3.6 Vesitutkimuksia laboratoriovälineillä
Vesistötietoa mittareilla
Jos käytettävissä on mittausvälineitä ja analyysikemikaaleja, havaintoja lähivesistöistä voidaan syventää huomattavasti.
Jos vesistöön tulee ravinteita tai happamuutta ympäristöstä, se saadaan näkyviin sopivilla analyysivälineillä ja huolellisella näytteenotolla.
Vesinäytteitä voi ottaa vaikka saman vesistön eri osista siten, että osa näytteistä tulee ojien suilta tai muiden päästölähteiden lähistöltä ja osa puhtaammilta alueilta.
Näytteitä voidaan ottaa myös eri syvyyksiltä, jos on käytössä sopiva vedennoudin. Kerää näytteet suljettaviin purkkeihin ja tutki mahdollisimman pian. Nykyisin on myös mittareita, joilla mittaustulokset saadaan suoraan tietokoneeseen, tablettiin tai jopa matkapuhelimeen. Tulokset näkyvät ohjelman piirtäminä diagrammeina.
Hyviä mittareita vesitutkimuksiin ovat esimerkiksi:
- lämpömittari
- pH-mittari
- johtokykymittari
- liuenneen hapen mittari.
Lämpötila on syytä mitata, sillä se vaikuttaa moniin asioihin, kuten kasvien ja planktoneliöiden kasvuun sekä veteen liuenneen hapen määrään.
pH kertoo veden happamuuden, eli onko vesi hapanta (< 7), neutraalia (7) vai emäksistä (> 7). Suomen järvivedet ovat yleensä lievästi happamia. Jos happamuus on alle 6, voi syynä olla luontainenkin, karuilta soilta tuleva happamuus, tai happamat jätevedet esimerkiksi kaivosalueelta. Korkeat pH-arvot ovat Suomessa harvinaisia, ja liittyvät useimmiten alueen kalkkipitoisuuteen.
Veden johtokyky ilmentää sitä, kuinka paljon siihen on liuennut sähköä johtavia ioneja. Käytännössä ravinteikkaissa, rehevissä vesissä johtokyky on korkea ja karuissa matala.
Liuenneen hapen määrä vaihtelee vuorokauden ja vuodenajan mittaan suuresti. Kesäisin päiväsaikaan happea on kasvien ja kasviplanktonin yhteyttämisen vuoksi enemmän. Oheisessa kaaviossa on mittauslaitteen mittaamaa aineistoa liuenneen hapen määrästä.
Yöllä ja varsinkin talvella jään alla happipitoisuus on alhaisempi kuin päivällä ja kesällä. Jatkuva alhainen happipitoisuus kertoo, että vesistö on rehevöitynyt. Tällöin happi kuluu kuolleiden eliöiden hajotukseen.
Kemiallisia analyysejä
Vesistön tilaa voidaan tutkia myös kemiallisten reagenssien avulla. Esimerkiksi ojansuusta tuleva ravinnekuorma voidaan havaita, kun verrataan tästä kohdasta otettua vettä kauempaa otettuun ja kun tutkitaan näytteitä ravinnereagensseilla.
Yleisiä vesitutkimusreagensseja ovat:
- pH-indikaattori
- nitriittireagenssi NO2
- nitraatti NO3
- ammonium
- fosfaatti
- veden kovuus.
pH-indikaattori kertoo veden happamuudesta. Vesitutkimusreagenssit näyttävät arvon veden värinä, jota verrataan värikarttaan.
Nitriittipitoisuus ilmentää mätänevää, typpipitoista ainesta. Nämä voivat olla peräisin esimerkiksi lannasta tai jätevesistä. Myös ammoniumtyppi ilmentää samansuuntaisia asioita. Nitraattia tulee erityisesti keinotekoisista lannoitteista. Kaikki typpiravinteet aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä, sillä ne lisäävät kasvien ja kasviplanktonin kasvua. Itämerellä juuri typpiravinteet ovat merkittävin ongelma.
Fosfaatti on suomalaisissa sisävesissä voimakkain rehevöittäjäravinne. Jos sitä on vedessä runsaasti, lähteenä ovat todennäköisimmin fosforilannoitteet tai jätevesissä olevat pesuaineet.
Veden kovuus tarkoittaa liuenneiden natrium- ja magnesiumsuolojen määrää. Luonnon kannalta kovuudella on vähän merkitystä, mutta veden käytön kannalta se on tärkeä ominaisuus. Kova vesi, jossa on runsaasti suoloja, synnyttää sakkaumia keittoastioihin ja kiukaisiin. Lisäksi se heikentää pesuaineiden tehoa, jolloin niitä joudutaan käyttämään enemmän.
