Säännöt 1. ja 2.

• Kun pyritään välttämään itsestäänselvyyksiä, saatetaan usein jättää sanomatta paljon. Suomalainen ei halua lörpötellä turhia, vaan sanoo vain olennaisen.
• Hän haluaa osoittaa samalla luottamusta puhekumppanin osaamiseen ja asiantuntemukseen hyppäämällä yli ilmeiset asiat. Hän ajattelee: "no kyllähän tuo nämä jo tietää, en viitsi aloittaa ihan perusteista, ettei hän ajattele, että minä ajattelen hänen olevan tietämämätön tai tyhmä". Itsestäänselvyyksien ääneen lausuminen siis sisältää ikäänkuin ajatuksen siitä, että puhekumppani on tietämätön.

Sääntö 3.

• Suomalainen välttelee suoraa konfliktia, ja pyrkii siksi vuorovaikutuksessa välttämään liian provosoivia lausuntoja tai aiheita, joita pidetään sopimattomina tai paljon erilaisia mielipiteitä herättävinä.
• On myös aiheita, joita suomalainen pitää yksityisasioina ja joita sen vuoksi ei ole sopiva ottaa puheeksi, esimerkiksi tulot, oma uskonnollinen näkemys ja kokemus tai osin myös politiikkaa, ainakin se, ketä äänestää.

Sääntö 4.

• Omien sanomisien takana pitää seisoa. Tähän liittyy oletus rehellisyydestä ja siitä, että suomalainen tarkoittaa, mitä sanoo. 
• Siitä mitä sanot tässä tilanteessa, muodostuu pohja seuraaville vuorovaikutustilanteille ja sosiaalisille suhteille. On siis syytä punnita, mitä sanoo.