En koe, että oma esteettinen osaamiseni olisi kehittynyt juurikaan opiskeluvuosieni aikana. Olen aina pitänyt estetiikkaa tärkeänä ja ollut sitä mieltä, että pienellä ulkokuoren hiomisella on suuri vaikutus lopputulokseen. Jos esimerkiksi luokkahuoneessa tai koulussa olisi pieni lukunurkka, haluaisin sen olevan luokseen kutsuva. Pieni räsymatto, pehmeä tuoli ja koristevalot loisteputkilampun ja kovan tuolin sijaan saisivat minutkin tarttumaan innokkaasti kirjaan.

Ympäristöopin soveltavalla kurssilla pitämällämme tiedeleirillä sain kokea, miten paljon estetiikalla on oikeasti merkitystä. Pyrimme lisäilemään hauskoja yksityiskohtia omalle rastillemme muun muassa piirretyn Einstein-hahmon ja lapsille annettujen valkoisten laboratoriotakkien muodossa. Opiskelukavereideni pitämällä pakohuonerastilla estetiikka oli hiottu huippuunsa; valot oli himmennetty, taustalla soi hiljainen jännitysmusiikki, luokassa oli koristevaloja ja mystisiä kankaita seinille ripustettuina. Aivan tavallinen yliopiston huone oli muuttunut pienellä vaivannäöllä maagiseksi paikaksi! Haluan ehdottomasti tarjota joskus tulevaisuudessa oppilailleni tällaisia kokemuksia.

Kuvataiteen soveltavalla kurssilla puhuttiin siitä, miten taidetta tulisi sekoittaa ja soveltaa kaikkeen koulussa tapahtuvaan toimintaan. Taidetta voi luoda mistä tahansa ja sitä voi liittää mihin tahansa – tämä ajatus jäi päällimmäisenä mieleeni kurssilta. Mielestäni tämä ajattelutapa sitoutuu hyvin esteettiseen osaamiseen. Soveltavalla kurssilla puhuttiin myös siitä, miten oppilaat kannattaisi ja pitäisi ottaa mukaan koulun esteettisen ympäristön luomiseen. Kuten ensimmäisenä opiskeluvuonna tekemässäni prope-kirjoituksessani kirjoitin, luokkahuone on itseni lisäksi myös n. 20 oppilaan työskentelytila. Oppilaiden omaa ajatusmaailmaa esteettisyydestä ei saa unohtaa.