Vuorovaikutus opettajan työssä.
Kokonaisuutena ajatellen luennon aihetta, eli dialogisuutta ja sitä tukevaa kirjallisuutta on dialogisuus aiheena erittäin lähellä luokkahuoneessa tapahtuvaa toimintaa erityisesti opettajan ja oppilaan välillä. Opettajana minulla tulee olla keinoja, joiden kautta dialogisuutta haluan luokassani toteuttaa. Kuten Huttunen artikkelissaan kuvaa, on dialogi jatkuvaa ja kehittyvää kommunikointia, jonka tavoitteena on parempi ymmärrys maailmasta,itsestämme ja toisistamme. Laadukkaan vuorovaikutuksen takaamiseksi ryhmässä Pakarinen esittelee monia tärkeitä keinoja. Mielestäni etenkin ystävällinen ja kohtelias kommunikointi yhdessä selkeiden sääntöjen kanssa ovat ehtoja toimivan luokan rakentamisessa. OH1 harjoittelussa etenkin pienten oppilaiden kanssa nämä keinot ovat ehdottomia pakan kasassa pitämiseksi.

Tutustuttuani Eija Pakarisen tutkimusesittelyyn ja sitä tukevaan artikkeliin tein niistä muutamia poimintoja.Tutkimuksessa aivan ensimmäisenä minua ihmetytti se, että tutkimuksessa oli otettu huomioon juuri äidin koulutustaso. Olisi kiinnostavaa tietää, miksi näin on. Ajatellaanko äidin vaikuttavan enemmän kuin toisen huoltajan?

Mielenkiintoista oli myöskin huomata, kuinka jakautunut tutkimukseen valittujen äitien koulutustaso oli: 37% äideistä oli vain toisen asteen koulutus ja 35% äideistä omasivat ylemmän korkeakoulututkinnon.

Tutkimuksen mukaan erityisesti tunnetuella ja ilmapiirin laadulla on merkitystä lasten aktiiviselle yrittämiselle ja tehtäviin keskittymiselle haastavissa tilanteissa. Tästä olen tulevana opettajana samaa mieltä. Turvallisessa ympäristössä lapsi uskaltaa myöskin erehtyä siitä lannistumatta, kun hän tietää avun olevan saatavilla. Myöskin omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että ilmapiiri vaikuttaa todella paljon myös omalta osaltani haastaviin asioihin keskittymiseen ja yrittämiseen. Myöskin opettajan ja luokan tarjoama tunnetuki on erittäin tärkeää ja vähentää tehtävästä suoriutumiseen liittyvää paineistusta omalta osaltani.

Pakarisen tutkimuksessa tehtiin havainto, jonka mukaan opettajat näyttävät reagoivan lasten aktiiviseen tehtävien välttelyyn panostamalla myöhemmin opettaja-oppilasvuorovaikutuksen laatuun. Tämä havainto oli hieman ihmeellinen sen vuoksi, että tässäkin tilanteessa ennakoiminen olisi tärkeää. Vuorovaikutukseen panostaminen tuntuu vaikuttavan positiivisesti hyvin monenlaisiin asioihin luokan sisällä. Siksi ihmettelenkin hieman sitä, mitä myöhemmällä panostamisella tässä haetaan?

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Tutkimusesittely oli kattava ja mielenkiintoinen, ja kaikki siinä esitetyt väitteet tukivat ajatteluani. Vuorovaikutus ja sen lämpimyys on opettajan työssä yksi tärkeimmistä asioista, ja opettajan rooli sen rakentumisessa on suuri. Pakarisen mukaan laadukas vuorovaikutus ryhmässä koostuu tunnetuesta, toiminnan organisoinnista sekä ohjauksellisesta tuesta. Kaikki osa-alueet tulee olla kunnossa, jotta vuorovaikutus toimii.

Jokaisella lapsella on kouluun tullessaan omat käsityksensä omasta osaamisesta ja oppimiskyvystä. Opettajan tulee varhaisessa vaiheessa tulla tietoiseksi näistä oppilaiden käsityksistä, jotta jokainen oppilas motivoituu koulunkäyntiin ja oppimiseen. Laadukas vuorovaikutus opettajan ja oppilaan välillä mahdollistaa sen, että oppilaat pystyvät kertomaan opettajalle omista asioistaan.

Pakarisen mukaan tunnetuki ja ilmapiiri vaikuttavat oppilaiden yrittämiseen ja tehtäviin keskittymiseen. Opettajana tuleekin kiinnittää huomiota siihen, että jokainen oppilas tulee kohdatuksi päivittäin. Tukea pitää olla saatavilla oikeaan aikaan, ja luokkahenkeä tulee rakentaa ja ylläpitää erilaisilla toimilla. Näin luokassa on hyvät edellytykset hyvälle keskittymiskyvylle, työrauhalle sekä yritteliäisyydelle.

Monesti tehtäviä aktiivisesti vältteleviin oppilaisiin kiinnitetään huomiota ja käytökseen puututaan, kun taas passiivisesti välttelevät oppilaat jäävät usein huomaamatta. Tähän vaikuttaa Pakarisen mukaan se, että tehtäviä aktiivisesti välttelevät oppilaat ovat näkyvämpiä ja usein häiritsevät muiden oppilaiden keskittymistä, kun taas tehtäviä passiivisesti välttelevät istuvat usein hiljaa paikoillaan ja saattavat jopa katsoa tehtäviä, mikä saattaa näyttää siltä, että he miettivät vastauksia. Aktiivisesti välttelevät lapset on helpompi tunnistaa kuin passiivisesti välttelevät.

