Juliet -22
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Lotta-Julia Lehti
Yksin asuessani otan selvää yhteiskunnallisista asioista pääsääntöisesti Helsingin Sanomien mobiilisovelluksen kautta, jota luen päivittäin. Mikäli luen jostain minua erityisen kiinnostavasta aiheesta, saatan googlata asiaa vielä muita lähteitä käyttäen. Kotona perheenjäsenten kanssa ollessani katson myös uutisia TVstä ja keskustelen asioista vanhempieni kanssa. Välillä teen tätä myös ystävieni kanssa, mutta vähemmässä määrin.
Sanomalehtien ja muiden uutislähteiden käyttö on erittäin hyödyllistä myös koulussa, sillä nämä ovat yleensä ensisijaiset luotettavat tiedonlähteet yhteiskunnallisista asioista. Myös keskustelu ryhmässä kasvattaa ymmärrystä uutisoidusta asiasta ja edistää sen syvempää käsittelyä.
Vaikeat Ukrainan sotaan liittyvät asiat ovat tällä hetkellä pinnalla uutisissa. Ukrainan sodan uutisointi voi tuntua pelottavalta, järkyttävältä ja tilanne näyttäytyä täysin absurdina. Lapsille ja nuorille on tärkeää selittää asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat, jotta heille tulee varmuuden tunne kaiken epävarmuuden keskellä. Kaikista oleellisinta on että lapset ymmärtävät että heillä ei henkilökohtaisesti ole hätää. On myös tärkeää saada lapset ja nuoret ymmärtämään, että suurin osa aikuisista tuomitsee sodan ja kaiken pahuuden mikä viimeaikaisiin tapahtumiin liittyy. Lapsille voidaan puhua tavoista joilla he voivat edesauttaa esim. ukrainalaisten lasten sopeutumista suomaisissa kouluissa, sekä venäläistaustaisten kunnioittavasta kohtelusta Venäjän johdosta huolimatta.
Yhteiskuntaoppia on tärkeää opettaa jo ala-asteella, sillä yhteiskunnallinen vaikuttaminen on noussut yhdeksi keskeisimmiksi tulevaisuuden teemoiksi. On tärkeää että lapset ja nuoret ymmärtävät mahdollisuutensa vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, ja että heillä on riittävät tiedot ja taidot siihen. On tärkeää että lapset oppivat näkemään politiikan ja yhteiskunnalliset asiat osana arkeaan, ei vain vieraana tieteenala josta heillä ei ole ymmärrystä tai mahdollisuuksia vaikuttaa. Tärkeintä on kuitenkin innostaa lapsia ja nuoria ajamaan yhteistä hyvää edistäviä asioita, sekä tarttumaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Jenni Kauppinen
Itse käytän vaikuttamisen kanavana pääsääntöisesti Instagramia. Jaan siellä satunnaisesti yhteiskunnallisiin asioihin liittyviä postauksia, esim. ihmisoikeuksiin ja vähemmistöjen oikeuksiin liittyviä juttuja. Usein jaan tai repostaan muiden vaikuttajien / ystävieni postauksia / storyjä, harvemmin itse luon uutta sisältöä.
Uutisten lukeminen on helppo ottaa osaksi yhteiskuntaopin opetusta esimerkiksi siten, että annetaan oppilaille tehtäväksi seurata esim. viikon ajan kotiin tulevia lehtiä tai etsiä uutisia netistä. Myös sosiaalisesta mediasta pystyy etsimään tietoa ja ottamaan selvää yhteiskunnallisista asioista, mutta kaikilla oppilailla ei ole välttämättä käytössä sosiaalisen median kanavia, joten se voi olla haastavampaa.
Tällä hetkellä pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat mm. Ukrainan sota sekä energiakriisi. Etenkin sotatilanne voi kauhistuttaa oppilaita paljon, varsinkin jos he eivät vielä ymmärrä sitä mitä sota tarkoittaa ja luulevat että he ovat hädässä. On tärkeää käsitellä näitä asioita oppilaiden kanssa rauhallisesti, mutta realistisesti. Siten, ettei totuutta peitellä tai yritetä salata, sillä se herättää lapsissa vain enemmän huolta, mutta kuitenkin niin, että lapset ymmärtävät ettei heillä ole Suomessa mitään hätää. On tärkeää, että lasten kysymyksiin ja huoliin vastataan ja huolehditaan siitä, ettei kukaan jää yksin pohtimaan tällaisia vaikeita asioita.
Yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa, sillä se on erittäin tärkeä oppiaine joka opettaa lapsille käytännön asioita yhteiskunnasta ja ympäröivästä maailmasta. Koen, että yhteiskuntaoppi on aika konkreettinen oppiaine, sillä siellä opiskellaan esim. mitä hallitus ja eduskunta tarkoittaa ja mitä ne tekee, politiikasta, veroista ja yhteiskunnan muodostumisesta. Yhteiskuntaoppi opettaa lapsille ajattelun taitoja sekä hteiskunnallista aktiivisuutta. Mielestäni on hyvä, että yhteiskuntaopin opetus alkaa jo alakoulussa, sillä se rohkaisee lapsia tuomaan ilmi omia mielipiteitään, seuraamaan yhteiskunnallisia asioita sekä auttaa ymmärtämään ajankohtaisia asioita. Alakoulussa tärkeintä yhteiskuntaopin opetuksessa on kannustaa ja rohkaista oppilaita yhteiskuntaopin opiskeluun, saada heidät kiinnostumaan siitä oppiaineena sekä ymmärtämään kuinka tärkeitä taitoja he oppivat yhteiskuntaopissa. On tärkeää, että alakoulussa herätetään kiinnostus opiskeluun, jotta yläasteella voidaan syventää tietoa ja lähteä yhteiskunnallisiin asioihin syvemmin käsiksi. Alakoulussa yhteiskuntaopista voisi opettaa perusasioita, kuten rahankäyttöä ja vaikuttamista (ja sen kytkemistä oppilaisiin, esim. miten he konkreettisesti pääsevät vaikuttamaan asioihin oppilaskunnassa ja nuorisovaltuustoissa). Alakoulussa näitä aiheita voisi lähestyä leikin ja pelillisyyden kautta, esim. toteuttamalla erilaisia äänestyksiä, joissa harjoitellaan demokratian toteutumista ja äänestyskäytänteitä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Mira Kivelä
Etsin tietoa yhteiskunnallisista asioista aina ensisijaisesti uutisista. Luen tietokoneelta tai puhelimelta Helsingin Sanomia. Toissijaisena lähteenä käytän sosiaalista mediaa, mutta pyrin olemaan lähdekriittinen ja käytän sitä enemmän tukemaan kokonaiskuvaa ajankohtaisista tapahtumista. En itse vaikuta yhteiskunnallisesti huomattavasti, sillä en julkisesti jaa asioita. Vaikutan parhaani mukaan pysymällä asioista ajan tasalla ja muistan äänestää.
Uutislähteitä on tärkeää käyttää osana opetusta. Lapsia on hyvä totutella lukemaan uutisia ja etsimään tietoa luotettavista lähteistä. Heille on tärkeää opettaa lähdekriittisyyttä ja ylipäätään innostaa heitä kiinnostumaan uutisista ja yhteiskunnallisista asioista. Muistan itse, miten omat opettajani näyttivät uutisia ennen tunnin alkua, jos siellä oli joku kiinnostava nosto tai ajankohtainen asia, joka liittyy tunnin teemaan.
Yhteiskunnallisia teemoja on tärkeää lähestyä oppilaiden kanssa innostavassa ja kannustavassa ilmapiirissä. Jos uutisissa on ahdistavia tai pelottavia aiheita, niitä tulee käydä avoimesti läpi, mutta tilanne pitää olla turvallinen ja varmistaa, että oppilaat saavat tukea mikäli sille on tarvetta.
