Vuodesta 1996 alkaen jokaisella alle kouluikäisellä lapsella on ollut oikeus saada päivähoitopaikka
(ns. subjektiivinen oikeus päivähoitoon).
a) Mitä tarkoitetaan yhtäältä hyvinvointipalvelujen universaalisuudella ja toisaalta tarvehar-
kinnalla, ja miten nämä periaatteet toteutuvat valtion ja kuntien tarjoamissa palveluissa?
(3 p.)
b) Pohdi alla esitettyjen puheenvuorojen perusteella, miksi subjektiivista oikeutta päivähoi-
toon pidetään hyvänä tai huonona asiana. (6 p.)

”Päivähoitojärjestelmämme on, korkean koulutustason ja osaamisen ohella, myös edellytys
Suomen talouden ja hyvinvoinnin kasvulle ja kansainväliselle kilpailukyvyllemme. Ilman
subjektiivista oikeutta päivähoitoon meidän on myös mahdotonta parantaa pienten lasten
vanhempien työllisyysastetta. Päivähoidon saatavuus on tietenkin ehdoton edellytys sille, että
pienen lapsen isä tai äiti voi ottaa vastaan työtä. Pysyvä, turvallinen päivähoitopaikka voi
myös olla aivan välttämätön lapselle, jonka kasvuympäristö, perheen taloudellinen tilanne tai
muut elinolosuhteet ovat heikot tai haavoittuvat.”
Peruspalveluministeri Eva Biaudet 26.3.2003

”Päivähoito-oikeutta on karsittava. Tämä nykyinen meno on liian anteliasta. Kysymys on
siitä, jaksaako terve nuori nainen hoitaa kahta lasta, jos hänellä on vauva kotona. Ei se koske
naisen työuraa. (...) Onko itsestään selvää, että perhe, jonka asiat ovat kunnossa, voi viedä
(...) vanhemman lapsen päivähoitoon?”
Valtiovarainministeriön virkamies Raimo Sailas elokuussa 2004

”Subjektiivinen oikeus päivähoitoon ei aina ole lapsen edun mukaista, ja se heikentää vanhempien
kasvatusvastuuta sekä kotikasvatuksen arvostusta. Oikeuden kunnan järjestämään
päivähoitoon tulisi perustua ensisijaisesti vanhempien tai huoltajien työssäkäyntiin, opiskeluun
tai siihen, että päivähoidon järjestäminen on tarpeen sosiaalisista tai kasvatuksellisista
syistä.”
Kansanedustaja Irja Tulosen lakialoite 2003