Perjantai ja 13. päivä sujui mallikkaasti ilman kommelluksia. Samaa ei voi sanoa reissuni viimeisestä päivästä, lauantaista 😂 Mutta ensin siis perjantain pariin.

Kuten kuvastakin voi jo päätellä, saimme kaikki kurssitodistukset. Englannin opiskelumme oli sujunut erinomaisesti. Päivän aikana kisailimme Irlanti-aiheisessa Kahootissa (tulin toiseksi!!!) ja kokeilimme myös kansallislaji Hurlingia (ei mainittavaa menestystä...). Kaikkien englannin taito kehittyi viikon aikana hurjasti ja opimme myös liudan uusia sanoja, mm. fishmonger oli minulle tuntematon aiemmin.

Tämän aasinsillan kautta pääsemmekin kuuluisaan iraltilaiseen fishmongeriin, eli kalakauppiaaseen. Hän on tietenkin Molly Malone, jonka tarinasta on tehty kaunis laulukin. Kuuntelimme siitä muutaman eri version ja opettelimme sanoja. Sinéad O`Connorin melankolinen versio oli melestäni paras. Mollyn patsas löytyy Dublinin keskustasta.

Perjantai ilapäivän ja illan vietin vaeltelemalla Dublinin katuja pysähtyen aina välillä kuuntelemaan upeaa irkkumusiikka, jota kantaui lähes jokaisesta bubista kadulle asti. 

Kävin aistimassa myös kuuluisan yliopiston Trinity Gollegen atmosfääriä. Kunigatar Elisabet I perusti opinahjon vuonna 1592. Todellista historian havinaa oli siis aistittavissa 🤓

Sitten päästäänkin kauan odotettuun retkipäivään. Tarkoituksemme oli nähdä lammasfarmi, Hollywoodin kukkulat sekä patikoida kauniilla Glendaloughun alueella. Mutta...perjantai 13 päivä kummittelikin vasta lauantaina 14. päivänä!

Jos retkellä voi jokin mennä pieleen, niin tässä menikin lähes kaikki! Opas unohti hakea meidät sovittuna aikana sovitusta paikasta ja pitkien selvittelyjen jälkeen bussi palasi hakemaan meitä. Lähdimme matkaan tunnin myöhässä. Meidän 12 hengen ryhmän lisäksi bussissa oli 50 muuta retkeilijää, joista suurin osa oli italialaisia lukiolaisia. Tunnelma oli jo varsin vauhdikas siinä vaiheessa kun me pääsimme bussiin 🤭

Vihainen lammasfarmari otti meidät vastaan yli tunnin myöhässä ja ripitti opastamme ihan huolella. Lammaskoirien näytös oli kuitenkin upea ja lepyttyään hiukan, kertoi farmari todella monipuolisesti työstään, tilastaan ja lammaskoirien kouluttamisesta. Halusin tukea tilallista ja ostin pienestä puodista ihanan pienen pehmolelun, lammaskoiran tietenkin!

Bussimme jatkoi sitten nitkutellen mäkistä ja todella kapeaa tietä kohti Hollywoodia. Hollywood on pieni kylä Wickloun läänissä. Nimen etymologiasta on parikin tarinaa. Yksi niistä on, että alkuperäinen nimi on kenties ollut Holy Wood, joka viittaa Saint Keviniin. Hän oli irlantilainen pyhimys, jonka kerrotaan perustaneen Glendaloughin kylän. Hän eli metsässä kallioon hakatussa luolassa.

Koko alkumatkan olimme ihmetelleet, kun bussi vähän väliä sammui ja kuljettajan ajaminen näytti todella epävarmalta. Irlanitlaista menninkäistä, Leprechaunia muistuttava oppaamme (nimeltään "Eimen")  oli myös jotenkin aivan kuutamolla ja jutteli milloin mitäkin sakealla irkkuakstentillaan bussin mikrofoniin. Koska istuin bussin etuosassa, saatoin kuulla Eimenin ja kuljettajan keskustelut. Kävi ilmi, että opas oli tässä pestissään ensimmäistä kertaa, eikä tosiaan tiennyt, että meidänkin ryhmä oli tulossa retkelle ja että bussikuskikin oli ensimmäistä kertaa tämän firman bussin kuljettajana. Lisäksi bussissa oli jo aamulla ilmennyt useita vikoja, jotka oli kuljettaja tiedossa, mutta syystä tai kolmannesta tällä bussilla oli liikkeelle lähdetty.

No mutta siis. Nitkuttelimme hitaasti vehreää kukkulaa ylöspäin, kun bussimme saammui keskelle risteävää tietä. Ja tämä pysähdys sitten kestikin. Yhteensä lähes neljä tuntia! Bussi oli totaalisen rikki. Uusi korvaava bussi olisi kuulemma tulossa, mutta tunnin matkaan menikin sitten nelinkertainen määrä aikaa. En tiedä miksi. 

Opas vei möykkäävät teinit opettajineen kilometrin päässä olevaan pieneen bubiin, kun oli ensin saanut kulkuluvan esihenkilöltään. Ihmettelin hieman tätä tiukkaa protokollaa. Mutta kun noin tunnin bussissa istumisen jälkeen ajattelin lähteväni bubiin vessakäynnille, jouduin toteamaan, että kulkeminen erittäin kapealla, kaksisuuntaisella tiellä, jossa ei ole minkäänlaista ekstratilaa jalankulkioille, osoittautui liian vaaralliseksi kulkea. Kun mutkan takaa tuli vastaan rekka ja toisesta suunnasta autoja, minä yritin liiskata itseni aivan tien laidassa kasvavaan piikkiaitaan, totesin parhaaksi kääntyä takaisin ja kipittää bussiin turvaan.

Onneksi bussissa oli myös joukko jenkkejä, eläköityneitä ja maailmaa nähneitä puheliaita ihmisiä. Seuraavat tunnit vietimme rupatellen ja nauraen milloin millekin asialle. Sain samalla aimo annoksen enkun puheharjoitusta. 

Vihdoin pitkän odottelun jälkeen uusi bussi saapui ja pääsimme jatkamaan matkaa. Kaikilla bussissa odottaneilla oli kauhea nälkä (olin tietenkin unohtanut evääni hotellille) ja vessahätä. Perillä Glendaloughissa aikaa oli vain vessakäyntiin, pieneen snäkkiin ja lyhyeen kävelyyn läheiselle järvelle. Italialaisnuoret olivat nauttineet ehkä hieman liikaa vettäväkevämpää (kuulemma olutta ja taskupullokin oli kiertänyt) ja he päättivät käydä myös uimassa 🙈 

Koska saavuimme tännekin myöhässä, meni paikan palvelut kiinni aivan nenämme edestä. Aikamoisen tappelun (opas vastaan paikan johtaja) saimme käydä vessassa yms. Reppana oppaamme sai kyllä kuulla kunniansa ja lopuksi sanat " Never come back, we don`t want to see you ever again".

Sain onneksi muutamia kauniita kuvia ja näin hieman ympäristöäkin, kun oikein vikkelästi tossuttelin menemään.

Myöhään illalla pääsimme onneksi turvallisesti takaisin Dubliniin. Jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. 

Kiitos ihana Irlanti 🥰

ps. Käveltyjä kilometrejä 93. Ja viimeisinä päivinä löysin koulullekin suorinta reittiä, eksymättä 🤭