Usein voi käydä niin, että opettajan resurssit eivät riitä kaikkeen, minkä vuoksi passiivisesti välttelevät lapset jäävät paitsi tarvitsemastaan tuesta ja rohkaisusta. Kuitenkin opettajan tulee huomata ja ottaa tosissaan tehtäviä välttelevät oppilaat riippumatta välttelyn muodosta ja tehdä sopivia toimenpiteitä tilanteen muuttamiseksi. Vuorovaikutus on tässä asiassa avaintekijänä: pienikin rohkaisu tai jutustelu voi olla merkityksellistä.

Luennolla Laine nosti esille ajatuksen siitä, että opettaminen-termi tulisi muuttaa oppimisen ohjaaminen -termiksi, koska opettamisessa vuorovaikutus on erilaista kuin oppimisen ohjaamisessa. Opettamisessa opettajalla on valta-asema ja vuorovaikutusta tapahtuu opettajan ja oppilaiden välillä, kun taas oppimisen ohjaaminen tuo opettajan lähemmäksi oppilaiden tasoa ja vuorovaikutusta on sekä opettajan ja oppilaan välillä että oppilaiden itsensä välillä. Oppimisen ohjaaminen mahdollistaa dialogisuuden.

Huttusen mukaan dialogisen opettamisen päämääränä on yhteisen ymmärryksen kehittäminen, ei tiedon siirto opettajalta passiivisille oppilaille. Eräs dialogin haaste on opettajan vallan horjuminen. Huttusen mukaan opetustilanteissa yhteisen ymmärryksen kehittäminen onkin haastavaa juuri opettajalle auktoriteettiasemansa menettämisen vuoksi. Opettajana tulee pyrkiä dialogisuuteen, sillä dialogisuus luo aidon vuorovaikutuksen opettajan ja oppilaiden sekä oppilaiden itsensä välille.

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Dialogisuus oli vahva teema tutkimusesityksessä ja luennossa. Aihetta esiteltiin hyvin ja havainnot olivat kiinnostavia. Luento, artikkelit ja esitelmä korostivat kaikki tunnetuen ja ilmapiirin tärkeyttä. Pyrin peilaamaan ajatuksiani tämän hetkisen tilanteen kautta ja pohdin, kuinka dialogisuus ja vuorovaikutus näyttäytyy opettajan työssä näin etäopetuksen aikana.

Tällä hetkellä oppilaat opiskelevat kotona ja opettaja ohjaa heitä mm. videoiden avulla. Tutkimuksessa huomioitiin vuorovaikutuksen kaksisuuntaisuus. Opettaja on yhteydessä oppilaaseen, mutta myös oppilas vaikuttaa opettajaan. Tällä hetkellä opettajan keinot olla oppilaisiin ovat rajalliset ja välitöntä kontaktiopetusta ei ole mahdollista järjestää. Opettajan täytyy siis pohtia ihan uusia keinoja, kuinka luoda ja pitää yllä tunnetukea ja luottamuksellista ilmapiiriä oppilaiden kanssa. Videon välityksellä tapahtuva opetus asettaa rajoja niin toteutettavaan opetukseen, kuin myös vuorovaikutukseen. Opettaja ei pysty tarkkailla tai antaa huomiota samalla tavalla yksittäisten oppilaiden opiskelua kuin esimerkiksi luokkahuoneessa. Olen kuullut, että osa opettajista soittaa oppilaille. Puhelun avulla opettaja saa jutella kahden kesken oppilaan kanssa ja he pystyvät vaihtamaan ajatuksia koulutehtävistä, mutta puhelu vahvistaa varmasti myös tunnetukea. Puhelu kaikille oppilaille vie aikaa ja en usko, että sitä voi olettaa tai vaatia läheskään kaikissa opettaja-oppilas kontaksteissa, sillä aika on rajallista.

Tunnetuki ja luottamuksellisen ilmapiirin myötä oppilaat jaksavat yrittää aktiivisesti ja jaksavat keskittyä paremmin tehtäviin. Tämä kuulostaa minusta mielenkiintoiselta ja erittäin tärkeältä opilta. Luennolla Koistinen esitteli, kuinka opettajan tulee löytää opetettavasta asiasta oppilaan näkökulma. Opettajien tulee astua rohkeasti pois omasta näkökulmasta, jolloin hekin voivat oppia uutta oppilailta. Dialogisuuden kaksisuuntaisuus tulee ilmi tässäkin. Oppilaiden motivaatioon on mahdollista vaikuttaa tällä tavalla. Etäopiskelu vaatii oppilailta aivan uudenlaista ohjautuvuutta. Jo pieniltä oppilailta vaaditaan oman opiskelun ohjausta. Heidän tulee huolehtia, että tehtävät tulee tehtyä ja asiat opituksi. Koulupäivät ovat varmasti monella tapaa haastavia ja vaativat oppilailta motivaatiota kohdata haasteet.

Osa oppilaista on tehtäväsuuntautuneita ja osa välttelevät tehtäviä. Tutkimuksen mukaan passiivisesti tehtäviä välttelevät oppilaat on vaikea tunnistaa. Pohdin, että opettajalla voi nyt etäopiskelun aikana olla vielä haastavampaa huomata tälläisiä oppilaita, joten opettajien tulisi kiinnittää erityistä huomiota oppilaisiin tästä näkökulmasta. Tehtäviä välttelevien oppilaiden on myös ehkä helpompi vältellä tehtäviä ja tehtävät voivat tuntua entistä haastavammilta, kun opettaja ei ole samassa tilassa ohjaamassa tehtäviin.

