Musiikki (Veronikan)

Opettajan alkusanat.

Musiikinopetus on laadittu Suomessa opettajalle erityisen mahdollistavaksi. Opettaja voi siten tuoda omia vahvuuksiaan vahvasti opetukseensa. Siten opetus muovautuu suurelta osalta "opettajan näköiseksi", riippuen hänen musiikillisesta taustastaan ja tavoistaan toimia. Oma taustani on tiiviisti bändi-, kuoro- ja orkesteritoiminnassa, ja se näkyy selvästi opetukseni sisällöissä ja tavassani opettaa.

Musiikkia voi tehdä ja kokea monella tavalla. Voit olla soittaja, säveltäjä, sanoittaja, fanittaja tai perehtynyt kuuntelija. Koska jatkuvan tarkistuksen myötä kaikki nuoret näyttävät kuuntelevat musiikkia, on juuri kuunteleminen oivallinen tapa avata keskustelu omasta tavasta kokea ja kuluttaa musiikkia.

Kuuntelun lisäksi suuressa osassa on tekeminen. Lukiossa kaikki pääsevät kokeilemaan kitaralla, bassolla ja rummuilla soittamista. Tukea saa myös soittoharrastuksen aloittamiseen.

Ainoan pakollisen kurssin ( MU01 ) jälkeen on mahdollista valita musiikin valinnaisia kursseja. Lukion MU2 kurssilla keskitytään Suomen musiikkikulttuuriin.

Olen itse saanut musiikista niin paljon iloa elämääni, että koitan parhaani mukaan jakaa sitä iloa myös opiskelijoille. Musiikintunnit ovat yleisesti rentoja, hauskoja ja täynnä mahdollisuuksia. Kuten runoilija Berthold Auerbach asian ilmaisi: "Musiikki pyyhkii mielen puhtaaksi arjen pölyistä."

Tervetuloa musiikintunneille!
t: Veronika Ellilä

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä