Ohjaussuunnitelma

Ennen töiden aloitusta ohjeistetaan oppilaat tehtävien tekoon Packet Tracer - simulointiohjelmalla ja tutustutaan tehtävissä käytettäviin reitittimiin ja niiden asennuksiin. Simulointiohjelman perus- käyttöön sekä reitittimien asennukseen ei tämän alkuohjeistuksen lisäksi tarvita erillistä ohjemateriaalia.

Tehtävät tehdään tietokoneluokassa, missä opiskelijoilla on jokaisella omat kannettavat tietokoneet. Koneisiin on asennettu verkon simulointiohjelma, millä opiskelija tekee ensin tehtäväksi annetun tehtävän. Tämän jälkeen verkon asennukset ja konfiguroinnit tehdään oikeilla laitteilla pienissä ryhmissä samassa tilassa.

Reitittimien ja kytkimien tarve laadittuja tehtäviä kohden asettaa omat rajansa muodostettavien ryhmien koolle. Opiskelijamäärä ryhmää kohden olisi hyvä olla korkeintaa kolme, jotta jokainen pääsisi omalta osaltaan tutustumaan käsiteltävään aiheeseen siten että tehtävän teko myös itsenäisesti onnistuisi jälkeenpäin annettavassa osanäytössä. Tämänkaltaisissa ryhmätehtävissä opiskelijat oppivat paljon myös toisiltaan, joten olisi hyvä kiinnittää huomiota ryhmän jäsenten osaamistasoon.

Koska oppilaiden osaamistaso ja etenemisnopeus vaihtelee paljonkin myös tämänkaltaisissa tehtävissä, olisi nopeimmille hyvä varata aiheeseen liittyviä syventäviä tehtäviä. Näitä tehtäviä ei tähän harjoitustyöhön ole lisätty. Aikaa tähän harjoitustyöhön tehtyjen tehtävien tekoon menee keskimäärin 1 osp.