Yhteiskuntaoppia on tämän vuoksi tärkeää opettaa koulussa, sillä se tarjoaa välineitä oppilaille käsitellä yhteiskunnallisia tilanteita ja tapahtumia. Näin syntyy syvällinen ymmärrys ja herää kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Yhteiskuntaopin opiskelun aloitus jo alakoulussa mahdollistaa sen, että oppilaita saa aikaisin houkuteltua kiinnostumaan näistä aiheista ja he ymmärtävät mahdollisuutensa ja erilaiset väylät vaikuttaa. Heidän tulee saada laaja-alainen ymmärtäminen näistä teemoista, koska se on keskeinen osa meidän kaikkien arkea.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Ida Saukko
Tällä hetkellä mediassa on vahvasti esillä venäjän ja ukrainan tilanne, sote sekä energiakriisi. Näitä aiheita olen seurannut jonkin verran. Mielestäni on tärkeää käsitellä ajankohtaisia asioita oppilaiden kanssa ja opettaa heille myös kriittistä lukutaitoa uutisten avulla. Esim. miten asioita saatetaan uutisissa kärjistää tai mitä on valeuutiset.
HS lasten uutiset ovat hyvä keino käsitellä yhdessä yhteiskunnallisia asioita. Siellä samoja uutisia on kerrottu selkeämmin ja lisäksi on myös lapsille suunnattuja uutisia.
Koulussa yhteiskunaopin opetus auttaa oppilaita ymmärtämään maailmaa ja historiaa. He myös saavat ymmärrystä omista ja muiden mahdollisuuksista vaikuttaa yhteiskunnassa. On myös tärkeää, että kiinnostus yhteiskunnan asioihin herää mahdollisimman aikaisin. Silloin esim. uutisten seuraamisesta tulee tapa ja näin on myös helpompi olla hereillä yhteiskunnassa tapahtuvista asioista. Ala-asteella yhteiskuntaopissa käsitellään kuitenkin tärkeitä asioita, jotka liittyy ihan arkielämään esim. perheen elämiskulujen laskemista, oman kaupungin/kunnan järjestämistä palveluista ja omista vaikutusmahdollisuuksista omassa koulussa. Lisäksi myös enemmän koko yhteiskuntaa koskevia asioita, kuten mitä eduskunta tekee, mitä on verot sekä miten lait muodostuu ja miksi niitä on.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Alli Tanskanen
Otan yleensä omassa arjessani selvää yhteiskunnallisista asioista seuraamalla uutisia ja sosiaalista mediaa. Uutislähteistä luen Helsingin Sanomien verkkolehteä ja Ylen uutisia. Keskustelen myös ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista perheen ja ystävien kanssa. En koe toteuttavani aktiivisesti yhteiskunnallista vaikuttamista sosiaalisessa mediassa, en luo uutta sisältöä tai kovinkaan usein jaa postauksia, mutta seuraan muita tilejä ja tykkään yhteiskunnallisista sisällöistä.
Tällä hetkellä yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla on erityisesti Ukrainan sota sekä energiakriisi. Lapset kuulevat varmasti näistä aiheista mm. somesta ja esimerkiksi kotona katsotuista uutisista tai kaupassa myytävien sanomalehtien lööpeistä. Koulussa onkin tärkeää käsitellä ajankohtaisia asioita oppilaiden kanssa ja varsinkin ahdistavista aiheista, kuten sodasta on puhuttava ikätasolle sopivalla tavalla, totuudenmukaisesti, mutta niin, että lapselle tulee olo, että hän on turvassa ja että koulussa ja kotona on turvallista.
Mielestäni opetuksessa voisi hyödyntää ainakin Helsingin Sanomien lasten uutisia ja muita luokan ikätasolle sopivia vastaavia uutislähetyksiä/lehtiä. Koulussa on tärkeää opetella lähde- ja mediakriittisyyttä ja tiedon etsimistä eri tieto- ja uutislähteistä.