Vuorovaikutus opettajan työssä.

KTKP 050 demo 4 tehtävä

 

Katsoin Kostiaisen ja Laineen luennon dialogisuudesta aamulla ja nyt illalla tutustuin Pakarisen tutkimusesittelyyn ja siihen liittyvän artikkelin. Molemmissa keskeistä oli vuorovaikutus ja keskustelun dialogisuus. Pakarisen mukaan tunnetuki, toiminnan organisointi sekä ohjauksellinen tuki mahdollistavat ryhmässä laadukkaan vuorovaikutuksen. Olen itse pakarisen kanssa samoilla linjoilla. Olen ollut oppitunnilla, jolla opettaja ei osannut luoda turvallista ilmapiiriä ja kommunikoi oppilaille melko ikävään sävyyn. Luokka oli aina hiljainen ja jännittynyt – epäonnistumisen pelko oli suuri. Toisaalta Pakarisen nimeämät laadukkaan vuorovaikutuksen tekijät voivat olla helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin toiminnan organisointi saattaa vaatia paljon opettajalta tuntien ulkopuolista työtä.  

Pakarisen tutkimus esittely ja siihen liittyvä artikkeli olivat mielenkiintoisia. Etenkin oppimismotivaation osatekijät herättivät kiinnostukseni tulevan ammatin näkökulmasta. Kuinka voin opettajana vaikuttaa oppijan minäkuvaan, tehtäväkohtaisiin mieltymyksiin tai työskentelytapoihin, vai voinko? Mielestäni ehdottomasti voin. Myönteinen palaute ja onnistumisten huomioiminen vahvistavat oppijaminäkuvaa, ja monipuolisilla oppitunneilla voin huomioida erilaiset tehtäväkohtaiset mieltymykset.

Työskentelytavat mietityttävät minua eniten. Pakarisen tutkimuksessa oli selvinnyt, että opettajat panostavat oppilaan ja opettajan väliseen vuorovaikutukseen, huomatessaan aktiivista välttelyä. Herää kysymys, onko opettajan mahdollista ennakoida ja sitä kautta estää aktiivista välttelyä? Vaikka tähän keinoja saattaisi ollakin, onko siihen oppitunnilla ja opetuksessa aikaa? Uskon ajanpuutteen osaltaan selittävän tätä jälkikäteen reagointia. Ajatuksia herättää myös se, että opettaja pyrkii vaikuttamaan opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen juuri aktiivisen välttelyn kohdalla. On ymmärrettävää, että opettajan huomio menee matikan tunnilla tehtäviin turhautuneeseen vaeltelevaan tai muuta puuhaavaan oppilaaseen. Kuitenkin samalla tavalla tehtäviin turhautunut, passiivisesti tehtäviä välttelevä oppilas, tarvitsisi opettajan huomion ja tuen tilanteessa.

Opettajan tulisi pyrkiä häivyttämään oma auktoriteettiasemansa oppitunnilla (Huttunen 1999, 9).Tämä on mielenkiintoinen huomio, johon pienen pohdiskelun jälkeen voin kyllä samaistua. Alakouluaikana en muista kyseenalaistaneeni kovinkaan opettajan auktoriteettia, vaan pidin sitä itsestään selvänä. Opettaja käski – oppilaat tottelivat. Etenkin lukiossa opettajat olivat paljon tasavertaisempia oppilaiden kanssa. Jos opettaja yläasteella tai lukiossa tuli oppilaiden kanssa ”vertaiseksi” syntyi usein mielenkiintoisia keskusteluita ja ne lähensivät meitä ryhmänä.

Pakarinen nostaa opettajan näkökulmasta tärkeiksi tutkimustuloksiksi sensitiivisyyden, lämpimyyden, jokapäiväisen kohtaamisen tärkeyden ja luokan yhteisöllisyyden tukemisen. Mielestäni nämä ovat hyviä ohjenuoria kelle vaan ihmisten kanssa työskentelevälle ja puhuttelevat etenkin näiden vallitsevien poikkeusolojen ja etäopiskelujen keskeltä.

 

 

 

 

 

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Eija Pakarisen tutkimus vaikutti minusta kirjallisen materiaalin perusteena todella mielenkiintoiselta ja on harmillista, että vallitsevan tilanteen vuoksi hänen esityksensä jäi meiltä näkemättä. Se olisi myös helpottanut artikkelissa esitettyjen taulukoiden ja kaavioiden ymmärtämistä. Vaikka olenkin päässyt tutustumaan vastaavanlaisiin esimerkiksi pääsykoemateriaaleissa, on niistä saatua tutkimustietoa vielä hankala hahmottaa käytännön tasolle. Artikkelin englanninkielinen kirjoitusasu vaikeutti myös ymmärtämistäni. Onneksi Pakarisen esittelydioissa niitä oli avattu hieman myös suomeksi. En kuitenkaan saanut tutkimuksesta irti niin paljoa, kuin olisin toivonut saavani. Aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen ja minulle heräsi siitä pari ajatusta.

Opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus koululuokassa on mielestäni ainakin melkein yhtä tärkeää kuin itse oppiminen, sillä toimiessaan se luo oppimiselle toimivan pohjan. Tutkimuksessa havaittiin sensitiivisen opettajan ja myönteisen ilmapiirin vaikuttavan positiivisesti oppilaiden motivaatioon. Tällaisten opettajien oppilaat näkivät enemmän vaivaa ja pinnistelivät haasteiden edessä. Tulosten myötä opettajia kehotetaankin kiinnittämään enemmän huomiota antamaansa tunnetukeen. Nämä tukevat ajatuksiani vuorovaikutuksen tärkeydestä oppimisen kannalta.

Minulle jäi hieman auki, mitä tutkimuksessa tarkoitettiin aktiivisella ja passiivisella välttelyllä. Jäin myös miettimään, miksi tutkimuksessa huomioitiin äidin koulutustausta eikä isän. Yritin etsiä tähän vastausta artikkelista, mutta en huomannut sitä.

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Pakarisen tutkimusesittely oli hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen aiheeltaan, sillä viime aikoina on puhuttu paljon vuorovaikutuksen tärkeydestä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää oppilas-opettajavuorovaikutuksen laadun yhteyttä lasten työskentelytapoihin (aktiiviseen ja passiiviseen välttelyyn). Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että lasten motivaatio koulua kohtaan on hyvin erilaista yksilöiden välillä. Toiset lapset vaikuttavat olevan hyvin sitkeitä ja yritteliäitä koulutehtäviä tehdessä, kun taas toiset lapset ovat oppimistilanteissa ahdistuneita ja pyrkivät jopa välttämään vaikeita tilanteita (Pakarinen 2014). Tämän olen itsekin havainnut Norssilla oh1-harjoittelussa. Osa oppilaista suhtautuu tehtävään kuin tehtävään suurella mielenkiinnolla, kun taas osa oppilaista tuntuu olevan vähemmän motivoituneita koulutyöhön.

Vuorovaikutusta pohditaan myös Huttusen artikkelissa (1999) ja Kostiaisen & Laineen luennolla (2019), joissa käsitellään dialogisuutta. Huttusen mukaan dialogisuudella tarkoitetaan keskustelun hyväksikäyttöä opetustilanteissa. Sen tavoitteena on yhteisen ymmärryksen kehittäminen yhteisen tutkimisen avulla. (Huttunen 1999,1-5.) Dialogisuus onkin yksi opettajan työn kulmakivistä. Mielestäni opettajan ja oppilaiden on tärkeää olla kaksisuuntaisessa dialogisessa vuorovaikutuksessa, oli kyse sitten alakoulusta, yläkoulusta kuin myös toisesta ja kolmannesta asteesta tai aikuisopetuksesta.

Pakarisen tutkimuksessa havaittiin, että erityisesti tunnetuella ja ilmapiirin laadulla on merkitystä lasten aktiiviselle yrittämiselle ja tehtäviin keskittymiselle. Tunnetukeen liittyy Pakarisen mukaan esimerkiksi hyvä ryhmähenki, kokemus välittämisestä ja arvostuksesta sekä kielteisen kommunikaation vähäisyys. Pakarisen sanoma tukee myös omaa ajatteluani. Omien kokemuksieni mukaan positiivisella hengellä varustetussa ryhmässä on mukava toimia. Mielestäni on tärkeää, että luokassa on ilmapiiri, jossa on tilaa erehtyä ja kokeilla ja jossa kaikkia oppilaita arvostetaan. 

Opettajalla on merkittävä vaikutus luokan ilmapiiriin. Varsinkin alakoululuokat tarvitsevat hyvän ilmapiirin luomiseen opettajan apua. Mielestäni luokkahenkeä parantavia tehtäviä olisi tärkeä tehdä luokassa säännöllisesti. Jos luokan ilmapiiri on sellainen, että erehtyminen koetaan vahvasti negatiivisella tavalla, oppilaat eivät välttämättä uskalla edes yrittää ja kokeilla. Ja jos yrittäminen on mahdotonta, on oppiminenkin vaikeaa.

Vuorovaikutus opettajan työssä

Vuorovaikutus opettajan työssä

Opettajan ja oppilaan vuorovaikutus on kaksisuuntaista. Tätä en ollut enne tullut ajatelleeksi, mutta nyt kun sen sanoo ääneen, onhan se tietenkin niin. Opettaja vaikuttaa oppilaaseen, mutta myös oppilaan toiminta vaikuttaa opettajaan.

Opettajan tehtävistä erityisen tärkeänä pidän turvallisen ilmapiirin luomista. Luokassa tulee pystyä olemaan oma itsensä ja kokeilla ja erehtyä rohkeasti. Pelkkä onnistumisien kautta oppiminen on melkein mahdotonta. Pakarisen tutkimuksen mukaan erityisesti tunnetuella ja ilmapiirin laadulla on merkitystä lasten aktiiviselle yrittämiselle ja tehtäviin keskittymiselle haastavissa tilanteissa. Opettajana haluan olla lämmin ja sensitiivinen, jotta jokaisella olisi hyvä ja turvallinen olla ja oppia.

Olen itse saanut opiskella pienessä koulussa, jossa opettajat tunsivat paitsi oman luokkansa, myös muut oppilaat hyvin. Oppilaantuntemus auttoi ja helpotti monien opettajien toimintaa ja tuntui oppilaanakin turvalliselta. Esimerkiksi oikea-aikainen tarpeesiin vastaaminen on hieman helpompaa, koska tutun oppilaan tarpeita on helpompi havaita. Tulevaisuudessa voin hyvinkin joutua suureen kouluun ison luokan opettajaksi, jolloin oppilaantuntemuksen eteen tulee tehdä paljon enemmän töitä. Olen kuitenkin valmis tekemään suurenkin työn sen vuoksi, koska koen sen auttavan niin minua opettajana kuin oppilaitakin.

