Ortodoksinen kirkko Suomen itsenäistymisen jälkeen

Ortodoksinen kirkko Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Kun Suomi sai itsenäisyyden Venäjän vallankumouksen yhteydessä, uuteen valtioon muodostui samalla ortodoksinen vähemmistökirkko. Sen asema oli erilainen kuin vallankumousta edeltäneen ortodoksisen kirkon asema. Se ei edustanut valtion virallista uskontoa, vaan Venäjän keisarikunnan virallista identiteettiä.


Kirkon suomalaistaminen käynnistyi ripeästi. Kirkko siirtyi vuonna 1923 Moskovan patriarkaatin alaisuudesta Konstantinopolin Ekumeeniseen patriarkaattiin. Jumalanpalvelus- ja virkakieleksi tuli suomi ja arkkipiispan istuin siirrettiin Viipurista Sortavalaan.


Sotien välisen ajan ortodoksisen kirkon toiminnan painopiste oli Karjalassa. Toisen maailmansodan seurauksena syntyi koko maan kattava ortodoksinen kirkko, koska evakkoväestöä asutettiin kaikkialle Suomeen. Kirkolle materiaalisen ja hengellisen jälleenrakennuksen aikaa oli 1950-luku. Silloin perustettiin uusi seurakuntaverkosto ja rakennettiin lukuisia uusia kirkkoja.


Suomen ortodoksisen kirkon väestöhuippu, 81 631 jäsentä, tilastoitiin vuonna 1940. Sotien jälkeen jäsenmäärä pieneni vuoteen 1990 asti. Viime vuosikymmeninä kirkon jäsenmäärä on ollut kasvussa. Vuoden 2016 lopulla Suomen ortodoksisessa kirkossa oli 60 566 jäsentä.

Pyhä Johannes Sonkajanrantalainen


Kirkko on aina kunnioittanut esikuvallisia ihmisiä. Pyhiä ihmisiä muistellaan päivittäin. Pyhiä on paljon, yhtenä päivänä voi olla usean pyhän ihmisen muistopäivä. Pyhiä voidaan jakaa erilaisiin ryhmiin. Osa pyhistä on vanhan tai uuden testamentin henkilöitä, osa kirkon alkuajoilta. Uudet pyhät ovat meidän ajoiltamme.

Suomen ortodoksinen paikalliskirkko sai ensimmäiset omat kanonisoidut pyhät ihmiset marraskuussa 2018. Kanonisointi tarkoittaa virallista pyhäksi julistamista.

Ekumeeninen patriarkaatti kanonisoi Ilomantsin seurakuntaan kuuluneen ja Tuupovaaran  Sonkajanrannan kylässä asuneen Johannes Karhapään. Häntä kutsutaan kirkossa nyt marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaiseksi. Lisäksi kanonsoitiin Valamoon luostarin skeemaigumeni Johannes. 

Pyhäksi julistamisen kriteereitä on monia. Johannes Karhapään kohdalla täyttyi marttyyrin määritelmä. Hän kuoli uskonsa vuoksi. 


Johannes Karhapää (1884-1918) oli ortodoksiaktivisti, joka toi kotikylälleen Tuupovaaran Sonkajanrantaan kirkon, koulun ja tien. Hyvät teot kääntyivät kuitenkin Karhapäätä vastaan. (Kuvalähde: Wikipedia)












Karhapää oli ortodoksinen kirkko- ja kunnallispoliitikko sekä uskonnonopettaja, joka sai tukea Venäläiseltä piispalta. Maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen alkoi häntä vastaan ankara julkinen polemiikki, ja lopulta vaadittiin hänen vangitsemistaan venäläisten vakoojana. Karhapään kohtalo sinetöityi Suomessa syttyneen sisällissodan aikaan pääsiäisenä 1918, jolloin valkoisten puolella sotineet sotilaat teloittivat hänet Joensuun Siilaisissa. 

Klikkaa  TÄSTÄ sarjakuvaan Johannes Sonkajanrantalaisesta.
(Tulostettava versio tästä )

Kuva: Sonkajanrannan pyhän Hannan kirkko. Kuva: ortoboxi.fi


Johanneksen muisto ja ortodoksisen uskon puolesta käymä hengellinen taistelu kansallisen kahtiajaon aikana on kunnioitettava ja erottamaton osa Suomen ortodoksisen kirkon elämää. Profeetta Hannan kirkon viereen pystytettiin vuonna 1988 ikonimaalari Petros Sasakin suunnittelema sovinnonristi Johannes Karhapäälle. (Kuva: ortoboxi.fi)

Kuva alla: (kuvalähde: Wikipedia)

Elonpirta-muistomerkki on pystytetty Joensuun Siilaisille sisällissodassa vuonna 1918 ammuttujen punaisten muistoksi. Teokseen liitetyn tekstin mukaan vapauden, kansanvallan, tasa-arvon, ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden, rauhan ja yhteisvastuun tulisi olla yhteiskunnan rakentamisen seitsemän peruspilaria.

Lisää Johannes Karhapäästä tässä artikkelissa.

Tässä video kanonisoitiin liittyen.