaa ympäristötietoiseksi ja pyrkiä lähentämään ihmistä luontoon. Vaihtoehdottomuuden näköalojen tilalta haluaisin tukea visiointia ja konkreettisia ratkaisuja siihen, millaista yhteiskuntaa voimme rakentaa ja miten, joka ei ylikuluttaisi ja kulutus kohdistuisi välttämättömyyksiin (mitä ne ovat ja kenen näkökulmasta?) ja kaiken mittaaminen ihmisen hyödyn/voiton mittapuulla vähenisi. Ympäristön hyvinvointi on ehto myös ihmisen hyvinvoinnille. Ratkaisut eivät ole helppoja ja mietin jo saavutettujen ylellisyyksien ja makoisan luksuksen makua suussa, josta myös pitäisi osata päästää irti. Oman edun, hyvinvoinnin, mielitekojen, nautintojen ja viihdyttämisen nimissä kuluttaminen on helppoa ja kivaa. Kaikki se tavaramäärä ja rakenettu ympäristö, joka ympäröi meitä, on samaan aikaan välttämätön ja osiltaan tarkasti rakennettu mielikuva siitä (kulutusta edistävää markinnointia ja mainontaa), mitä tarvitsemme vaikka emme tarvitsisi.
Eettisen osaamisen pohdintaa
Minulla on kokemusta monenlaisista töistä ja työympäristöistä. Olen käynyt peruskoulun ja lukion. Opetin lukiossa pianonsoittoa vuoden ajan muutamille oppilaille. Pidän hyvästä ruuasta sekä ruuanlaitosta että leipomisesta jos en ole väsynyt. Pyrin siis aloittamaan ruuanlaiton ja leipomisen ennen nälkää. Yritän ennakoida muutenkin asioita. Katson aikatauluja ja suunnitelen etukäteen toimintaani. Varaan yleensä aikaa vähän enemmän muuttujien takia, varsinkin kun lähden lennolle, junaan tai ensimmäinen koulupäivä. Rutiini aamuna kuitenkin lähden välillä optimistisesti liikkeelle ja olen muutaman minuutin myöhässä - avain hukassa repun pohjalla tai muuta vastaavaa kriittisiä hetkiä. Uskon, että on olemassa hyvää ja pahaa. Hyvä on tasapainoa, erilaisia tunteita, ihmisten kohtaamista, itsensä ja muiden hyväksyntää.
Pahaa on myös olemassa; se voi olla omaa paha oloa tai pahaa jota tulee ympäröivästä ympäristöstä. Se voi olla käyttäytymistä toinen toista kohtaan tai käytöstä ympäristöä kohtaan. Se voi olla ajattelemista ja puhumista.
Minulla on seuraavanlaisia arvoja ja normeja, joita pyrin noudattamaan elämässä: rehellisyys, luotettavuus, ahkeruus ja toisten kunnioittaminen. En haluaisia arvostella tai kyseenalaistaa muita ihmisiä ääneen tai mielessä- aina siinä en kuitenkaan onnistu. Erilainen kuin itse herättää aina ajatuksia ja mietintöjä, epäluuloja ja kysymyksiä.
Pyrin toimimaan opettaja mahdollisiman arvoneutraalisti vaikka totta kai en voi jättää ulkopuolelle omia arvoja, joihin minut on kasvatettu ja joita noudatan. Minulla on kristillinen tausta, joka varmasti vaikuttaa käytöstapoihin ja toimintaani myös tiedostamatta.
Opettajana varmasti törmää tilanteisiin, jossa omaa eettistä toimintaa voisi olla hyvä miettiä. Riitatilanteita tai eripuraa oppilaiden välillä, kodin kasvatuksen ja oman kasvatuksen välillä olevat erot. Kuinka puhua niistä ja saada sovittua yhteisistä arvoista ja normeista, joihin yhdessä sitoudutaan. Tai kuinka olla oikeudenmukainen opettaja, jos et ole nähnyt tilannetta, joka aiheuttaa riitaa? Lisäksi oman osaamisen kehittäminen ja oppisisältöjen noudattaminen omissa raameissa on myös eettistä toimintaa; opettajalle on annettu iso vastuu ja vapaus opetustyössä ja siinä tulisi pyrkiä parhaaseen mahdolliseen toimintaan. Kiusaamistilanteisiin puuttuminen on tärkeää - ei oppilasta eikä opettajaa saa kiusata kouluyhteisössä. Mitään hyväksikäyttöä ei saa sallia ja opettajan tulee hoitaa työt sidosryhmien kanssa. Opettajan tulee olla hienotunteinen ja kohdella jokaista yksilönarvoa kunnioittaen.