Yhteiskuntaopin opetus koulussa on tärkeää, jotta lapset oppivat ymmärtämään nyky-yhteiskuntaa ja sen rakenteita ja kasvavat sen aktiivisiksi jäseniksi. On tärkeää, että lapset ymmärtävät, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Mielestäni on hyvä asia, että yhteiskuntaopin opetus alkaa nykyään jo alakoulussa. Näin lapsia herätellään kiinnostumaan aiheesta jo aikaisemmin, ja he pääsevät harjoittelemaan aktiivisuutta ja päätöksentekoa, sekä omien mielipiteiden ilmaisua, muiden mielipiteiden kunnioittamista ja keskustelua muiden kanssa. Alakoulussa yhteiskuntaopin opetuksessa opittavia aiheita voisi lähestyä leikkien ja pelien kautta ja voitaisiin harjoitella oman mielipiteen ilmaisua ja perustelua esimerkiksi järjestämällä väittelyitä ja äänestyksiä sekä keskustella yhdessä ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Maria Virtanen
Otan selvää yhteiskuunallisista asioista päivittäisellä tasolla seuraamalla uutisia, sekä erilaisten sosiaalisenmedian virallisten kanavien kautta. Sosiaalisesta mediasta voi myös itse seurata ja tehdä havaintoja siitä, minkälaisia ajatuksia ja reaktioita jokin uutinen ihmisissä herättää. Osallistun myös itse vaikuttamiseen somen avulla juuri kommentoimalla asioita, vastaamalla kyselyihin ja osoittamalla jollekin asialla tukea, tykkäyksen kautta.
Tänä päivänä on tavanomaista, että tiedonhaku tapahtuu internetin välityksellä. Tästä syystä medialukutaitoa tulisi opettaa alakoulusta asti. Kriittisen ajattelun taito on tärkeää, jotta osataan erottaa disinformaatio oikeasta tiedosta. Sen lisäksi olisi hyvä opettaa, miten somessa käydään keskustelua. Vaikka keskustelussa vallitsee vapaus, liittyy siihen myös oma vastuu
Tällä hetkellä pinnalla on keskustelu yo-kirjoitusten poistamisesta. Keskustelu alkoi. kun ministeri Petri Honkanen esitti MTV:llä, että ylioppilaskirjoituksista tulisi luopua kokonaan (iltalehti, ’’Ministeri esitti yo-kokeista luopumista-Lukiolaisten liitto vastustaa jyrkästi’’ 29.9.2022). Honkasen mukaan yo-kokeista luopuminen helpottaisi nuorten pahoinvointia ja parantaisi lukion yleissivistävyyttä. Artikkelin mukaan Honkanen ei saanut ehdotukselleen paljoa kannatusta. Hyvinvointi ja mielenterveys keskustelu on lisääntynyt viime vuosien aikana, joten kyseisen asian pohtiminen on hyvinkin ajankohtaista. Olen huomannut somea seuratessa, että hyvinvointi keskusteluun liittyy paljon eriäviä mielipiteitä. Tämä voi johtua siitä, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä hyvinvoinnista käsitteenä, sekä siitä, että asiaa tarkastellaan omasta näkökulmasta.
Oppilaiden kanssa olisi hyvä käydä yhdessä läpi heitä kiinnostavia tai koskevia ajankohtaisia asioita. Tässä tapauksessa oleellista on selvittää, mitkä asiat oppilaita kiinnostavat, tai mistä heillä on jo entuudestaan tietoa. Lisäksi olisi hyvä kartoittaa mistä tieto on peräisin. Tämän jälkeen voidaan yhdessä keskustella asiasta aikuisen johdolla. Näin tieto ei vääristy ja lapset voivat myös kysyä heitä askarruttavista asioista, sekä saada vastauksia luotettavalta aikuiselta.
Yhteiskuntaopin aloittaminen ala-asteella opettaa oppilaille tärkeitä tietoja yhteiskunnasta ja miten toimia siellä sekä antaa välineitä vaikuttamiseen. Oppilaat ymmärtävät minkälaisiin asioihin on mahdollista vaikuttaa, ja miksi vaikuttaminen on tärkeää. He myös harjoittelevat konkreettisesti vaikuttamista ala-asteella esimerkiksi osallistumalla oppilaskunnan toimintaan. Vaikuttamista voisi harjoitella myös luokkatasolla järjestämällä erilaisia äänestyksiä, sekä tekemällä tehtäviä, joissa oppilaat joutuvat pohtimaan ja perustelemaan omia mielipiteitään. Yhteiskuntaopissa keskustellaan myös arkisista asioista, kuten ajankohtaisista ilmiöistä, sekä rahankäytöstä. Nämä asiat ovat hyödyllisiä lapsen arkielämässä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Saku Virtanen
Vaikkakin suurin osa ajastani kuluu jonkin päätteen äärellä, ei yhteiskunnallisiin viestimiin kuten sanomalehtiin tule ajasta käytettyä mitenkään suurta osaa. Rutiinikseni on kylläkin muodostunut lukea paikallislehden (edelleenkin vaikka täällä Jyväskylässä asun, luen Etelä-Suomen Sanomia), jotta pysyn perällä vielä itseäni ja ystäviäni koskevista asioista. Tällä hetkellä voisi sanoa, että eniten lähipiirissäni keskustelua yhteiskunnallisista asioista herättää sairaanhoidon tilanne Suomessa. Moni ystäväni tai heidän vanhempansa ovat joko lähi- tai sairaanhoitajia, joiden tilanteesta on viime aikoina ollut paljon uutisia. Tällaisia itseä kiinnostavia ja lähellä olevia asioita tulee seurattua enemmän kuin muita uutisia. Yleisimpiä nettisivuja, joista tulee yhteiskunnallisia otsikoita vastaan ovat Facebook, ESS.fi sekä Tiktok, joista viimeisimmässä olen saanut lisääntyvissä määrin varsin tietopainotteisia ja ajankohtaisia tiivistelmiä monista eri tilanteista niin Suomessa kuin maailmallakin (esimerkiksi Ukrainan sodasta jaetaan paljon materiaalia ja ajankohtaisia päivityksiä).
Myös kuningatar Elisabethin kuolema ja hautajaiset saivat seuraamaan vaikuttamisen kanavia enemmän, olen viettänyt jokseenkin paljon aikaa Skotlannissa ja ystäväni sieltä lähettivät minulle useita artikkeleita luettavaksi. Vaikka kyseiset uutiset ja aihe eivät olleetkaan viime viikolla halusin tuoda ne esille, sillä niiden käsittely esimerkiksi juuri historian näkökulmasta on mielenkiintoinen. Niistä saisi rakennettua oppimistilanteen, jossa oppilaat (joilla jo peruskäsitys Euroopan ja varsinkin Englannin ja Iso-Britannian historiasta, 5-6 luokat) voitaisiin jakaa ryhmiin pohtimaan millaiselta kuningassuvun tulevaisuuden jatkumo näyttää ja mitä hallitsijan vaihdosta seuraa. Myös hänen valtakauttaan läpikäymällä voitaisiin lisätä tietämystä nyt ajankohtaisen hahmon historiasta. Erilaisia uutisartikkeleita ja videoita (esimerkiksi varsin hienosti järjestetyistä hautajaisista) pystyisi käyttämään havainnollistamaan ilmiötä.
Olin varsin mielissäni kuultuani, että yhteiskuntaopin opetus aloitetaan nykyään jo ala-asteen puolella. Sen merkitys aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisessa on suuri ja sen läheisyyttä historian opetukseen pystyy linkittämään nyt jo varhaisesti ja samanaikaisesti molempien alusta alkaen. Näin voidaan esimerkiksi järjestää oppiaineiden rajojen yli olevaa opetusta aikaisempaa paremmin, jotta nuoret saisivat paremman kokonaiskuvan, miten ennen asiat ovat esimerkiksi Suomessa hoidettu ja miksi elämme sellaisessa yhteiskunnassa kuin elämme (esimerkiksi demokratian kehitys ja mitä se tarkoittaa nykypäivän Suomessa). Näihin aineisiin voidaan myös esimerkiksi yhdistää myös kuvaamataiteen opetusta esimerkiksi maalaamalla kontrasti historiallisesta tapahtumasta ja kuinka se käsiteltäisiin nykypäivän Suomessa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Sara Erämies
Sosiaalisia medioita olisi vaikea hyödyntää opetuksessa, mutta verkkolehtien lukeminen voisi nykypäivänä olla helppoa, kun oppilailla on käytössä tietokoneita ja iPadeja. Esimerkiksi erilaisten, tiettyyn aihealueeseen liittyvien artikkeleiden etsiminen ja kokoaminen yhteen ja näin ajankohtaisiin aiheisiin tutustuminen onnistuisi.
Tällä hetkellä pinnalla ovat enimmäkseen Ukrainassa käytävä sota ja siellä vallitseva tilanne, Venäjän tilanne sekä energiakriisi. Tälläisiä vaikeita aiheita on lasten kanssa käytävä ikätasoisesti, ja vaikka ne ovat vaikeita niin niistä on tärkeä käydä keskustelua lasten kanssa. Nykyään on esimerkiksi myös pienten lasten todella helppo saada väärää tietoa sosiaalisesta mediasta ja netistä ylipäätään, joten turvallisessa ympäristössä olisi hyvä käydä faktoja läpi. Raaimmat yksityiskohdat tietenkin on hyvä jättää pois, mutta myös lapsilla on oikeus tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Tälläisten asioiden kanssa voisi hyödyntää lapsille tarkotettuja medioita, kuten HS Lasten Uutisia.
Yhteiskuntaopin opetus auttaa ympäröivän maailman ja sen tapahtumien ymmärtämistä. On hyvä, että opetus alkaa jo aikaisemmin, koska yhä nuoremmat altistuvat todella isolle määrälle informaatiota yhteiskunnasta ja niitä on hyvä päästä käsittelemään esimerkiksi koulun yhteiskuntaopin tunnilla. Yhteiskuntaopin tunnit myös auttavat tulevaisuuteen valmistautuessa ja antavat tietoa esimerkiksi siitä, miten voi itse vaikuttaa yhteiskunnassa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Saskia Salo
Otan itse selvää yhteiskunnallista asioista netin välityksellä. Helsingin Sanomat ja Ylen lehdet ovat mielestäni hyviä ja luotettavia tietolähteitä.
Käytän itse mm. internettiä, Instagrammia, TikTokkia, Youtubea. Youtubesta voisi näyttää opetukseen liittyviä videoita ja samoin tiktokissa. Esimerkiksi Ylellä on oma TikTok kanava, joka kertoo lapsille ymmärrettävästi ajankohtaisista asioista.
Lähestyisin oppilaiden kanssa näitä asioita ensiksi kertomalla ymmärrettävästi yhteiskunnalliset asiat. Sen jälkeen voisimme yhdessä pohtia näitä asioita ja mahdollisesti etsiä lisää tietoa. Pitäisin luokkatilan turvallisena tilana eli vaikka keskustelisimme ilmastonmuutoksesta tai sodasta ja sodan vaikutuksista, en lietsoisi oppilaisiin turvattomuuden tunnetta ja paniikkia.
Voisimme oppilaiden kanssa käyttää nettiä yhdessä ja keskustella lähdekriittisyydestä. Lisäksi voisin käyttää nuorille ajankohtaisia sovelluksia ja sillä herättää heidän kiinnostuksensa.
Yhteiskuntaopin opetus koulussa on tärkeää. Yhteiskuntaoppi tukee oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Yhteiskuntaopissa oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävissä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisesssa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Koen, että erityisesti näistä syistä yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa.
Yhteiskuntaopin opetus alkaa jo alakoulussa monen syyn takia. Yhteiskuntaopin opetuksella pienille alakoululaisille pyritään lisäävää oppilaiden yhteiskunnallista aktiivisuutta ja osallistumista. Näiden lisäksi yhteiskuntaopin olisi tarkoitus lisätä alakoululaisten ymmärrystä yhteiskunnasta. Näin oppilaat voivat rakentaa yhteiskunnallista ajatusmaailmaa ja pohjaansa jo alakoulusta lähtien, eikä pelkästää yhdeksännellä luokalla.
Kun mieyin yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa mieleeni tulee, että opetettaisiin ajankohtaisia asioita ja paikallisia teemoja. Lisäksi mieleeni tuli, että opettaja pyrkii innostamaan oppilaita tutkimaan yhteiskuntaa ja ympäristöä. Lisäksi opetettavoien asioiden yhteyden käytännön elämään.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Ann-Mari Karhunen
Vaikuttamisen kanavina käytän eniten somea jossa otan kantaa ja jaan minulle tärkeitä yhteiskunnallisia uutisia, jotta muutkin näkisivät ne, esimerkiksi vaateteollisuuden eettisyys. Tykkään myös keskustella lähipiirini kanssa minulle tärkeistä asioista ja perustella miksi uskon tai koen ne tärkeiksi. Ajattelen että lähipiiriissä vaikutan kaikista eniten keskustelemalla ja tuomalla esille minulle tärkeitä asioita.
Yhteiskuntaopin opettaminen koulussa on tärkeää, jotta oppilaat ymmärtävät ja osaavat tulkita uutisia, varsinkin yhteiskuntaan liittyviä uutisia ja sanastoa. Useat uutiset menevät minultakin ohi, koska sanasto on vierasta. Yhteiskuntaopin tärkeä tehtävä on myös kasvattaa oppilaista aktiivisia kansalaisia, jotka tietävät ja ymmärtävät miten yhteiskunta toimii ja sitä kautta he voivat tietää miten siihen voi vaikuttaa, tämän takia uskon että on tärkeää aloittaa yhteiskuntaoppi jo ala-asteella. On tärkeää antaa tilaa keskustelulle myös koulussa isoista yhteiskunnallisista asioista, joita lapset pohtivat.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Ann-Mari Karhunen
lähetetty vastaus poistettu
Valo Heiska
Uutispäiväkirja
30.09.2022
Tänään selasin Instagramia. Sanna Marinin postauksesta kävi ilmi, että maailmalla tapahtuu ikäviä asioita. Muutenkin somen tunnelma on ikävä. Kabulissa terroristi oli tehnyt itsemurhaiskun kouluun. En tiedä edes mitä ajatella. Kamalaa. Sitten näin videon kodittomien koirien kuntoutuksesta. Hmm, molemmat voivat olla totta samaan aikaan. Tuli olo, että pitäisi toimia jotenkin kärsimyksen vähentämiseksi.
https://www.instagram.com/p/CjGVBUxNl4M/
2.10.2022
Katsoin uutiset perheen kanssa. Uutisissa oli Venäjän tilanteesta, laitoin kaverilleni Venäjälle viestiä. Ukrainan tilanne huolestuttaa ja on toimeton ja neuvoton olo. Urheilutapahtumassa oli kuollut 125 ihmistä - kamalaa, en ymmärrä miten joku voi talloa jonkun päälle. Kohtalokkaita virheitä.
3.10.2022
Somessa pyörii paljon kuvia ja kannanottoja Masha Aminista. Tuntuu, ettö pitää keksiä joku keino auttaa. Keskittyä tekemään hyvää jonkun asian eteen. Kaiken eteen ei pysty, mutta jonkun.
4.10.2022
Eilen selvisi, että hoitajien lakko on päättynyt. On tosi siistiä, että hoitajien asema parani! :) Nyt on vielä venkslausta, mutta asiat etenee.
6.10.2022
Katsoin aamulla uutiset. Pääuutinen oli keskustan kannatuksen historiallisen alhainen prosentti, minua ihmetytti lähinnä se, että joka neljäs on tilastollisesti kokoomuksen kannatta ja joka viides persu. En ollut hetkeen katsonut uutisia. Ei se nyt niin pelottavaa ollutkaan, oli oikeastaan freesiä kuulla muiden mielipiteitä asiasta.
Miten itse otat selvää yhteiskunnallisista asioista?
- Millaisia vaikuttamisen kanavia itse käytät?
Instagram, snapchat, koulukeskustelut, kansalaisaloitteet
- Millaisia mahdollisuuksia vastaavia olisi hyödyntää osana opetusta?
Hyvät ja huonot mahdollisuudet, sillä alakoulussa ei periaatteessa pitäisi olla instagramia, mutta jos oppilailta somekanavia löytyisi, olisi jonkun tiktokin/reelsin yms aiheesta hyvä tehdä syväluotaus.
- Mitkä teemat ovat pinnalla yhteiskunnallisessa keskustelussa?
Eduskuntavaalit, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, energiakriisi nyt ehkä päällimmäisinä.
- Miten lähestyisit näitä asioita oppilaiden kanssa?
Eduskuntavaaleja lähestyisin oppilaiden kanssa Suomen hallintomuotoon ja demokratian perusperiaatteisiin tutustumalla. Venäjän hyökkäyssota onkin sitten kinkkisempi juttu - https://www.unicef.org/parenting/how-talk-your-children-about-conflict-and-war sivuilta löytyy hyviä vinkkejä, esim. Kuinka kysymyksiä ei saisi pelätä ja tunteille pitäisi tehdä tilaa sekä tilannetta pyrkiä hahmottamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.
- Millaisia kiinnostavia yhteistyötahoja havaitset ympärilläsi, joita voisit hyödyntää opetuksessa?
https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/lapset-ja-media/lapsi-uutistulvassa/ - MLL, https://www.sos-lapsikyla.fi/blog/2022/03/04/vinkkeja-sodan-herattamien-tunteiden-kasittelemiseen-lapsille-ja-aikuisille/ - sos-lapsikylä
Kirjoita näiden kysymysten pohjalta viikon aikana tekemiesi havaintojen ydinkohtia keskustelualueelle. Pohdi sen jälkeen myös seuraavia kysymyksiä:
- Miksi yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa?
Yhteiskuntaoppia opetetaan koulussa, jotta lapset oppisivat elävänsä ihmisten muodostamassa järjestelmässä sekä ymmärtäisivät miten se toimii ja mikä on heidän sekä muiden erilaisten ihmisten rooli siinä sekä miten järjestelmää muutetaan.
- Miksi uuden opetussuunnitelman myötä sen opiskelu alkaa jo alakoulussa aiemman 9.-luokan sijaan?
En tiedä, sillä en löytänyt netistä artikkeleja siitä milloin muutos on tullut voimaan, mutta näkisin muutoksen positiivisena. Kaikki ihmiset ovat osa yhteiskuntaa, lapset myös. On tärkeää, että he tiedostavat sen, jotta he osaavat ymmärtää maailmaa paremmin sekä tietävät heille kuuluvista oikeuksista.
- Millaisia ideoita mieleesi tulee, kun ajattelet yhteiskuntaopin opetusta alakoulussa?
Näen aiheessa paljon mahdollisuuksia, sillä nykyään on onneksi myös uutislähteitä lapsille. Tutkin hiukan ja löysin erilaisina lasten uutisten tarjoana ainakin Lasten Hesarin - lehti ja uutiset https://www.ruutu.fi/ohjelmat/hs-lasten-uutiset , Yle Mixin (https://areena.yle.fi/1-50576758). Näiden avulla lapset saisivat heille suunnattua tutkittua tietoa ja pystyisimme käyttämään aineistoa keskustelun apuna.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.