OVI-hankkeen blogi
OVI-hankkeen blogi
SÄHKÖINEN YO-TUTKINTO - Löytöretki vuoteen 2016 halki syvien metsien n:o2
25.03.
Jatketaanpa löytöretkeä. Lähdetään pohtimaan niitä opiskelijan tieto- ja viestintätekniikan taitoja, joita hän tarvitsee ylioppilaskirjoituksissa. On huomioitava, että seuraavat taidot on oltava kaikilla opiskelijoilla.Työtaitoja opiskelijalle.
Mitä työtaidot voisivat olla? Ainakin erilaisten työvälineohjelmien kohtuullinen hallinta on tärkeää. Kirjoittaminen, taulukoiden hallinta, esitelmien tekeminen erilaisin sovelluksin sekä tietokantojen tutkiminen tulisi olla opiskelijalla hallussa. Wikit ja blogit pitäisi lukiolaisen osata ja somen monenlainen viestintä olisi oltava hallussa. Vielä näiden kaikkien klaaraaminen sujuisi hyvin, jos opiskelijalla olisi näppäimistön hallintataito ns, kymmensormijärjestelmä. Sillä voittaisi monta sekuntia rivin kirjoittamisessa. Se taito on Suomen peruskoulussa aivan turhaan unohdettu. Toivoisin, että tulevaisuudessa peruskoulun päättävät nuoret omaisivat myös tämän taidon.
Tekniikkataitoja opiskelijalle.
Ylioppilaskokelas hallitsee pc:n, läppärin, tabletin ja kännykän erilaiset salat. Pitää osata tallentaa ja ladata erilaisin välinein. Pilvipalveluita on monenlaisia ja toinen toistaan parempia. Niihin tulisi tutustua. Eri laitteilla on erilaisia appseja, joita tulee käyttää joustavasti . Tekniikan hallintaan kuuluu myös online-käyttö monenlaisin sovelluksin ja laittein. Laitteita pitää osata käyttää ja liittää toinen toisiinsa ja erilaisiin sovelluksiin.
Me kaikki pidämme nykyistä voimassa olevaa opetussuunnitelmaa hyvin haastavana ja vieläpä kiirettä aiheuttavana. Luvassa ei ole erillisiä näihin taitoihin ohjaavia kursseja.
Nämä kaikki edellä luetellut taidot tulee olla myös kaikilla opettajilla ja ohjaajilla. Rehtorilla omalla tuolillaan on eräskin pähkäilyn paikka.
Nuorena koulupoikana hankin opiskelurahaa kuorimalla propseja. Kahden metrin mittaisia pienehköjä pöllejä oli pinossa lukematon määrä. Työmäärä tuntui toivottomalle, mutta pölli kerrallaan propsit kuorittiin ja siirrettiin toiseen pinoon. Monen illan ja päivän jälkeen pino oli muuttunut rahaksi.
Niin meidänkin retkemme kohti vuotta 2016 tuottaa pala palalta tulosta.
Seuraavassa blogissa jatketaan em. taitolistaa.
Lauri Pirkkalainen lauri.pirkkalainen@konnevesi.fi
SÄHKÖINEN YO-TUTKINTO - Löytöretki vuoteen 2016 halki syvien metsien n:o1
15.03.
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut, että sähköisiä ylioppilaskokeita kirjoitetaan vuonna 2016. Se tarkoittaa sitä, että syksyllä 2013 aloittavat lukiolaiset vastaavat johonkin tai joihinkin ylioppilaskirjoitusten kokeisiin sähköisesti. Vuonna 2020 pitäisi kaikkien kokeiden hoitua ilman konseptipaperia.Onkohan tämä nyt totta. Ei voida vaatia sellaista, koska meillä ei ole rahaa hankkia tietokoneita. Opettajien koulutuskin on järjestämättä. Miten voimme opettaa, kun ei tiedetä millaiset ne kokeet ovat. Mahdoton tehtävä saada kaikki kirjoittamaan koneella. Ei riitä sähköpistokkeita riittävästi, eikä kaikilla ole riittävän hyviä tietoverkkoja. Eivätkä nuoret halua siirtyä koneisiin, vaan haluavat perinteistä opetusta ja perinteisiä koejärjestelyjä.
