Sodan jälkeen Iso-Britannia, Yhdysvallat, Ranska ja Neuvostoliitto käyttivät Saksalta takavarikoituja V-2-ohjuksia. Ne toimivat maiden omien ohjus- ja avaruusohjelmien perustana. Myös ohjuksen rakentamiseen ja kehittämiseen osallistuneita saksalaisia tiedemiehiä siirrettiin Yhdysvaltoihin ja Neuvostoliittoon. 

Yhdysvallat suunnittelivat V-2 sounding rocketin, joka oli hieman muunneltu versio alkuperäisestä V-2-ohjuksesta. Neuvostoliitto tuotti R-1-ohjuksen, joka oli suora kopio V-2:sta. Myöhemmin kehiteltiin R-2, joka pohjautui V-2-ohjukseen, mutta sillä oli pidempi kantomatka ja erilainen ulkonäkö. Kiinan ensimmäinen Dongfeng-ohjus, DF-1, oli lisensoitu kopio Neuvostoliiton R-2-ohjuksesta. 

Iso-Britannia kokosi muutaman V-2-ohjuksen ja laukaisi kolme niistä Pohjois-Saksassa. The Backfire-raportti on laajin tekninen dokumentointi V-2-ohjuksesta.

Operaatio Paperclip värväsi saksalaisia tiedemiehiä ja insinöörejä työskentelemään ohjuksen parissa Yhdysvalloissa. V-2-ohjuksen osia kuljetettiin Yhdysvaltoihin. V-2-laitteiston ohella Yhdysvallat hyötyivät saksalaisten koneistuksesta, joka auttoi navigoinnin, ohjauksen ja ohjausjärjestelmän kehityksessä. 

Myös Neuvostoliitto nappasi saksalaisia työskentelemään ohjuksen parissa. Ensin he saivat jäädä Saksaan, mutta myöhemmin heidät piti siirtää Gorodomlya-saarelle, jossa 150 insinööriä toimi Helmut Göttrupin johdolla. Neuvostoliiton saavutusten yksityiskohdat eivät olleet saksalaisten ryhmälle tiedossa. Länsimaat myös aliarvioivat Neuvostoliiton saavutuksia, kunnes Sputnik 1-satelliitti laukaistiin onnistuneesti kiertoradalle Sputnik-raketista. Sputnik-raketti pohjautui R-7-ohjukseen.