2.3.2 Oppilaan oma aktiivisuus, sosiaalisuus ja vuorovaikutustaidot
2.3.2
Oppiminen on sekä yksin että yhdessä kokemista, tekemistä, ajattelemista, suunnittelua ja näiden prosessien monipuolista arvioimista ikäkauteen sopivalla tavalla, ja oppilaan omaa aktiivisuutta korostetaan kaikessa oppimisessa. Näihin pyritään määrittelemällä oppimisen tavoitteita yhdessä oppilaan kanssa, sillä tällöin autetaan oppilasta motivoitumaan ja suuntamaan energiaansa oppimisen kannalta oikeisiin asioihin. Oppilaiden/opiskelijoiden mukaan ottaminen opetuksen suunnitteluun nähdään tärkeänä arvostuksen ja kuulluksi tulemisen kokemuksen antamisena, mikä vaikuttaa oppimismotivaatioon.
Todellisuus hahmottuu ihmisten sosiaalisen kanssakäymisen tuloksena. Tieto syntyy niin puheena, tekstinä kuin diskurssinakin, joka on sidoksissa sosiaalisiin suhteisiin, aikaan ja paikkaan, se on tämän vuoksi myös hyvin henkilökeskeistä. Ihminen luo teoillaan todellisuutta, tieto syntyy faktan tai totuuden havainnosta. Havainnon taustalla on aina ihminen, joten vuorovaikutuksessa oppilaan kaikkien ympärillä olevien ihmisten ja yhteisöjen kanssa voidaan pohtia, miten toisen ihmisen havainto vastaa omaa havaintoa. Tieto syntyy sosiaalisten suhteiden ja tilanteiden kautta, se ei ole ihmisen ulkopuolella, sitä rakennetaan yhdessä. Oppimisprosessissa ymmärretään, että uusinkin tieteellinen tieto on vain senhetkinen totuus, joka muuntuu sosiaalisten tilanteiden ja uuden tiedon myötä.
Sosiaalisten vuorovaikutustaitojen (kuuntelu, yhteistoimintakyky, neuvottelutaito, luovuus, esiintymistaito, avoimuus, viestintätaito, tilanneherkkyys ja empatia) kehittäminen edistää oppimista. Kommunikaatiolla, näkemysten vaihtamisella, vuoropuhelulla ja väittelyllä on oma paikkansa oppitunneilla. Alaluokilla näille taidoille luodaan pohja, kun kertomusten avulla esitellään vuoropuhelun rakenne, näytetään, miten kokemukset voi sanallistaa ja kehitetään kuuntelun taitoa. Yhteistoiminnallisuus nähdään välinearvona pyrittäessä kohti ymmärrystä omasta itsestä ja tietoisuutta ihmisenä olemisesta.
Steinerpedagogiikka painottaa holistista ja kokemuksellista, taiteellista ja esteettistä, aktiivista tai toimintasuuntautunutta oppimista, ikäkausioppimista sekä tiedon syventymistä unen aikana.