Yksilökeskeisyys vs. yhteisöllisyys

Yksilökeskeisyys vastaan yhteisöllisyys eli individualismi vs. kollektivismi kertoo siitä, onko keskeisimpänä ajattelutapana minä vai me eli yksilön itsenäisyys vai yhteisöllisyys. Suurin osa maailman kulttuureista on yhteisöllisiä.

Yksilökeskeinen kulttuuri
  • Oman mielipiteen ääneen kertominen on rehellisyyttä.
  • Kaikkia ihmisiä koskevat samat lait ja oikeudet.
  • Yksilön raha ja omaisuus ovat yksin hänen.
  • Normeja vastaan rikkomisesta seuraa syyllisyyttä ja häpeää ja henkilö voi menettää itsekunnioituksensa.
  • Ihminen valitaan työtehtävään pätevyyden ja sääntöjen mukaan.
  • Jokaista asiakasta tulee kohdella yhdenvertaisesti.
  • Esimiehen ja alaisen suhde on työmarkkinoilla solmittu kahdenvälinen sopimus.

Yhteisökeskeinen kulttuuri
  • Sopusoinnun säilyttäminen on tärkeää. Suoria konfrontaatioita tulee välttää.
  • Ryhmän etu menee yksilön edun edelle, lojaalius ryhmän sisällä on tärkeää.
  • Resurssit tulee jakaa suvun kesken.
  • Normeja vastaan rkkomisesta seuraa häpeä ja kasvojen menetys, sekä omien että suvun.
  • Oman lähiryhmän jäseniä voi kohdella paremmin kuin muita.
  • Sukulaisia voi suosia työhönotossa.
  • Työssä suhde esimieheen muistuttaa enemmän perhesidettä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä