Kahden ja puolen vuoden yliopisto-opintojen aikana olen saanut kosketuspinnan tieteelliseen ajatteluun, jota tulisi soveltaa jokapäiväiseen elämään myös luokanopettajana toimiessa. Verratessani nykyistä osaamistani ja tietotaitoani ensimmäiseen yliopistovuoteeni voin todellakin huomata, miten paljon olen kehittynyt. Kuvailin ensimmäisenä opiskeluvuonna tekemässäni prope-kirjoituksessani, että olen ihminen, joka tykkää perustaa toimintansa jollekin teorialle; ongelmana oli tosin silloin, että en tiennyt mille teorioille voin perustaa opettajuuteni. Vaikka ymmärrykseni erilaisista pedagogisista malleista ja oppimisen teorioista on vielä hyvinkin puutteellinen, osaisin nyt kuvailla, minkälaisia malleja haluaisin hyödyntää opetuksessani. POM-opinnot ovat antaneet minulle hyödyllisen näkökulman teorioiden ja mallien soveltamiseen; eri oppiaineissa kannattaa hyödyntää pedagogisia malleja eri tavoilla. Esimerkiksi ympäristöopin oppiaineessa tutkivan ja ilmiöpohjaisen oppimisen mallin käyttäminen toimii erittäin hyvin. Niin sanottujen reaaliaineiden tunneista tulee helposti tylsiä opettajajohtoisia tunteja, mutta tutkiva oppiminen tarjoaa loistavan mahdollisuuden oppimiseen tekemisen kautta. Ympäristöopin POM-kursseilla tosin tajusin myös, että on aivan liian raskasta sekä opettajalle että oppilaalle, jos jokainen tunti olisi ilmiöpohjaisen ja tutkivan mallin perusteella toteutettu.

Haluan tietenkin pitää opetukseni kokonaisuudessaan lapsilähtöisenä, mutta esimerkiksi matematiikan tunneilla haluaisin mennä vielä askelta pidemmälle ja kokeilla käänteistä oppimista oppilaiden kanssa. Opettajan koulutuksessa (ja varmasti myös kentälläkin) puhutaan paljon siitä, miten oppilaat tulisi nähdä yksilöinä. Itse olen sitä mieltä, että lausahduksen jatkuvasta hokemisesta huolimatta oppilaita ei nähdä kouluissa tarpeeksi yksilöinä. Todellinen oppilaan yksilönä näkeminen tarkoittaisi juurikin käänteisen oppimisen mallin ydinajatusta: oppilailla on omat ylärajansa ja omat mielenkiinnon kohteensa. Niitä tulisi kunnioittaa eikä yrittää tunkea kaikille oppilaille kaikkea samaa tietoa. (Toivola, Peura & Humaloja 2017). Tätä olisi mielekästä ja tavoitteellista toteuttaa varsinkin taitoaineissa. Kuvaamataidon ja käsityön POM-opinnoissa meille toistettiin, että oppiaineen tarkoituksena ei ole kopioida opettajaa. Taitoaineissa kuljetaankin siis jo oppilaan omien rajojen sisällä ja mielestäni tätä ajatusmaailmaa voisi soveltaa laajemmin muihinkin oppiaineisiin.

Ajatukseni erilaisten teorioiden ja käytäntöjen soveltamisesta opetuksessa on tässä vaiheessa lähinnä omiin ajatuksiini perustuvaa, sillä minulla on erittäin vähän kokemusta opettajan työstä. Olenkin innoissani, että valmistuttuani pääsen testailemaan erilaisia opetusmenetelmiä (opetusharjoitteluissa ja lyhyissä sijaisuuksissa ei ole tarpeeksi vapautta/aikaa, jotta pääsisi oikeasti kokeilemaan, mikä toimii ja mikä ei).