Vuonna 451 ortodoksisesta kirkosta erosi ryhmiä, joista muodostuivat orientaaliortodoksiset kirkot.

Ne erosivat kirkon neljännen yleisen kirkolliskokouksen jälkeen, silllä ne eivät hyväksyneet sen päätöksiä. Kirkolliskokouksissa muotoiltiin kirkon oppi, mutta orientaaliortodoksit hyväksyivät vain kolmen ensimmäisen kokouksen päätökset. 

Kiistan aihe neljännessä kirkolliskokouksessa oli käsitys Kristuksen luonnosta. Onko Kristus sekä ihminen, että Jumala? Orientaaliortodoksien mielestä ei, vaan ihmisyys ja jumaluus ovat sulautuneet yhteen. Tätä oppia kutsutaan monofysitismiksi ja kirkolliskokous tuomitsi sen harhaopiksi. 

Kaikki orientaaliset kirkot ovat täysin itsenäisiä kirkkoja. Heillä on keskenään täydellinen ehtoollisyhteys, mutta ehtoollisyhteyttä ei ole ortodoksisen kirkon kanssa (kuten esimerkiksi Suomen ortodoksisen kirkon kanssa). 

Viime vuosikymmeninä on käyty lukuisia oppikeskusteluja ja niissä on selvinnyt, että syytös monofysitismistä on saattanut perustua väärinkäsityksiin. Aikanaan eroon johtaneet syyt saattavat olla enemmän kirjallisia ja verbaalisia kuin teologisia syitä. Voi ajatella, että molemmilla onkin sama usko, mutta uskon ulkoiset muodot eroavat toisistaan. Oppikeskusteluissa onkin jo ratkaistu monia telogisia kysymyksiä myönteisesti ja lähentymistä on tapahtunut.

Merkittävimmät orientaaliortodoksiset kirkot ovat
- Egyptin koptilainen kirkko,
- Etiopian koptilainen kirkko
- Eritrean kirkko
- Armenian kirkko.
- Syyrian ortodoksinen kirkko
- Intian syyrialais-malankarilainen kirkko

Monet orientaaliortodoksit kokevat vainoa kotimaassaan uskonnon vuoksi. 

Kuva: Armenian ja Syyrian kirkkojen johtajat (Wikimedia commons)