ElectroCity

ElectroCity

ElectroCity on pienimuotoinen kaupunginhallintapeli, jossa pelaaja toimii luomansa kaupungin johdossa. Tavoitteena on kaupungin kehittäminen suuremmaksi, samalla kuitenkin huolehtien ympäristöasioista, energiantuotannosta, taloudesta ja asukkaiden suhtautumisesta pelaajan päätöksiin. Kaupungin tulot perustuvat pääosin säädettävissä olevaan verotukseen, jonka kiristyessä pelaajan suosio luonnollisesti laskee. Tämän lisäksi varoja voi hankkia myymällä alueelta mahdollisesti löytynyttä kivihiiltä ja maakaasua.

Peli on vuoropohjainen ja pelaajalla on alkuun suurelta kuulostavat 150 vuoroa aikaa kaupungin kehittämiseen. Pelin lähdettyä kunnolla käyntiin vuorot kuitenkin vaihtuvat varsin reippaaseen tahtiin, sillä useimmat rakennuskohteet yms. vaativat useamman vuoron valmistuakseen. Tarvittaessa pelin voi kuitenkin tallentaa myöhemmin jatkettavaksi.

Jokainen pelin rakennuskohde sisältää omat hyvät ja huonot puolensa. Näiden lisäksi niillä on omat vaikutuksensa mm. ympäristöön ja turismiin, esimerkiksi hiilivoimala saastuttaa sekä heikentää kaupungin houkuttelevuutta turistien näkökulmasta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä