Kummilapset

 Tervetuloa kehityspsykologian kurssille!

Tehtävänäsi on kurssin aikana seurata yhden kuvitteellisen henkilön kehitystä vauvasta aikuisuuteen. Olet ikään kuin tämän henkilön ”kummi”, seuraat hänen kehitystään ja pohdit kehitykseen vaikuttavia tekijöitä. Kurssin aikana hahmottelet ryhmäsi kanssa oman kummilapsesi tarinaa.


Tarvitset kummilapsen kuvaamiseen tietoa, jota löydät oppikirjasta ja voit etsiä muualtakin itsenäisesti. Jokaisen kummilapsen tilanne on erilainen ja vaatii paneutumista myös kurssin ulkopuolisiin lähteisiin. Esimerkiksi erilaisten järjestöjen kotisivuilta löydät tarvitsemaasi tietoa. Pidä kirjaa käyttämistäsi lähteistä ja kokoa niistä lähdeluettelo tehtävän loppuun.


Kummilapsen kehityksestä kirjoitetaan raporttia säännöllisesti (jatkuva kotitehtävät). Kurssin lopussa kummilapsen tarina hiotaan kokonaisuudeksi esittelyä ja arviointia varten. Antoisia hetkiä kummilasten ja kehityspsykologisen tiedon parissa!

Samalla voit myös pohtia ja selvittää omaan kehitykseesi vaikuttaneita tekijöitä.

Apuna tehtävässä voit käyttää oppikirjan lisäksi MLL:n aineistoja, joissa kuvataan hyvin eri ikäisten lasten kehitystä.

Kummilapsen esittely

  • henkilötiedot ja kehityspolku
  • esittele kummilapsen elämän 3 keskeisintä kehitykseen vaikuttavaa tekijää/tapahtumaa/henkilö
  • selvitä, miten 3 keskeisimmät kehitykseen vaikuttavat asiat liittyvät eri kehitykse osa-alueilla tapahtuvaan kehitykseen
  • hyödynnä jokaisen 3 asian kohdalla psykologista tietoa (= psykologian käsitteitä, teorioita ja tutkimustietoa)