Aloitin aamun tutustumalla irlantilaiseen aamiaiseen. Vaikutti aika tuhdilla, mutta sopiva juuri tähän aamuun, koska eilen kävelin yhteensä 22 kilometriä. Dublinissa ei tarvitse käyttää julkista liikennettä, koska välimatkat ovat lyhyitä. Jos on jalkeilla koko
päivän, askelia kuitenkin kertyy.

Aloitimme viimeisen kurssipäivän keskustelemalla irlantilaisesta kulttuurista. Olimme kaikki yksimielisiä siitä, että liikenne on sekavaa. Liikennevaloja on jonkin verran, mutta jalankulkijat ylittävät tien riippumatta liikennevalon väristä. Suojateitä ei juuri ole, vaan tien yli kävellään siitä kohtaa, kun se on oman reitin kannalta sopivaa. Heijastimia ei ole kellään. Huh! 

Seuraavaksi jatkoimme improvisaatiotehtäviin. Tehtävissä oli ideana keksiä ja kertoa vuorotellen tarinaa. Tehtävät olivat yksinkertaisia, mutta mahdollistivat onnistumisen riippumatta kielitaidon tai sanavaraston tasosta. 

Kuuntelimme muutaman irlantilaisen laulun ja pääsimme itsekin laulamaan. Opettaja kertoi, että irlantilaisille ei ole tärkeää laulaa oikein, vaan laulaa suurella innolla. Se madalsi rimaa.

Lopuksi saimme todistukset. Viikko oli ihan täydellinen. Siitä teki täydellisen muut kurssilaiset, opettaja, kurssitehtävät, Dublin ja aina ystävälliset irlantilaiset. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja lähden kotiin haikein mielin.