Ann-Mari Karhunen
Juliet -22
Seuraan yhteiskunnallisia asioita eniten somen kautta. Seuraan Helsingin Sanomia ja Yle-uutisia instagramissa ja heidän postauksiaan. Kiinnostavat artikkelit klikkaan auki heidän sivuillensa ja joskus saatan jäädä lukemaan lisää. Mutta harvemmin itse aktiivisesti menen minkään uutistoimiston sivulle varta vasten päivän uutisia lukemaan. Paperilehtiäkään ei tule luettua. En omista televisiota eli iltauutisia tulee katsottua muutamia kertoja vuodessa, jos satun olemaan paikassa jossa niitä katsotaan, esim mummolassa tai porukoilla. Jatkuva päivittäisten uutisten kuunteleminen ja lukeminen ahdistaa ja stressaa, koska ne liittyvät yleensä negatiivisiin asioihin, joten varsinkin koronan jälkeen olen suodattanut rankalla kädellä uutisten ja yhteiskunnalisten asioiden seuraamista valtamediasta. Yleensä jos jokin yhteiskunnallinen asia minua kiinnostaa otan siitä selvää, mutta muuten aikani ja voimavarani eivät riitä siihen että pysyisin koko ajan uusimpien uutisten aallonharjalla. Tiedostan somen sudenkuoppa algoritmin joka näyttää meille vain sen mitä haluamme nähdä ja tiedostan että esimerkiksi digihesari myös valikoi minun etusivulleni minua kiinnostavat uutiset. Sen takia pyrin somessa seuraamaan laajalla skaalalla erilaisia yhteiskunnallisia vaikuttajia ja järjestöjä, jotka tiedottavat heidän ajamistaan asioistaan.
Vaikuttamisen kanavina käytän eniten somea jossa otan kantaa ja jaan minulle tärkeitä yhteiskunnallisia uutisia, jotta muutkin näkisivät ne, esimerkiksi vaateteollisuuden eettisyys. Tykkään myös keskustella lähipiirini kanssa minulle tärkeistä asioista ja perustella miksi uskon tai koen ne tärkeiksi. Ajattelen että lähipiiriissä vaikutan kaikista eniten keskustelemalla ja tuomalla esille minulle tärkeitä asioita.
Yhteiskuntaopin opettaminen koulussa on tärkeää, jotta oppilaat ymmärtävät ja osaavat tulkita uutisia, varsinkin yhteiskuntaan liittyviä uutisia ja sanastoa. Useat uutiset menevät minultakin ohi, koska sanasto on vierasta. Yhteiskuntaopin tärkeä tehtävä on myös kasvattaa oppilaista aktiivisia kansalaisia, jotka tietävät ja ymmärtävät miten yhteiskunta toimii ja sitä kautta he voivat tietää miten siihen voi vaikuttaa, tämän takia uskon että on tärkeää aloittaa yhteiskuntaoppi jo ala-asteella. On tärkeää antaa tilaa keskustelulle myös koulussa isoista yhteiskunnallisista asioista, joita lapset pohtivat.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.