Tammikuun toinen viikko

Vuoden 2024 tammikuun toinen viikko piti sisällään paljon leikkiä! Lapset toivat kotoa omia lelujaan, joista riitti kovasti riemua.

Sen lisäksi ehdittiin leikkiä myös pihalla ja metsässä.

Perjantaina oli koko talon yhteinen, talvinen lauluhetki, joka piti sisällään monenlaisia talvisia lauluja ja loruja:

❄️ Ensin Pikku-Otsot kokosivat kaikki lattialle laulamaan "Pakkasaamuna paleltaa" - päästiin kaikki lähelle toisiamme saaden itsemme lämpimiksi.

❄️ Seuraavaksi Mesikämmenet lähtivät luistelemaan "Niin liukasta on jää" -laulun myötä. Luisteltiin, keinuttiin, tanssittiin, mutta pyllähdettiin moneen otteeseen myös.

❄️ Pandat taas lauloivat "Talvilaulun", joka kertoi talvipesäänsä rauhoittuvista karhuista.

❄️ Lopuksi Pikku-Otsot loruttelivat "Pakkaspoika" -lorun, jonka myötä päästiin liikkumaan.


❄️ Yksi pienimmistä osallistujista kertoi toivelaulunsa, niinpä päätettiin toteuttaa toive ja laulettiin myös "Rati riti ralla"

❄️ Lopuksi suljettiin ihana soittorasia 🎶

Tähtiketjua pitkin laululta toiselle siirryttiin lorutellen ja rytmitellen. Pakkaspenkille loruttelemaan Piritan avuksi pääsi aina yksi rohkea lapsi kerrallaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä