Kuvailen ajattelua ja ajatteluntaitojani hieman epäselviksi vielä. Ajatteluntaitoja voi kehittää ja mielestäni antiikin filosofeilta (Sokrates, Platon) perityllä dialektiikalla eli väittelyllä. Se saattaa auttaa jäsentämään omaa tietoa ja ajattelua. Pohdin, että ajattelu voisi olla fysiologisesti tiedon (aiempien kokemusten tai olettamusten) palasia eli sähkökemiallisia reaktioita ja niiden sinkoilua aivojen sisällä nanosekunneissa ja niiden laittamista järjestykseen. Niillä on loogisia ja epäloogisia järjestyksiä. Usein kuitenkin syy-seuraus-suhde säilyy - jokin asiayhteys johtaa toiseen. Esim. vatsalaukusta lähtee sensomotorosia synapseja aivoihin ja aivoissa herää tunne nälkä, joka johtaa tietoisuuteen nälästä - katson kelloa ja muistan syöneeni edellisen kerran 4 tuntia sitten. On siis mahdollista että nälän tunne on todellinen eikä johdu esim. janosta. Toinen vaihtoehto on, että verensokerini on insuliinin yliannostuksesta hieman laskenut turhan alas ja herättää nälän "tunteen". Mietin mitä syön, missä syön ja kuinka paljon kannattaa syödä (jos kohta lähtee treenaamaa?) ja lopulta ajattelu johtaa toimintaan. Menen syömään. Tunne nälästä poistuu ja tilalle tulee muuta ajateltavaa ja järjestelytoimintoja. Ajattelu on ratinaalista eli järkeen perustavaa mutta myös tunteeseen ja epärationalisuuteen pohjautuvaa. Rationaalinen ajattelu voisi olla seuraavanlainen: Haluan urheilla kovaa mutta koulutyöt ovat kesken. Urheilututkimuksiin perustaen tiedän, että lepopäivät ja palauttavat treenit pitäisi tehdä kovatempoisen harjoittelun sijaan nyt. Lisäksi koulutöillä on palautusaika ja niiden tekeminen loppuun heti pitäisi minut hyvässä aikataulussa. Toisaalta "tuntuu", että tarvitsisin pientä rääkkiä, adrenaliinivirtausta ja pään tyhjentävää harjoittelua. Järkevä ajatteluni voisi johtaa minut tekemään läksyt rauhassa loppuun ja menevän rauhalliselle kävelylle ja sen päälle pitkät venyttelyt. Ei järkevä minä ajattelisi, että lähden kovalla tempolla puntille ja juoksemaan, koska se tuntuu hyvältä ja olen oppinut purkamaan rankkaa ajattelutyötä kovatempoiseen urheiluun. Kummin valitsen? Joskus teen valintoja pelkästään tunteella ja joskus järjellä. Asioiden arvojärjestys määrittelee valintoja. Jos jostain syystä arvostan kovaa treeniä ja punttia enemmän kuin venyttelyä ja kävelyä, saatan valita järjenvastaisesti. Toisaalta valitsen joskus tämän rationaalisen puolen jos siihen on hyvä syy: esim. aikaisemmat kokemukset, että tämäntyyppinen valinta tuo tullessaan jotain hyvää enemmän kuin toinen.

Ajattelu on myös ristiriitaista ja ristiriitojen selvittämistä pään sisällä. Olen 1 tyypin diabeetikko ja tehtäväni on pitää sokeriaineenvaihdunta tasapainossa insuliinin avulla, koska haima ei tuota luontaista insuliinia ja säätele sitä automaattisesti. Olen lukenut diabeteskirjallisuutta ja sen mukaan tiedän, että sokerien vaihtelut, alhaiset tai korkeat sokerit aiheuttavat tiettyjä psyykkisiä ja fyysisiä tunteita. Esim. ärtymystä, kärsimättömyyttä, nälkää, janoa, väsymystä, hikoilua, vetämättömyyttä, apatiaa. Riitatilanteessa saatan päätyä ajattelemaan, minulla on matalat sokerit koska tällä tavoin raivoan. Löysin syyn, miksi kinastelen. Mittaan sokerit ja huomaan niiden olevan matalalla. Seuraavalla päivänä olen erityisen hyvällä tuulella ja olen mitä parhaissa väleissä elämän kanssa. Mittaan sokerit ja huomaan niiden olevan alhaalla. Toisen kerran olen äärimmäisen väsynyt ja kärsimätön keskustelemaan tai tekemään mitään. Mittaan sokerit ja huomaan niiden olevan koholla. Pahuksen sokerit, niiden takia taas kiukuttaa. Seuraavan kerran olen pirteä, tehokas ja aikaansaava - mittaan sokerit ja jälleen kerran ovat koholla. Tulee väistämättä mieleen, teenkö itse mielivaltaisesti päätöksiä, milloin jokin tunne on sokerien syytä vai oliko tunnetila aito tapahtuma riippumatta sokereista? Tekeekö joku toinen päätelmiä siitä, mitä tunnen ja miten reagoin, sen perusteella, että olettaa minun kärsiväni sillä hetkellä alhaisista/korkeista sokereista. Tunnetilat ja keho ovat jatkuvassa vuoropuhelussa ja niitä ei pysty irrottamaan toisistaan täysin.