Tyypillisiä argumentteja asiaa vastaan. Me rehtorit ja opettajat haluaisimme näillä perustein siirtää sähköiseen tutkintoon siirtymistä. Empiviä kysymyksiä riittää. Päätös on kuitenkin tehty ja nyt on otettava ”lusikka kauniiseen käteen”.
Ihan ensiksi rehtori istuu alas ja toteaa tosiasian. Syksyllä alkaa opettajien ja nuorten kanssa urakka, joka ei ole ihan helppo. Rehtori ottaa positiivisen katsantokannan ja lähtee avaamaan keskustelua opettajien kanssa. Maaperän pehmittämisessä riittää työtä. Olisihan tässä koulunpidossa tämän kireän taloustilanteen ja kiireisen työelämän keskellä jo aivan kylliksi haastetta.
Vuonna 2016 opiskelija käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa luontevasti hyväksi opiskelussaan. Hän osaa käyttää erilaisia työvälineohjelmia. Hän osaa hakea tietoa monipuolisesti verkosta, hän osaa muokata tekstiä ja liittää siihen tarvittavaa kuvaa ja videota sekä esittää asiat taulukoissa ja erilaisina graafisina tuotoksina.
Vuonna 2016 jokainen opettaja hallitsee taidot ohjata opiskelijansa edellä mainittuihin taitoihin. Tämä kaikki tapahtuu opetuksen ohessa ilman opetussuunnitelmassa mainittua tvt-taitokurssia.
Edessä on valtava haaste. Tuntuu lähes mahdottomalle tehdä kaikki tuo. Mutta eihän se sitä ole. Suomalainen opettaja, rehtori ja koulu oppii, taipuu ja osaa.
Nuorena koulupoikana olin veljeni kanssa metsätöissä. Metsätyönjohtaja antoi palstan keskeltä synkkää metsää, jonne oli merkattu palstan rajat ja leimattu puut. Sateisena, lumisena syyspäivänä seisoessa palstan laidalla oli haasteellinen tunne. Leimikko piti muuttaa rahaksi. Miten se tehtiin. Katse eteenpäin, selkä suoraksi ja saha käyntiin. Puut piti kaataa, karsia ja katkoa yksi kerrallaan. Iltaan mennessä oli jo monta puuta pinossa ja viikon päästä vielä enemmän. Puu kerrallaan tuo leimikko muuttui tilipussiksi, josta koulupoika saattoi nauttia.
Käydään tälle palstalle rohkein mielin. Voitetaan haasteet pala kerrallaan yhdessä toisten kanssa opetellen, oppien ja toinen toistamme rohkaisten. Jatketaan taivallusta myös seuraavassa blogissa.
Konnevedellä 15.3.2013
Lauri Pirkkalainen lauri.pirkkalainen@konnevesi.fi
eTwinning-seminaari Liettuan Druskininkaissa 7.-9.6.2012
03.10.
Noin sata osallistujaa 25 Euroopan maasta kokoontui kesäkuun alussa Etelä-Liettuan kauniissa Druskininkain kylpyläkaupungissa eTwinning - seminaarin merkeissä. Osallistujat edustivat pääasiassa matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajia sekä eri maiden eTwinning - asioista vastaavia virkamiehiä.Monelle suomalaiselle opettajalle nimi eTwinning on vieras. Se on kiteytettynä verkossa tapahtuvaa eurooppalaisten koulujen välistä yhteistyötä. http://www.etwinning.net/en/pub/index.htm eTwinning luo hyvän pohjan aloittaa yhteistyö eri maiden koulujen välillä. Toiminnasta ei tarvitse raportoida, koska yhteistyöstä ei aiheudu rahoitusta vaativia kustannuksia. Yhteistyön jatkeeksi, mikäli toimintaa halutaan laajentaa, voi anoa rahoitusta oppilasvaihtoa varten vaikkapa Comenius- tai Leonardo-hankkeen merkeissä.
