13. Välirauha maailmansodan keskellä
Rauha tuli, pelot jäivät
- talvisodan ankarat rauhanehdot ja suuret tappiot masensivat ihmisiä ja pelättiin uutta hyökkäystä
- ruokatarpeista oli pulaa ja suurin osa peruselintarvikkeista oli kortilla
- Suomen oli asutettava yli 400 000 luovutetuilta evakuoitua siirtolaista
- pika-asutuslain nojalla lunastettiin maita yksityisiltä, yrityksiltä ja julkisilta yhteisöiltä tarkoituksena perustaa siirtolaisten asuttavaksi yli
40 000 uutta tilaa
- Neuvostoliitto sekaantui Suomen asioihin rauhan solmimisenkin jälkeen
- Suomen oli palautettava luovutettavalta alueelta evakuoitu Enson tehtaiden kalusto
- NL vaati osuutta Petsamon nikkelistä
- NL ampui alas suomalaisen matkustajakone Kalevan
- NL tuki Suomeen perustettu Suomen ja NL:n ystävyysseuraa
- NL puuttui Suomen vuoden 1940 presidentinvaaliin
Suomi tekee valintansa
- Euroopan poliittinen tilanne muuttui kesään 1940 mennessä, kun Saksa valloitti Tanskan, Norjan, Belgian, Hollannin ja Ranskan,
samaan aikaan NL liitti itseensä Baltian maat
- Suomi jäi käytännössä Saksan ja Neuvostoliiton väliin
- Saksa kiinnostui Suomesta, kun Britannian valloittaminen oli epäonnistunut ja Saksassa tehtiin päätös hyökkäyksestä Neuvostoliittoon
- kesällä 1940 Saksa kävi Suomen kanssa salaisia neuvotteluita, joiden tuloksena solmittiin Suomen ja Saksan välille kauttakulkusopimus
- Suomi sai ostaa Saksasta aseita ja saksalaiset saivat kuljettaa joukkojaan Pohjois-Norjaan Suomen kautta
- sopimus solmittiin hyvin pienen piirin, ns. sotakabinetin sisällä, eikä asiaa käsitelty eduskunnassa eikä hallituksessa
- syksyn kuluessa yhteistyö syveni, mitä N ei katsellut suopein silmin
- joulukuussa 1940 Saksa teki lopullisen päätöksen hyökkäyksestä NL:oon ja hyökkäysasemiin Suomen puolelle Suomen sodanjohdolta tiedusteltiin mahdollisuutta toimia yhteistyössä
- kesäkuun 1941 aikana saksalaiset joukot siirtyivät Norjasta hyökkäysasemiin Suomen puolelle ja alueella olleet suomalaiset joukot määrättiin saksalaisten komentoon ja Suomessa käynnistettiin armeijan ylimääräiset harjoitukset