Temppuradalla ketut tänään 5.5 💯💥👍

Ensin sai keksiä erilaisia keinoja, tapoja ylittää siltapenkki. Lapset keksivät mennä mm. kyykyssä, varpaillaan, käsillä vetäen mahallaan ja selällään. Otettiin sykettä korkeammaksi trampoliinilla, kontattiin ja ryömittiin tunnelissa sekä heiteltiin sammakon poikasia, hernepussisammakoita takaisin lampeen.
Vielä soudettiin punaisella jollalla ja kerättiin lumpeen kukkia ja kaloja kyytiin niin, että pitikin ottaa toiselta puolelta, vasemmalla kädellä oikealta ja oikealla vasemmalta. Köydestä piti vetää, että sai tyynyjollan liikkumaan. Aikuinen auttoi, ei ollut kovin helppoa keskilinjanylitys harjoitus 😊

Keskilinjan ylittäminen on välttämätön taito kaikissa toiminnoissa, joissa tarvitaan kehon kumpaakin puolta. Aivojumpan keskilinjan liikkeet helpottavat normaaliin kehitykseen kuuluvien taitojen kypsymistä ja vahvistavat jo olemassa olevia taitoja.

Seuraavaksi leikittiin kobraa, joka haisteli nälkäisenä saalista itselleen ja niinhän siinä kävi että yksi kun keksi, oli jo monta jumpan vetäjän kimpussa 😂
Sitten leikittiin kuutteja, jalat ristissä yritettiin ryömiä eteenpäin. Ja Kuinkas sitten kävikään, kaikki pikku kuutit ryömivät samaan kasaan, ison norpan kylkeen ja päällekkin. Läheisyys lämmittää 🧡 ja siinä hyvän mielen hyrinässä hihitytti ja nauratti meitä kaikkia.
Ja lopulta lennettiin lentokoneella, mahallaan kädet siipinä ylhäällä ja jalat lentokoneen peräsimenä ilmassa.

Harjoittelimme kehon kannattelua, hallintaa ja vahvistimme samalla lihaksia 😊

Sitten sai köllähtää viltille mieleiseen asentoon silmät kiinni kuuntelemaan Mököpeikon pesässä-laulua. Marju kävi sitten silittelemässä innokkaat jumpparit yksi toisensa jälkeen ylös.
Jo vain oli lystiä liikkua 😊