En tiedä onko helppoa sanoa mikä on ehdottomasti oikein tai väärin mutta luulen kuitenkin ratkovani oikeat väärästä ja hyvän pahasta suhteellisen tavallisissa tilanteissa ryhmässä ja eri tilanteissa. Pahan ja väärän sekä hyvän tai oikean voi perustella kuitenkin useimmissa tilanteissa. Keskustelua on hyvä käydä niistä asioista, joissa voi olla jotain hyvää ja pahaa samanaikaisesti.
Koulussa pelisääntöjen sopiminen on osa työtä ja niistä pitää puhua heti alkuun. NIitä tulee noudattaa sovitusti. Työrauha on yksi osa yhteisiä pelisääntöjä. Niiden noudattamisesta tai noudattamattajättämisestä tulee olla selvä periaate ja selvillä kaikilla. Tällöin toimitaan mahdollisimman eettisesti jokaista kohtaan. Ketään en haluaisi ottaa silmätikuksi ja jakaa huomion tasaisesti. Mikäli joku oppilas jatkuvasti rikkoo työrauhaa ja tällä vetää huomiota itseensä, olisi paikoillaan varmasti kahdenkeskinen palaveri ja tilanteiden läpikäynti sekä yhdessä päättäminen, miten sovittuihin sääntöihin päästään.
Siedän epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteita kohtuullisen hyvin ja käsittelen niitä yleensä ensin itsekseni ja myöhemmin kollegoiden, mieheni tai ystävien kanssa. Yleensä vertaistuki ja läheiset auttavat näissä asioissa ja antavat näkökulmaa. Pyrin myös tarkastelemaan toimintaani kriittisesti, kysymään neuvoa ja muokkaamaan sitä vaihtoehtoisiin tapoihin mikäli jokin asia ei toimi.
Hyvää opettajuutta on monenlaista. Mielestäni opettaja, joka osaa opettaa on hyvä opettaja. Tarkoitan, että opettaa monella eri tavalla, soveltaen ja huomioiden erilaiset oppijat. Osaa selittää, pilkkoa asioita ja näyttää havainnollisia esimerkkejä. Hyvää opettajuutta on ystävällisyys ja toisen huomioon ottaminen. Sitä, että kohtaa lapsen, nuoren tai aikuisen, osoittaa hänen olevan tärkeä ja kehuu onnistumisia. Hyvä opettaja on myös sellainen, joka osaa ohjata ryhmää. Osaa ohjata hiljaiseen työskentelyyn, heittäytymiseen, metakkaan ja toimintaan. Hyvällä opettajalla on kyky saada huomio ja tekee pelisäännöt ryhmässä toimimiseen. Hyvällä opettajalla on myös taitoa kuunnella, keskustella ja antaa neuvoja. Hyvä opettaja on saavutettavissa ja häntä on helppo lähestyä. Hyvällä opettajalla on soveltamiskykyä ja tilannetajua - aina ei voi mennä käsikirjoituksen mukaan ja silloin mennään soveltaen.
Ammatillisuus on sitä, että osaa oman opetettavan asian. Perehtyy itse asioihin hyvin, ennen kuin opettaa sitä muille. Ammatillisuus on myös erilaisten opetusmetodeiden omaksumista ja soveltamista. Ammatillisuutta voi kehittää lisäkoulutuksella ja tekemällä tuntisuunnitelmia monipuolisesti. Ammatillisuus myös tarkoittaa sitä, että opettaminen on työtä - työt jätetään työpaikalle ja kotona saa ja pitää elää kotielämää.
Opettajan rooli on ohjata, neuvoa ja kuunnella. Rakentaa yhdessä oppilaiden kanssa ympäristöä, jossa oppiminen on iloa ja tavoiteltava asia. Opettajalla on kasvatusvastuuta ja tehtävä on myös kertoa, miten hänen ryhmässä toimitaan. Mikä on sallittua ja ei. Opettajan rooli on auttaa löytämään työkaluja oppimiseen ja tukea oppimisprosessissa ilmeneviä tunteita ja toimintaa.
En muista, koska olisin suoraan valehdellut oppilaille tai kollegoille. Olen kyllä jättänyt kertomatta asioita mikäli sitä ei ole kysytty tai en itse ole nähnyt siinä tilanteessa syytä ottaa asiaa esille.