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Nykyopettajan tulee olla lämmin ja ymmärtäväinen sekä haluta kuunnella ja ymmärtää oppilaitaan. Hänen pitäisi luoda turvallinen ilmapiiri luokkaan, jotta oppilaat voisivat olla omana itsenään ja näin ollen uskaltautuisivat vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Opettajalla on oltava vastuu ja auktoriteetti, mutta hänen on annettava oppilailleen tilaa puhua ja kysyä. Jos opettaja esittää kaikkitietävää, hän asettaa itsensä oppilaidensa yläpuolelle, eikä dialogisuus onnistu.

 

Jotta luokassa syntyy hyvää vuorovaikutusta, on oltava turvallinen ilmapiiri. Eija Pakarisen mukaan on oltava tilaa erilaisuudelle sekä mahdollisuus kokeilla ja erehtyä. Opettajan on tehtävä töitä hyvän ryhmähengen luomisen ja ylläpitämisen eteen. Kostiainen & Laine totesivat luennollaan, että jos lapsella on pelkoja tai epämukava olo tai hän pelkää sanovansa jotain hassua, dialogia ei synny. Lapsi vaikenee. On tärkeää, että oppilas tulee hyväksytyksi sellaisena kuin hän on. Itse huomasin erityisluokan sijaisena, että joskus pienet lapset voivat esittää kysymyksiä, jotka huvittavat ainakin aikuisia, ehkä toisia lapsiakin. On tärkeää, että opettaja ottaa lapsen kuitenkin vakavasti. Varsinkin, jos muut lapset nauravat toisen vakavissaan esittämälle kysymykselle, opettaja ei saa itse missään nimessä nauraa ja hän voi sanoa, että olipa hyvä kysymys. Tärkeintä on, että lapsi kokee, että hänet otetaan tosissaan ja että hän uskaltaisi jatkossakin esittää kysymyksiä asioista, jotka häntä mietityttävät.

 

Pakarisen mukaan laadukkaaseen vuorovaikutukseen kuuluu opettajan vahva sensitiivisyys ja yksilöllinen huomiointi. Pienet lapset ovat ihania siitä, että he mielellään kertovat itsestään. Minä mielelläni kuuntelen oppilaiden asioita, koska sitä kautta opin tuntemaan heitä ja tietämään, mikä heitä kiinnostaa. Laine puhui luennollaan asiakaslähtöisyydestä. Jos myyjä kuuntelee asiakkaan henkilökohtaisia asioita, hän pystyy paremmin myymään, kun tietää mistä asiakas pitää. Sama oikeastaan lasten kanssa. Kun tietää mistä lapsi pitää, on helpompi motivoida häntä tekemään koulutehtäviä. Osaa vetää oikeasta narusta.

 

Pakarinen pohtii motivaation merkitystä oppimisessa ja miten motivaatioltaan erilaisia lapsia voidaan ohjata. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että motivationaalinen tukeminen ja laadukas opettaja-oppilasvuorovaikutus auttaa vähentämään tehtävän välttelyä. Lisäksi tehokas ryhmän ja toiminnan organisointi auttaa oppilaita sitoutumaan vahvemmin koulutyöhön. Pakarisen ynnä muiden tutkimuksen tavoitteena on selvittää, missä määrin opettaja-oppilasvuorovaikutuksen laatu on yhteydessä lasten työskentelytapoihin sekä tarkastella, missä määrin työskentelytavat ovat yhteydessä vuorovaikutuksen laatuun, kun aiemmat koulutaidot, sukupuoli, ikä ja äidin koulutustausta kontrolloidaan. Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi vain äidin koulutustausta kontrolloidaan. Eikö kenen tahansa kasvattajan koulutuksella olla merkitystä?

 

Opettajat reagoivat lasten aktiiviseen tehtävien välttelyyn panostamalla vuorovaikutuksen laatuun. Passiivisesti välttelevien lasten tunnistaminen on hankalampaa, eikä ole selvää, saavatko he tarvitsemansa tuen. Itse olen huomannut sijaisuuksia tehdessäni, että oppilaisiin jotka ovat kovaäänisiä tai lähtevät liikkeelle omin luvin tulee kiinnitettyä herkemmin huomiota. Heidät ohjaa takaisin työn pariin, koska he häiritsevät myös muiden työskentelyä. Sitten on niitä oppilaita, joiden luulee tekevän tehtäväänsä ja yhtäkkiä huomaa, ettei he ole aloittaneetkaan tehtävää. Äänekkäiden oppilaiden kanssa on olemassa dialogia. Sitä voi sitten kehittää paremmaksi. Voi tutustua lapseen paremmin ja oppia motivoimaan häntä. Hiljaisen lapsen kanssa on töitä on tehtävä enemmän, koska aluksi pitää saada luotua keskusteluyhteys. Kostiainen esitti luennolla kysymyksen, että mitä jos toinen ei halua keskustella ja kertoa itsestään, miten häneen saa yhteyden. Itse olen joutunut tilanteeseen erityisluokassa, jossa oppilas oli ilmeisen ahdistunut, eikä koulutehtävien aloittaminen onnistunut. Minulla oli mahdollisuus lähteä oppilaan kanssa pois luokasta ja jutella hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan halunnut puhua, joten minä puhuin. Minulla oli aavistus, mistä ahdistus voisi johtua ja puhuin siitä aiheesta ja omista kokemuksistani. Oppilas ei avautunut puhumaan, mutta ahdistus hellitti. Minusta opettaja voi välillä kertoa myös itsestään. Varsinkin jos oppilas on epävarma itsestään tai osaamisestaan, opettaja voi rohkaista kertomalla omista hankaluuksistaan ja niistä selviämisestä. Näin luottamus vahvistuu ja dialogi helpottuu.

 

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Eija Pakarisen tutkimusesittelyn heti ensimmäisessä diassa oli tummennettuna käsite ‘turvallinen ilmapiiri’, juurikin se on mielestäni tärkeä lähtökohta erityisesti alkuopetusikäisille oppilaille. Opettajasta tulee heille uusi tärkeä aikuinen, joka on usein läsnä lapsen elämässä useita vuosia. Hyvä vuorovaikutus lähtee luottamuksesta, molemminpuolisesta sellaisesta. Pakarisen tutkimuksessakin todettiin opettaja-oppilasvuorovaikutuksen kaksisuuntaisuus. Sitä myös Laine ja Kostiainen painottivat luennollaan. Varsinkin pienten oppilaiden kohdalla, turvallisen ilmapiirin mahdollistaminen on opettajan vastuulla, mutta sen rakentaminen vaatii yhteistä ymmärrystä. 

Laineen ja Kostiaisen luentotallenne ja Pakarisen tutkimusesittely tukivat toisiaan hyvin. Lisäksi ne tukivat omia ajatuksiani. Laine painotti aitoa kiinnostusta oppilaita ja heidän näkemyksiään kohtaan ja olenkin huomannut, että erityisesti alkuopetusikäiset oppilaat pitävät hyvin tärkeänä sitä, että saavat kertoa kuulumisiaan ja omia ajatuksiaan asioista. Olisi hienoa, jos kaikki opettajat oppisivat ymmärtämään kuinka paljon oppilailta voi itse asiassa oppia. 

Sekä luennolla että tutkimusesittelyssä käsiteltiin myös erilaisuuden hyväksymistä. Sitä, että osaa olla toisten, erilaisten ihmisten kanssa ja hyväksyä se, että toisella voi olla erilaiset arvot ja mielipiteet kun itsellä. Omassa kotiryhmässämme olemme mielestäni saavuttaneet sellaisen hyväksymisen ja luottamuksen, ja se todella hyvää harjoitusta meille jokaiselle tulevalle opettajalle. Itselleni kehityskohteeksi voisin ottaa sen, että kuuntelen vielä tarkemmin, mitä toinen oikeastaan sanoo. On välillä liian helppoa sanoa oma mielipide, ja sitten uppoutua ajatuksiinsa, kun joku muu kertoo mielipiteitään. Opettajana en halua näin tapahtuvan. On tärkeää huomioida jokainen yksittäinen mielipide, koska niistä kaikista voi oppia jotain. 

Mielestäni todella tärkeä Pakarisen tutkimusesittelyssä esille tuotu johtopäätös oli tunnetuen ja ilmapiirin laadun merkityksestä lasten aktiiviselle yrittämiselle ja tehtäviin keskittymiselle haastavissa tilanteissa. Tämä tukee vahvasti näkemystä siitä, ettei opettajan tehtävä ole pelkästään opettaa, vaan myös kasvattaa.

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Vuorovaikutus opettajan työssä. 


Dialogisuus on todella keskeinen asia opettajan työssä nykypäivänä ja ymmärrän, miksi se on nostettu monessakin aiheessa esille jo opettajankoulutuksesta lähtien. Nykyään opettajan työssä painotetaan entistä enemmän dialogisuutta ja näin yksisuuntainen vuorovaikutus on jäämässä entistä vähemmälle.

Oppilaat viettävät koulussa hurjasti aikaa vuoden aikana ja sen vuoksi opettajalla on merkittävä luoda oppilaille turvallinen ilmapiiri sekä onnistuneita kokemuksia vuorovaikutuksen kannalta. Pakarisen tutkimusesittelyssä nämä ovat asioita, mitkä nousevat esille monessakin muodossa. Vuorovaikutus-mallissa on esitetty kolme tukimuotoa, joista jokainen on tärkeä sellaisenaan.

Yksi näistä tuen muodoista on tunnetuki, joka pitää sisällään esimerkiksi sen, että luokassa olisi mahdollisimman turvallinen ja hyvä ilmapiiri. Mielestäni nämä ovat hyvin tärkeitä asioita, sillä nämä ovat jollain tavalla perustana koko koulunkäynnille ja oppimiselle. Opettajana haluan keskittyä siihen, että jokaisella on mahdollisimman turvallinen olo luokassa ja haluan nähdä vaivaa ja käyttää aikaa siihen, että tutustun lapsiin omina yksilöinään. Pidän tärkeänä myös sitä, että oppilaalla on kokemus siitä, että on tullut kuulluksi.

 

Vuorovaikutus opettajan työssä.

Pakarisen tutkimusesittelyssä ja Kostiaisen & Laineen luennossa dialogisuudesta on hyvin paljon samoja piirteitä. Molemmissa on sama lopputulos, että opettajien pitäisi kohdata ja kuunnella oppilaita enemmän. Turvallinen ja arvostava ilmapiiri, sekä vahva ohjaus auttavat oppilaita oppimaan paremmin.