Kaunis kylpylä- ja konferenssihotelli tarjosi hyvät puitteet seminaarille. Work shoppeja aluksi vaivanneet verkkopulmatkin saatiin korjattua nopeasti aamupäivän aikana. Seminaarin aikana saimme kuulla mielenkiintoisia luentoja eTwinningin tarjoamista mahdollisuuksista erilaisten koulujen yhteistyön välineenä sekä työskentelimme työpajoissa, joissa harjoiteltiin verkkovälineiden ja eTwinning-sivujen monipuolista käyttöä. Lisäksi päiviin kuului uusien kontaktien luomista, mielenkiintoisia keskusteluja koulukulttuureiden piirteistä sekä tietysti tärkeimpänä kumppaneiden hakemista koulujen väliseen yhteistyöhön. Seminaari huipentui hienoihin, iloisiin iltajuhliin näköalaravintolassa Snow Arenan huipulla, Baltian ainoassa sisälaskettelukeskuksessa. Liettualaisen juhlaillallisen jälkeen eurooppalaista yhteishenkeä kohotettiin täydellä tanssilattialla tuoreiden euroviisujen ja eurooppalaisen popin tahdissa.
Tuliaisiksi Suomeen toimme mukanamme monia yhteystietoja kouluihin, jotka hakevat kumppaneita suomalaisista kouluista. Itse olen iloinen kontaktista, jonka solmin lontoolaisen koulun kanssa. Välillämme alkaa ensi syksynä säännöllinen sääilmiöiden seuranta ja vertailu matemaattisesta näkökulmasta. Tämä on sopivan konkreetti alku kansainväliselle yhteistyölle 11-vuotiaille oppilaille, jotka vielä harjoittelevat englannin kielen alkeita. Kumppanuuskoulun opettaja arveli, että jo ylipäätään Suomen sijoittaminen kartalle on monelle hänen koulun oppilaalle haastava tehtävä. Odotan tämän yhteistyön tuovan innostavia uusia näkökulmia kumppanuusmaahan niin oppilaille kuin erityisesti meille opettajille!
MK
Turvallisesti virtuaalimaailmoissa ja kohtuutta pelaamiseen
16.02.
Kuulin erittäin mielenkiintoisen esityksen viime viikolla, sen piti biopsykologi, kirjailija Martine F. Delfos, joka oli Agora Centerin vieraana Terhi Tuukkasen järjestämässä seminaarissa.Delfos puhui virtuaalisten ympäristöjen mahdollisuuksista oppimisen kannalta, mutta painotti myös vanhempien vastuuta ja läsnäoloa. Vanhempien tulisi luoda lapsilleen turvallinen ja keskusteleva ympäristö, jonka kautta median ja virtuaalimaailmojen ärsykkeitä voitaisiin yhdessä käsitellä ja peilata. Netti ei saa olla lapsenvahti, vaikka se tehokkaasti pitääkin jälkikasvun hiljaisena ja ruutuun naulittuna. Vanhempien täytyy olla mukana lapsen mediakasvatuksessa, miettiä yhdessä lapsen kanssa minkä ikäisenä on sopivaa perustaa Facebook-tili ja millaisia tietoja ja kuvia itsestään on turvallista laittaa nettiin kaikkien nähtäville. Tässä ei sinäänsä ole mitään kovin uutta, mutta tämä vanha keino tuntuu olevan se kaikkein tehokkain, kun lasten nettiturvallisuudesta puhutaan. Ohjauksella, keskustelulla ja valvomisella saavutetaan aina paremmat tulokset kuin esimerkiksi ikärajoilla. On myös hyvä ottaa huomioon lapsen ikä ja kehitysvaihe, esimerkiksi taaperoikäisille Delfoise ei suosittelisi virtuaalisia ympäristöjä tai jatkuvaa median kulutusta, koska tärkeät kehitystehtävät kuten aistien kehittyminen, turvallisten kiintymyssuhteiden muodostuminen ja ympäristön tutkiminen ovat vielä kesken. Vanhempien lastenkin kohdalla virtuaalisten ärsykkeiden rajoittaminen on hyvä ajatus, koska sosiaalisten taitojen opettelu tapahtuu parhaiten ulkona leikkiessä ikätovereiden kanssa. Kaikkea kohtuudella on hyvä nyrkkisääntö tässäkin asiassa.
Delfoise on mukana virtuaalista tietoisuutta edistävässä hankkeessa (Virtual Conscious), jossa ei opeteta lapsia käyttämään virtuaalisia ympäristöjä, vaan pyritään nimenomaan lisäämään lasten tietoisuutta mediasta, virtuaalimaailmoista ja peleistä. Lapset eivät tarvitse opastusta käytössä vaan tulkinnassa, kriittisessä ajattelussa ja oman toiminnan säätelyssä.
