2016-2017

Toimintakertomus 2016 - 2017

Kolumme kehittämiskohteena oli oppilaiden osallisuus. Sen eteen on tehty työtä koko henkilöstönä, erilaisissa vastuutehtävissä ja työryhmässä. Työhön on saatu tukea myös Oma valinta -hankkeesta. Tarkemmin aiheesta koulun Peda.net-sivuilla kohdassa "Oppilaiden osallisuus".

Osallisuuden kehittämistytä ja sen etenemistä tarkasteltiin koulun johtoryhmässä seuraavasti:

OPPILAIDEN OSALLISUUS
Oppilaiden omat esittelyt:
  • Miniministerien edustajat + Miia
  • Välkkäreiden ja tukioppilaiden edustajat
  • Oppilaskunnan hallituksen ohjaava opettaja Juhani
  • AV-vastaavien edustajat
Tiimien esimerkit oppitunneilta:

D-tiimi
  • Osallisuus tarkoittaa sitä, että tulee kuulluksi ja kokee, että voi vaikuttaa, olla aidosti osallinen.
  • Vastavuoroinen vuorovaikutus
  • Matematiikan yhteen- ja vähennyslaskujen junnaus, lapset miettivät tavan harjoitella.
  • Kaikki vastaavat kysymykseen ennalta sovituin käsimerkein (ei vain innokkaimmat viittaajat).
  • Kaikki vastaavat yhteen ääneen.
  • Saa valita urakasta, missä järjestyksessä tekee tehtävät.
  • Syksyn ulkoliikunnassa alkulämmittelyleikkinä vuorotellen oman lempileikin ohjaaminen, opastaminen.
  • Oppiaineiden tehtävien (esim. luetun ymm.) valinta oman tason mukaan.
  • Yhdessä oppilaiden kanssa sovittu "palkka" esim. käytösasioissa/luokan sääntöjen noudattamisessa.
  • Oppilas päättää itse, työskenteleekö yksin, parin kanssa tai ryhmässä (kertaaminen, kokeeseen lukeminen).
  • Käytöstähdet. Eritasoiset lukijat ryhmissä, sopivan tasoisia tehtäviä. Kerratessa ja lukuhetkissä omavalintaisia harjoitteita eri tavoin (yksittäin, pareittain...)
  • Matikan kertaus: Voi valita itse oman tavan kerrata esim. ipadit, pelit, monisteet, pari- ja yksilötehtävät.
  • Oppilaat saavat valita esim. viidestä tehtäväpaketista mieleisensä työskentelytavan.
  • Avoin asenne lasten aloitteille. Spontaanitkin ehdotukset voidaan ottaa huomioon.
  • Istumajärjestys yhdessä miettien.
  • Tukea tarvitsevat oppilaat jäävät usein vaille osallisuuden kokemusta ryhmissä, koska heillä on usein puutteelliset taidot vuorovaikutuksessa, yhteistyökyvyssä ja toiminnan ohjauksessa. Aikuinen tukee ja ohjaa osallisuutta. Esim. monialaiset oppimiskokonaisuudet.
C-tiimi
  • Oppituntisisällön valinta.
  • Keskustelu siitä, mitä seuraamuksia voi tulla jostakin asiasta.
  • Oppilaat ovat vertaisopettaneet nuorempiaan.
  • Oppilaat pääsevät vaikuttamaan, mitä tunnilla tehdään.
  • Apuopettajat luokan sisällä.
  • Työtavan valinta
  • Oppilas auttaa toisia oppilaita vaikeuksissa.
  • Oppilaat opettavat toisissa luokissa tvt-taitoja.
  • Leirikoulun yhteissuunnittelu
  • Arviointitavan valintamahdollisuus
A-tiimi
  • oppilaat saavat päättää ryhmätyön aiheen ja toteutustavan
  • oppilas voi valita esim. lukukirjan tai kokonaisteoksen
  • oppilas saa valita mitä aiheita ja miten ennen koetta kerrataan
  • oppilas ilmoittaa itse opettajalle kun esim. unohdusmerkintöjä on Wilmassa rangaistukseen johtava määrä
  • oppilaat voivat vaikuttaa työtapoihin
  • oppilaat voivat vaikuttaa opetettavien asioiden järjestykseen, arvioinninkohteisiin ja arviointitapoihin
  • oppilaat vastaavat itsenäisesti omien tehtäviensä organisoimisesta pienryhmissä
  • oppilaat valitsevat itse tunneilla soitettavat biisit
  • oppilaat tuottavat itse oppimateriaalia valitsemallaan tavalla
  • oman aterian suunnittelu, ostoslista, työnjako ja toteutus pienrymissä
  • oppilaat voi valita itse mitä tehtäviä tulee läksyksi, mitä tehdään seuraavaksi ja millä tavalla
  • liikuntatunneilla voi valita lajeja toteutettavaksi
  • voivat vaikuttaa/valita koepäivän
  • luokassa ideaboksi
  • oppilaat laativat Kahootiin itse kysymykset/tehtävät tai sanaristikon kaverille tehtäväksi
  • mahdollisuus toteuttaa itseään itsenäisissä töissä annetun aiheen osalta
  • oppilaiden mielipiteiden kuuleminen ja huomioiminen (esim. aiheena arvot, oikea ja väärä, oppilaat toimivat tuomareina, gallupit jne.)
  • oppilaat toimivat "apuopettajina" js toistensa ohjaajina
B-tiimi