Tuen sekä Pakarisen, että luennossa mainittuja ajatuksia oppimisesta ja toivoisin itsekin oppivan näistä asioista vielä enemmän. Koen, että dialogisuudesta sekä oppilaslähtöisestä opettamisesta puhutaan paljon, mutta varsinaisia käytännön toimintoja en ole vielä saanut. Asiat eivät kuitenkaan ole kovin selkeitä, joten niiden soveltaminen käytännössä tuntuu kovin vaikealta. Varsinkin Pakarisen tutkimusesittelyssä ilmi tulleet hyvän opettajan piirteet vaikuttavat käytännössä jopa mahdottomalta. Olisi kiva pystyä joskus motivoimaan kaikkia oppilaita ja saada heidät aktiivisiksi opiskelijoiksi, vaikka tehtävä kuulostaakin melko vaikealta.

Lopulta kuitenkin oppilaiden kohtaaminen ja heidän tunteminen ovat tärkeimpiä tehtäviä opettajana. Nämä kuulostavat jopa ihan saavutettavissa olevilta asioilta.

Vuorovaikutus opettajan työssä.
Opettajan työssä dialogisuus on todella tärkeässä asemassa, sillä vaikka opettajalla onkin auktoriteetti, niin avoin asenne, aito ymmärtäminen ja halu ymmärtää toisen tapaa nähdä maailma on mielestäni yksi tärkeimmistä vuorovaikutuksen keinoista opettajan ja oppilaan välillä. Näillä mielestäni luokkaan pystyy tuomaan avoimen, ymmärtäväisen ja turvallisen ilmapiirin. Dialogisen suhteen syntymisen ehtoina on toisen kunnioittaminen, toisen hyväksyminen sellaisenaan, keskinäinen luottamus, turvallisuuden kokemus ja läsnäolo omana itsenä. Nämä kaikki ovat tärkeitä dialogisessa suhteessa, niin koulussa kuin myös ihan arkielämässäkin. Näitä kaikkia maninitsemiani ehtoja ei tule joka päivä mietittyä tai huomattua omassa vuorovaikutustilanteessa, mutta nyt niistä luettuani tulen varmasti pohtimaan niitä enemmän arkielämän tilanteissa, kuin myös koulumaailmassa. Nämä ovat mielestäni todella tärkeitä huomata dialogisuudessa, mutta mielestäni niitä ei huomioida tai opeteta tarpeeksi koulumaailmassa.

Luento, tutkimusesittely ja artikkeli olivat kaikki todella mielenkiintoisia ja niistä sai paljon irti omaan opettajuuteen ja sen tukemiseen. Asioita, jotka minua jäi mietityttämään näissä teksteissä, oli paljon. Esimerkiksi artikkelin mukaan epäsymmetriset valtasuhteet olisivat esteenä dialogisuudelle, mutta kyllähän opettajalla tulisi olla jonkinlainen valta ja auktoriteetti, vaikka hän pyrkisikin dialogiopetukseen ja oman auktoriteettinsa madaltamiseen opetustilanteissa. Ilman opettajan valtasuhdetta myös auktoriteetti katoaisi? Ja vaikuttaako opettajan auktoriteetti oikeasti dialogisuuden syntymiseen negatiivisena asiana. Vaikka opetus tulisikin olla oppilaslähtöistä ja asioita pohditaan yhdessä, eikä opettaja kerro kaikkea suoraan, niin mielestäni opettajan auktoriteetin ei tulisi vaikuttaa oppilaiden uskallukseen ilmaista mielipiteitään luokassa. Artikkelissa sanottiin myös, että opettajalla on tietty rooli, eikä hän välttämättä voi lähestyä oppilaita aitona omana persoonana. Tämä jäi ihmetyttämään myös, sillä mielestäni opettajan pitäisi tuoda itseään esille omana itsenään, joka tekee myöskin virheitä, eikä opettaja ole ainoastaan valtaa käyttävä opettaja, joka pitää yllään opettajan rooliaan. Mietin myös sitä, että kun opettaja on lämminhenkinen, joka antaa tunnetukea, niin oppilas ja opettaja eivät voi olla samalla tasolla vuorovaikutuksessa. Ymmärrän sen, että oppilas hakee opettajalta tunnetukea, koska kokee sen turvalliseksi, eikä tunnetukea yleensä haeta lapsena ikätovereilta, mutta miksi he eivät voisi olla silti samalla tasolla vuorovaikutuksessa? 

Taas samaa mieltä olin monestakin asiasta ja sain niistä myös paljon ajateltavaa omaan opettajuuteeni. Esimerkiksi tutkimusesittelyssä on hyvin muotoiltu, että opettajan tehtävänä on mahdollistaa kiinnostuksen herääminen ja säilyminen oppimista kohtaan sekä luottamuksellinen, turvallinen ilmapiiri luokassa, sekä kaikkien osallisuus. Olen myös samaa mieltä siitä, että tunnetuki auttaa opettajaa työssään , sillä se antaa kokemuksen välittämisestä ja arvostuksesta kaikkia kohtaan. Myös toiminnan organisointi on todella tärkeä, sillä selkeät säännöt, ennakoiva puuttuminen, hyvin suunniteltu ja valmisteltu auttaa laadukkaan vuorovaikutuksen toteutumisessa ryhmässä. Artikkelissa mainittu Buberin mielipide kasvatuksellisesta suhteesta oli myös kiinnostava, sillä hänen mielestään kasvatuksellinen suhde on dialoginen suhde. Se on persoonien välinen suhde, johon kuuluu inhimillistä ymmärrystä. Tämä on mielestäni tärkeä muistaa opettajuudessa. Olen samaa mieltä myös siitä, kun artikkelissa mainittiin, että dialogisuus on myös sitä, kun opettaja ja oppilas liittyvät yhteen ymmärtääkseen jonkin asian, eli he kehittävät yhteistä ymmärrystä yhteisen tutkimisen avulla, eikä tieto siirry asiantuntijalta (opettajalta) passiiviselle vastaanottajalle (oppilaalle). Mielestäni on myös tärkeä muistaa artikkelissa mainittu "dialogi ei edellytä identiteettien samuutta, samanlaista ajattelua ja samanlaisia arvoja". Tämä on tärkeä huomioida opettajana, että vaikka oletkin opettaja ja sinulla on erilaiset arvot, niin se ei ole esteenä dialogisuuden syntymiseen oppilaiden kanssa. 

Opettajan vuorovaikutusmalli - tunnetuki, toiminnan organisointi ja ohjauksellinen tuki. 
Tunnetukea opettajan tulisi mielestäni käyttää kaikissa tilanteissa. Erityisesti lukuvuoden alussa tai uudessa luokassa, jotta tunnetuki pysyisi koko vuoden ajan ja se olisi heti tärkeässä asemassa opetuksessa. Opettajan tulee koko lukuvuoden ajan huomioida turvallinen ilmapiiri, kokemus välittämisestä, yksilöllinen huomiointi ja ystävällinen kommunikointi. Tunnetukea tietenkin tulee korostaa varsinkin ongelmakäyttäytymisen ilmentyessä. Toiminnan organisointia tulisi erityisesti huomioida oppilailla, joilla on joitakin häiriöitä, kuten adhd tai muut oppimisen vaikeudet. Jos oppilaalla itsellään on hankaluuksia sääntöjen noudattamisessa ja käyttäytymisessä, niin toiminnan organisointi on todella tärkeässä asemassa. Ohjauksellista tukea tulisi antaa myös koko ajan, mutta erityisesti tilanteissa, joissa oppilaalla on oppimisvaikeuksia tai hän on tehostetun tai erityisen tuen piirissä. Myös erilaisessa ongelmakäytöksessä ohjauksellinen tuki on tärkeää.

Vuorovaikutus opettajan työssä.
Luento sekä Eija Pakarisen tutkimusesittely ja siihen liityvä artikkeli olivat todella mielenkiintoisia. Tämä aihe on varmasti yksi tärkeimmistä opettajan työssä - oppimisen ja luokkahuoneen vuorovaikutteisuutta ei voi sivuuttaa. Siitä syystä nyt opettajaksi opiskellessa on pakkokin pysähtyä miettimään, millaisen vuorovaikutusilmapiirin luokaansa haluaa luoda, ja millä keinoin?

Artikkeli ja sitä selkeyttävä tutkimusesittely antoivat paljon vastauksia tähän. Yksi tärkeimmistä tuloksista, jonka itselleni otin ylös, oli se, kuinka tunnetuella ja ilmapiirillä on merkitystä lasten aktiiviselle yrittämiselle ja tehtäväorientoituneelle käytökselle haastavissakin tilanteissa. Tällaisen käytöksen tukeminen oppilaissa korreloi positiivisesti taas myöhemmin hyvässä akateemisessa menestymisessä - ja hyvä akateeminen menestys tukee varmasti myöhemmin oppilaan hyvinvointia kaikilla elämän osa-alueilla. 

Tunnetukea ja aitoa, laadukaan ilmapiirin merkitystä ei siis voi vähätellä. Seuraava askel olisi siis pohtia, kuinka luokkahuoneeseen saa luotua sellaisen positiivisen ilmapiirin ja tunnetuen oppilaille? Luento dialogisuudesta ja siihen liittyvä kirjallisuus taas antoivat enemmän vastauksia ehkä tähän asiaan. Dialogi sanaa käytetään nykyään usein kevyin perustein - vaikka dialogisuus on todellisuudessa vaikea aihe. Aidon dialogin pohjalla on halu ymmärtää toista, hyväksyä erilaisuutta ja pyrkiä orgaaniseen solidaarisuuteen. Opettajan tulisi siis muodostaa oppilaisiin jokaiseen yksilönä minä - sinä suhde, eikä minä - se suhde, joka on usein monologinen ja toimii yhteen suuntaan. 

Tutkimuseittelyn lopussa oli kysymys: miten valmis sinä olet opettajana tutustumaan näihin erilaisiin oppilaisiin ja huomioimaan heidän piirteitään? Opettajana aion suhtautua oppilaisiini jo kokonaisina ihmisinä, joilla on omat kokemuksensa ja ajatuksensa. En suhtaudu heihin yhteiskuntaan kuulumattomana ryhmänä, joka tulee kasvattaa heille parhaalla näkemälläni tavalla. Luokassa on oltava tietyt käyttäytymissäännöt, yhdessä luodut. Minun on aikuisena pidettävä näistä rajoista kiinni, jotta oppilaat saavat kokemuksen turvallisesta aikuisesta. Säännöistä kiinni pitäminen ja niihin situoutuminen antaa turvalliset raamit kokeilulle ja luovuudelle, saa epäonnistua, ja yrittää uudestaan. Pyrin positiivisen kautta rohkaisemaan oppilaita - kehulla on kuitenkin kymmenkertainen vaikutus verrattuna torumiseen.