Myllymäen koulun vanhempainyhdistys

Mikä vanhempainyhdistys?


Tule mukaan Myllymäen koulun vanhempainyhdistykseen vaikuttamaan ja kuulemaan koulun kuulumiset!

Myllymäen koulun vanhempainyhdistys toimii linkkinä huoltajien ja koulun henkilökunnan välillä. Pyrimme täyttämään sekä koulun että kotien toiveita järjestämällä erilaista toimintaa kouluvuoden aikana kerätyillä varoilla. Varainkeruuta teemme keräämällä vapaaehtoisia kannatusmaksuja, järjestämällä (mahdollisuuksien mukaan) maksullisia koko perheen retkiä sekä pitämällä buffettia, myymällä arpoja ja järjestämällä toimintapisteitä tapahtumissa. Järjestämme erilaisia tapahtumia, joilla kustannamme oppilaille mm. stipendejä, hymypatsaita ja bussimatkoja. Teemme myös varustehankintoja (esim. välituntipelejä) koululle sekä osallistumme opintokäyntien ja kouluvierailujen kustannuksiin. Kohteista päätetään yhdessä koulun kanssa.

Vanhempainyhdistykseen voivat kuulua kaikki Myllymäen vanhemmat. Vanhempainyhdistykseen kuuluu oppilaiden vanhempien lisäksi myös koulun edustaja. Liity jäseneksi, jotta tiedämme, ketä porukkaamme kuuluu. Jäsenistämme meillä on rekisteri, jota hoidamme asiallisesti (erillinen rekisteri - ja henkilötietoseloste saatavilla.)

Seuraamme Mäntsälän kunnan päätöksentekoa ja osallistumme tarvittaessa yleiseen kuntalaiskeskusteluun turvatakseen Myllymäen koulun oppilaiden turvalliset, tasavertaiset ja täydet oikeudet opetussuunnitelman toteutumiseen koulussa. Meillä on yhteistyötä myös Mäntsälän muiden alakoulujen vanhempainyhdistysten kanssa.

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan, tule rohkeasti kokoukseen! Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua, riittää kun tulet paikan päälle. Kokoukset pidetään koulun pikkuruokalassa, sisäänkäynti G-ovesta Vanhan Porvoontien puolelta.

Kokouksissa käyminen ei kuitenkaan ole pakollista. Uudet ideat ja apukädet tapahtumiin ovat aina lämpimästi tervetulleita. Olemme mielissämme, mikäli saamme kahvinkeittäjiä, buffettimyyjiä, roudareita, järjestyksenvalvojia, ovimiehiä tai muuten vaan mukavia aikuisia tapahtumiimme. Mutta jotta voimme olla sinuun yhteydessä ja pääset postituslistallemme, olisi kiva, jos kävisit kerran näyttäytymässä ja/tai jättäisit ainakin yhteystietosi.

Jos et pääse osallistumaan toimintaan, voit osallistua maksamalla kannatusmaksun (esim. 5-15 €) tilillemme Myrskylän Sp FI51 4210 0010 1412 48. Kiitos tuestasi! Olet lämpimästi tervetullut iloiseen joukkoomme!

Vanhempainyhdistyksen hallitus:
Puheenjohtaja Päivi Kankkunen (paivi.kankkunen@sci.fi)
Varapuheenjohtaja ja tapahtumavastaava Sari Toiviainen
Sihteeri Sini Rontu
Rahastonhoitaja Henna Ahola
Hallituksen jäsenet Sini Niemi ja Pekka Ahola

Vanhempainyhdistyksessä tapahtuu

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 27

1 July 2024 Thursday
2 July 2024 Thursday
3 July 2024 Thursday
4 July 2024 Thursday
5 July 2024 Thursday
6 July 2024 Thursday
7 July 2024 Thursday

Viikko 28

8 July 2024 Thursday
9 July 2024 Thursday
10 July 2024 Thursday
11 July 2024 Thursday
12 July 2024 Thursday
13 July 2024 Thursday
14 July 2024 Thursday

Viikko 29

15 July 2024 Thursday
16 July 2024 Thursday
17 July 2024 Thursday
18 July 2024 Thursday
19 July 2024 Thursday
20 July 2024 Thursday
21 July 2024 Thursday

Viikko 30

22 July 2024 Thursday
23 July 2024 Thursday
24 July 2024 Thursday
25 July 2024 Thursday
26 July 2024 Thursday
27 July 2024 Thursday
28 July 2024 Thursday

Viikko 31

29 July 2024 Thursday
30 July 2024 Thursday
31 July 2024 Thursday
1 August 2024 Thursday
2 August 2024 Thursday
3 August 2024 Thursday
4 August 2024 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna