Oppilaanohjaus

Oppilaanohjauksessa käytetty

Lukiossa on laadittu Wilmaan yhteistyössä kaupungin lukioiden kanssa ohjauksen avuksi lomakepohjat. Tarkoitus on, että osana lukion opokurssia jokainen opiskelija pohtii sekä lukion aikaista opiskeluaan, YO-tutkintoaan ja jatko-opintosuunnitelmiaan ja kirjaa ajatuksensa Wilmassa olevalle lomakkeelle. Jokaiselle vuodelle on oma lomakkeensa. Opolla ja ryhmänohjaajalla on kunkin lomakkeen lukuoikeus ja myös mahdollisuus kommentoida sekä vastata oppilaiden kysymyksiin.

Tätä on nyt käytetty nykyisellä kakkosvuosikurssilla että ykkösillä ja aika hyvällä menestyksellä. Lomaketta muokataan palautteen ja tarpeen mukaan. Tällä hetkellä ei ole kovin hyviä pohjia esim. portfolion tekoon, tosin myös Wilma on melko jäykkä. Mutta tutkimus, kokeilu ja kehitys jatkuu.

Riitta Liisa Lehtivaara

Avo-ohjelma on vapaasti saatavilla verkosta. Oppilas voi yksilöllisesti edetä ohjelmassa (toimii sekä kiinteillä koneilla, läppäreillä että iPadeilla). Apuna oppilaalla on muutaman tehtävän verran ohjeistusta näkyvillä, ja ne ohjaavat oppilasta yksilöllisesti eteenpäin. Ohjaavina tekijöinä ovat oppilaan kiinnostukset, kyvyt ja rajoitteet.

Edellä mainittujen tekijöistä oppilaat vastaavat reiluun sataan väittämään, joiden perusteella ohjelma antaa ammattit "paremmuusjärjestyksessä" oppilaan kannalta.

Tämä AVO-ohjelma monesti vaikuttaa siihen, mistä oppilas tekee oman ammattiprojektinsa. Sinälläänhän tässä ohjelmassa ei hirveästi ole mitään uutta, mutta laaja ja erilainen laitekanta mahdollistaa helposti koko luokan työskentelyn AVO-ohjelmassa samanaikaisesti, tällöin aikaa säästyy ja työskentely helpottuu. Lisäksi kun kaikilla on tuntitilanteessa käytössä oma laite, pystyy välittömästi etsimään tietoa itseään kiinnostavista ammateista.

Jouni Mutikainen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä