Kpl 22

 

Kristinusko jakaantui 1054 idän ja lännen kirkoiksi. Näiden välille syntyi kilpailua ja pohjoisin alue, jossa kirkot kilpailivat, oli Suomi. Suomeen ensimmäiset kristilliset vaikutteet tulivat 1000-luvun aikoihin. Novgorodilaiset munkit aloittivat lähetystyön karjalaisten keskuudessa. Suomen kieleen juurtuivatkin ensimmäiset kristillisen lainasanat venäjän kielestä: pappi, risti, kummi ja raamattu. Kristilliset tavat sekoittuivat pakanallisiin ja molemmat tavat elivät rinnakkain. Hautoihin ei enää laitettu aseita tai työkaluja, vaan ristejä ja ikoneita. Vainajia ei enää poltettu, vaan haudattiin.

 

Ruotsi aloitti ristiretket (eli kristinuskon levittämiseen tähtäävät retket) Suomeen 1100-luvun aikoihin. Retkien tarkoitus oli myös laajentaa Ruotsin valtaa. 1. retki suuntautui Varsinais-Suomeen, Turun seudulle. Perimätiedon mukaan tuolla retkellä Lalli-niminen talonpoika surmasi piispa Henrikin kirveellä Köyliön järven jäälle.

2. ristiretki tehtiin Hämeenlinnan alueelle ja 3. Viipurin tienoille. Näihin kaikkiin rakennettiin myöhemmin linnat. Valamon luostarin perustaminen Laatokalle ajoittuu samoihin aikoihin 1. ristiretken kanssa (1100-luvulle).

 

Ruotsin ja Venäjän väliset kahinoinnit loppuivat hetkeksi, kun maat solmivat ensimmäisen rauhansopimuksensa vuonna 1323 (Pähkinäsaaren rauha). Tällöin Suomen alue jaettiin ensimmäisen kerran. Tästä rajasta tuli myös uskontojen välinen raja.

 

Ortodoksit Ruotsin vallan alla. (Kpl 25 )

Martti Lutherin aloittama uskonpuhdistus, johti uuden kirkkokunnan syntyyn. Uskonpuhdistus levisi myös Ruotsiin ja koska Länsi-Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa, saapui uusi kirkkokunta myös Suomeen. Suomessa uskonpuhdistusta toteutti Mikael Agricola.

 Kun Ruotsi ja Venäjä solmivat vuonna 1617 Stolbovan rauhan, luovutti Venäjä Ruotsille mm. Käkisalmen läänin Karjalasta. Rauhansopimuksessa luvattiin ortodokseille oikeus harjoittaa omaa uskontoaan, mutta tämä ei käytännössä toteutunut.

Kuningas määräsi Viipurin luterilaisen piispan aloittamaan käännytystyön ortodoksien keskuudessa. Ortodoksien oikeuksia alettiin rajoittaa.

Esimerkkejä: - Jos ortodoksipappi kuoli, hänen tilalleen ei saanut ottaa uutta pappia. - Ortodoksit määrättiin osallistumaan luterilaisiin jumalanpalveluksiin. - Kaikkiin pitäjiin, joissa oli ortodoksinen kirkko, määrättiin rakennettavaksi luterilainen kirkko ja ortodoksien piti osallistua rakentamiseen. - Heidän piti myös osallistua luterilaisen papin palkkaukseen. - Joka toinen sunnuntai oli osallistuttava luterilaiseen jumalanpalvelukseen. - Ortodoksipappeja yritettiin saada opettamaan luterilaista oppia. Karjalaiset pysyivät kuitenkin uskollisina omalle kirkolleen.

 

Luterilaisten ja ortodoksien välit alkoivat kuitenkin kiristyä. Painostus aiheutti sen, että suuri osa karjalaisista muutti Venäjälle asumaan. 1600-luvun puolivälissä syttyi Ruotsin ja Venäjän välille sota, jossa ortodoksit asettuivat venäläisten puolelle. Sodan jälkeen suuri osa ortodokseista muutti Venäjälle, Tverin alueelle. Sinne syntyi ”Tverin Karjala”. Noin 30 000 ihmistä muutti pois. Tyhjiksi jääneisiin taloihin muutti uusia asukkaita mm. Savosta ja Karjala luterilaistui. Uusi sota syttyi ja vuonna 1721 solmitussa Rauhassa osa Karjalaa siirtyi Venäjän alaisuuteen. Vuonna 1743 siirrettiin vielä lisää alueita. Mm. Ilomantsin ja Taipaleen seurakunnat jäivät yhä Ruotsin puolelle. Venäjä aloitti kirkollisen jälleenrakennustyön Karjalassa.

Kpl 27

Ruotsi ja Venäjä sotivat vuosina 1808-1809 Suomen sodan, jossa Venäjä valloitti Suomen. Venäjä tunnusti Suomen olevan oma kansakuntansa ja Suomesta tuli Venäjän suurruhtinaskunta. Suomi oli autonominen, eli se oli osa Venäjää, mutta se pystyi määräämään paljon omista asioistaan ja lainsäädännöstään.

Suurimmassa osassa Suomea ortodoksit elivät vähemmistönä luterilaisten keskuudessa, mutta muutamissa Karjalan pitäjissä ortodoksit olivat enemmistönä. Autonomian aikana ortodoksien määrä kasvoi 3000:sta 60 000:een, mm. Viipurin läänin Suomeen liittämisen myötä.

Suomen kaupunkeihin perustettiin uusia seurakuntia, sillä kaupunkeihin tuli ortodokseja venäläisten virkamiesten, kauppiaiden ja sotilaiden myötä. Uusia seurakuntia perustettiin mm. Turkuun, Vaasaan, Kuopioon ja Joensuuhun. Helsingin Uspenskin katedraali rakennettiin samasta syystä v. 1868.

Koska Suomen oma lainsäädäntö oli Ruotsin ajan perintöä, se suosi edelleen luterilaista väestöä. Niinpä ortodoksien vähemmistöasema nousi esiin. Ortodokseilla ei esim. ollut mahdollisuutta päästä valtion virkoihin. Lisäksi kiinnitettiin huomioita siihen, että ortodoksipapit eivät osanneet suomen kieltä ja että ortodoksiseurakunnissa kansanopetus oli huonossa tilassa.


1800-luvun lopulla kansallisuusaate nousi voimakkaasti esiin. Venäjä halusi vahvistaa valtion yhtenäisyyttä ja aloitti toimet, joissa kirkko oli yksi väline. Ortodoksisuus nähtiin osana venäläisyyttä. Suomessa taas haaveiltiin omasta valtiosta. Näiden tahojen näkemykset olivat siis päinvastaisia.

Kpl 29: Lue kirjasta, ei tiivistelmää (vihkon muistiinpanot ovat tiivistelmä)