Pelien liiallinen pelaaminen on Delfoisen mukaan yksi suurimmista mediaan liittyvistä ongelmista. Pelaaminen saattaa johtaa riippuvuuteen, perustoimintojen kuten nukkumisen ja syömisen laiminlyöntiin, hormonitoiminnan epätasapainoon, aggressiiviseen käyttäytymiseen, jopa pelipsykoosiin. Tietenkin nämä vakavimmat oireet ovat aina harvinaisia, mutta lievimpiä oireita esiintyy lähes kaikilla pelaavilla. Oletko itse koskaan unohtunut pelaamaan jotain vähän pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus? Onko huonosti sujunut peli saanut sinut pahalle tuulelle?
Esityksen jälkeen mietin sitä, onko peleistä tullut jopa liian hyviä? Kuka jaksaa enää keskittyä tylsään koulutyöhön tai oikean elämän haasteisiin, kun peleissä voi olla sankari, tähti tai unohtua muuten vain sopivan kokoisten haasteiden maailmaan, jossa lähin kultahippu on aina seuraavan kulman takana?
Lisää Delfosin ajatuksia löydät alla olevasta linkistä:
http://www.mdelfos.nl/
(AL)
Bett2012 Lontoon tunnelmia
24.01.
Kävimme viime viikolla Lontoossa BETT2012-messuilla haistelemassa eurooppalaisen opetusteknologian viimeisimpiä tuulia. Tavoitteena oli tehdä löytöjä ja solmia uusia kontakteja oppimispelien ja virtuaalimaailmojen kentältä. Valtavilla messuilla olikin aikamoinen kattaus värikästä tarjontaa: valtavasti näytteillepanijoita, näyttäviä messuosastoja, kansainvälistä yleisöä vilinäksi asti. Tunnelma oli iloinen ja positiivinen. Esittelijät ottivat aktiivisesti kontaktia vierailijoihin ja kertoivat toiminnastaan innokkaasti. Tuloksena tästä oli kassi täynnä esitteitä, puutuneet jalat, nippu käyntikortteja ja informaatioähky. Kuulostaa antoisalta messureissulta, eikö vain?Mitä jäi oppimispelien haistelijoille nenään? Englannissa vaikuttaa olevan trendikästä tehdä oppimispelien sijaan kokonaisia massiivisia opetusohjelmia, joilla opettaja saa opetettua perusaineksen tehokkaasti oppilailleen. Ohjelma vie opetettavaa asiaa eteenpäin kuin juna ja opettaja pystyy helposti tarkkailemaan rekistereistään kuinka oppilaat tehtävistään suoriutuvat. Osa ohjelmasta saattoi olla ilmaista, mutta jossain kohtaa löytyi raja jonka jälkeen palvelu oli maksullinen. Bisnes oli haistettu ja ilmeisesti käyttäjiäkin löytyy tämän tyyppisille palveluille, koska tarjontaa oli paljon. Mutta voiko opetuksen laatua ostaa?
Esittelijät tiesivät, mikä on ratkaiseva lenkki tässä kaupankäynnissä. Se on opettaja, joka haluaa saada mahdollisimman helposti tuloksen oppilaiden taidoista. Tai rehtori, joka toivoo koulunsa löytyvän korkeammalta seuraavan vuoden ranking-listalla. Sen vuoksi meillekin esiteltiin ensin välineet, millä opettaja kontrolloi oppilaiden työskentelyä ja arvioi heitä. Myyntitilanteessa oppilaan kannalta laadukas peli oli vain sivuseikka. Laatu oli satsattu opettajan välineisiin, mutta pelien sisältö oli usein varsin perinteistä drillaamiseen perustuvaa harjoitusta, joka on tuttua harjoituskirjoista.
Tämä sai mietteliääksi. Kuka miettisi oppilaan etua, motivaatiota ja oppimisen laatua? Pelin rahoittajalla on aina oma intressi oman asiansa esille tuomisessa. Oppilas ei ostopäätöstä tee. Oppilaan etua parhaiten ajava julkinen rahoitus taas jakautuu usein niin moneen osaan, että siitäkin jää pelkkiä sirpaleita.
Pieni pettymyksen tunne voidaan kääntää kuitenkin positiiviseksi. Olemme Euroopan kentällä hyvässä vauhdissa. Pelipedagogiikka on motivoivuutensa ja sitouttavuutensa ansioista varmasti osa tulevaisuuden koulua, olemme vasta sillä tiellä. Parhaat pelit odotuttavat vielä itseään.
(MK & AL)