Ristiriita esimerkkejä löytyy muitakin. Esim. valitsenko itseni takia asioita/elämäntapoja vai jonkin elämisyhteisöni normin takia? Esimerkkinä tieteellinen ajattelu ja kristillinen ajattelu eivät jatkuvasti kohtaa. Kuten kirjassa Johdanto tieteelliseen ajatteluun Leila Haaparanta ja Niiniluoto Ilkka kuvaavat uskonnon ja tieteen välistä ristiriitaa siten, että tieteellinen rationaalisuus on ajattelun vapautta kun taas ääriuskonnollisuus vaalii dogmaattisesti oppiensa puhtautta ja ohjaa ajattelemaan kyseisellä tavalla. Nämä mallit voivat ajatua ristiriitaan joko omassa mielessä mutta joskus myös johtaa ulkoa tulevan tahon henkiseen tai jopa fyysiseen väkivaltaan. Ajattelun erot voivat kohdata hyvin radikaalisti ääritapauksissa.

Ajattelu kehittyy jatkuvasti ja muokkaantuu kokemusten, havaintojen ja tiedon kanssa käsikädessä. Suuret tunteet johtavat usein ajattelua tietyille urille. Perustan omaa kasvatusajattelua kuitenkin hyvin pitkälti yleisiin vallitseviin normeihin ja pyrin välttämään ääriajattelua, jotta en johtaisi kuuntelijoitani ideologisesti kohti tiettyä ajattelutapaa. Tämä saattaa auttaa löytämään näkökulmia ja vaihoehtoja oman ajattelun kehitykselle ja näkemään itsensä suhteessa muihin. Se mahdollistaa empatiaa ja vuorovaikutustaitojen kehitystä. Jokainen meistä on sosiaalinen yksilö ja kiinni omissa verkostoissa. Joskus on hyvä ainakin vierailla eri verkostoissa, maailmoissa, jotta saa näkökulmaa omaan olemiseen. Haluaisin auttaa jäsentämään tietoja kokonaisuuksiksi, joita voi tarkastella isossa kuvassa ja välillä tarkentaa pienempii yksityiskohtiin.

En ole toiminut opettajana vielä mutta luulisin osan kasvatustoiminnasta tulevan arkiajattelusta jolle en suoraan löydä tieteellistä tutkimusta. Käytökseen ja toimintakulttuuriin liittyvät säännöt luultavasti tulevat osittain minulta, osittain kouluympäristöstä. Siihen vaikuttavat myös yksilöiden ehdotukset. Rajojen laittaminen / sääntöjen noudattaminen voi itsellä olla hyvinkin arkiajattelua - isossa ryhmässä toiminen sujuvasti vaatii yhteisiä pelisääntöjä ja niiden noudattamista. Toki tähän varmasti löytyy tutkimuksia, jotka voivat liittyä turvallisuuden tunteen syntymiseen yms. mutta lähtökohtaisesti ehkä ajattelen ensin toimivuutta käytännöntasolla. Toki myös kokeilemalla erilaisia malleja auttaa löytämään ryhmälle sopivan tavan toimia. Tutkimusperusteisesti voisi lähestyä oppimismetodeita. Tutkittu tieto siitä, että vuorovaikutuksessa lapsi oppii parhaiten, voisi tuoda käytäntöön oppitunneille. Kuinka tehdä esim. matematiikan oppimisesta vuorovaikutteista eikä opettajajohtoisesti vain kerro asioita?

Olen ehkä parhaimmillani liikunnassa, musiikissa, kuvaamataidossa ja äidinkielessä. Tunnen olevani ehkä alueella, josta tiedän ja josta minulla on hyviä kokemuksia ja haluan jakaa niitä. Auktoriteettiä vahvistaa osaamisen ja pätevyyden tunne. Olen myös saanut sosiaalista vahvistusta näihin vertaisoppijoilta ja opettajilta aiemmin, joten sekin tukee osaamisen tunnetta. Uskon osaavani monia muitakin sisältöjä, niiden tueksi vain etsin erilaisia metodeita opettaa ja lähestyä eri tavalla. Haluaisin tuoda erilaisia tapoja oppia - liikkuen, tutkien, ongelmanratkaisulla, piirtämällä, kirjoittamalla. Mieleeni tuli heti esim. kirjoitustehtävä. Aluksi tehdään lyhyt kirjoitus esim. Suomen kansalliseläimistä: karhu, joutsen, ahven jne. Sen jälkeen tehtävänä on etsiä tieteellistä tietoa aiheesta. Sitten verrataan näitä kahta tekstiä; mitä eroja ja yhtäläisyyksiä löytyi? Oliko jokin alkutietoa muuttunut uudeksi tiedoksi tietoa etsiessä? Mistä alkutiedot ovat tulleet? Lisäksi toinen tehtävä voisi olla Piirrä & arvaa - sitä voi yhdistää moniin aihekokonaisuuksiin. Kuva, väri, muoto - sitten voi lisätä selitystä mikäli kuva ei aukea. Jokainen toimii opettajana ja oppijana. Myös tuli mieleen Bingo peli: liikuntatunnilla voidaan asettaa yhdessä bingolautaan eri lajeja / liikuntamuotoja/ harrastuksia. Niitä sitten jokainen kokeilee tunneilla/vapaa-ajalla ja pyrkii saamaan BINGON esim. kuukauden sisällä.