Osallisuus keskustelun antia
  • keskusteltiin useista näkökulmista kehitysvammaisen ja autismin kirjon oppilaan osallistamisesta ja osallisuudesta sekä oikeudesta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin esim. jatko-opiskeluista
  • kognition taso sanelee sitä, miten paljon lapsen/nuoren vastuulle voi jättää (itsemääräämisoikeus vs oppilaan etu)
  • osallisuus lähtee oppilaan kuulluksi tulemisesta omalla kielellään (puhe, vaihtoehtoiset kommunikoinnin keinot, elekieli, olemuskieli) ja kommunikaation kehittymisestä dialogin avulla vuorovaikutukseksi
  • joidenkin oppilaiden tarpeista lähtien osallisuus voi tarkoittaa pitkään osallistumista dialogiin yhden ihmisen kanssa, parin kanssa tai pienen ryhmän kanssa --> taitojen ja sietokyvyn karttuessa voidaan harjoitella osallistumista suurempaan kokonaisuuteen, johon on edettävä vaiheittain
  • osallisuutta mahdollistetaan opettamalla arjen taitoja ja oman toiminnan ohjausta --> itsenäisen osallisuuden esteenä on, jos aikuinen ei huomaa tilanteita, jossa vastuuta voi alkaa siirtämään oppilaalle itselleen tai vastuuta siirretään liian aikaisin
  • ajattelun opettamisen tärkeys kaikissa tilanteissa
Esimerkit osallisuudesta:
  1. Osallistuminen oman arjen jäsentämiseen tekemällä kuvallista reissuvihkoa; opetellaan löytämään tarvittavat välineet, nimeämään kuvia, ymmärtämään kuvien merkitystä, lukemaan päiväjärjestystä, muistamaan mitä kuvan tarkoittamassa tilanteessa tapahtui, keskustelemaan kuvista vuorovaikutteisesti kahdestaan aikuisen kanssa tai pienryhmässä; aikuisen tuen asteittainen vähentäminen --> tavoitteena oppilaan osallisuus kerrottaessa tapahtumista perheen tai muiden lähi-ihmisten kanssa ja oppilaan arjen tapahtumista kerrottaessa koulussa
  2. Aamuinfossa jokainen oppilas lauletaan kouluun tutuksi tulleen laulun avulla, jossa opettajan säestyksen lisäksi oppilaat soittavat itse rytmisoitinta ja valitsevat kenelle oppilaalle seuraavaksi antavat soittovuoron. On vaatinut useita toistoja, jotta mm. autismin kirjon oppilas yhdistää laulun tilanteeseen ja oppii toistuvan struktuurin sekä kykenee ennakoidussa tilanteessa olemaan paikoillaan samassa tilassa muiden kanssa --> tavoitteena oppilas-aikuinen ja oppilas-oppilas vuorovaikutus.
  3. Samanaikaisopetustunti kuvataiteessa tai yllissä yleisopetuksen luokan kanssa: yleisopetuksen luokan oppilaat on jaettu 3-4 oppilaan ryhmiin, joista jokaisessa oman luokan oppilas. Ryhmät ovat pysyviä koko lukuvuoden ajan. Jokaisella ryhmän jäsenellä on oma roolinsa, joka on kirjoitettu erivärisille tehtävälapuille. Roolit voivat vaihdella kyseessä olevan työn mukaan jonkin verran --> esim. välineiden/materiaalien hakija ja palauttaja ja puhdistaja, piirtäjä/luonnostelija/suunnittelija, värittäjä/maalaaja, leikkaaja/liimaaja, työn esittelijä/-t. Roolit valitaan niin, että jokainen pystyy suoriutumaan tehtävästään tai suoriutuu siitä toisen oppilaan kanssa yhdessä. Rooleja pyritään vaihtelemaan eri kerroilla. Näin myös oman luokan oppilas pystyy osallistumaan sellaiseen tekemiseen ja tehtävään, johon hän ei yksin pystyisi tai edes oman luokan oppilaat yhdessäkään pystyisi. On itsetuntoa kohottavaa, kun voi osallistua yhteiseen tekemiseen omalta osaltaan, ja sen lopputulos on hieno!
    Tavoitteena on, että ryhmä pystyisi toimimaan mahdollisimman itsenäisesti ja oppilaat auttaisivat toinen toisiaan. Luokan oppilaista kehittyy hyvin helposti aikuissidonnaisia, jotka eivät osaa pyytää/ottaa apua kavereiltaan. Tässä tarjoutuu siten myös hyvä tilaisuus harjoitella vaihtoehtoisia kommunikointikeinoja esim. kansion käyttöä muiden oppilaiden kanssa, mistä yleisopetuksen oppilaat ovat olleet varsin kiinnostuneita ja innostuneita. Lopuksi ryhmä esittelee työnsä toisille ja toisinaan myös arvioivat omaa toimintaansa/työskentelyään ryhmänä.

Toimintakertomus 2016 - 2017 PDF-tiedostoina

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä