Elise Tiitinen
Dialogisuus oli vahva teema tutkimusesityksessä ja luennossa. Aihetta esiteltiin hyvin ja havainnot olivat kiinnostavia. Luento, artikkelit ja esitelmä korostivat kaikki tunnetuen ja ilmapiirin tärkeyttä. Pyrin peilaamaan ajatuksiani tämän hetkisen tilanteen kautta ja pohdin, kuinka dialogisuus ja vuorovaikutus näyttäytyy opettajan työssä näin etäopetuksen aikana.
Tällä hetkellä oppilaat opiskelevat kotona ja opettaja ohjaa heitä mm. videoiden avulla. Tutkimuksessa huomioitiin vuorovaikutuksen kaksisuuntaisuus. Opettaja on yhteydessä oppilaaseen, mutta myös oppilas vaikuttaa opettajaan. Tällä hetkellä opettajan keinot olla oppilaisiin ovat rajalliset ja välitöntä kontaktiopetusta ei ole mahdollista järjestää. Opettajan täytyy siis pohtia ihan uusia keinoja, kuinka luoda ja pitää yllä tunnetukea ja luottamuksellista ilmapiiriä oppilaiden kanssa. Videon välityksellä tapahtuva opetus asettaa rajoja niin toteutettavaan opetukseen, kuin myös vuorovaikutukseen. Opettaja ei pysty tarkkailla tai antaa huomiota samalla tavalla yksittäisten oppilaiden opiskelua kuin esimerkiksi luokkahuoneessa. Olen kuullut, että osa opettajista soittaa oppilaille. Puhelun avulla opettaja saa jutella kahden kesken oppilaan kanssa ja he pystyvät vaihtamaan ajatuksia koulutehtävistä, mutta puhelu vahvistaa varmasti myös tunnetukea. Puhelu kaikille oppilaille vie aikaa ja en usko, että sitä voi olettaa tai vaatia läheskään kaikissa opettaja-oppilas kontaksteissa, sillä aika on rajallista.
Tunnetuki ja luottamuksellisen ilmapiirin myötä oppilaat jaksavat yrittää aktiivisesti ja jaksavat keskittyä paremmin tehtäviin. Tämä kuulostaa minusta mielenkiintoiselta ja erittäin tärkeältä opilta. Luennolla Koistinen esitteli, kuinka opettajan tulee löytää opetettavasta asiasta oppilaan näkökulma. Opettajien tulee astua rohkeasti pois omasta näkökulmasta, jolloin hekin voivat oppia uutta oppilailta. Dialogisuuden kaksisuuntaisuus tulee ilmi tässäkin. Oppilaiden motivaatioon on mahdollista vaikuttaa tällä tavalla. Etäopiskelu vaatii oppilailta aivan uudenlaista ohjautuvuutta. Jo pieniltä oppilailta vaaditaan oman opiskelun ohjausta. Heidän tulee huolehtia, että tehtävät tulee tehtyä ja asiat opituksi. Koulupäivät ovat varmasti monella tapaa haastavia ja vaativat oppilailta motivaatiota kohdata haasteet.
Osa oppilaista on tehtäväsuuntautuneita ja osa välttelevät tehtäviä. Tutkimuksen mukaan passiivisesti tehtäviä välttelevät oppilaat on vaikea tunnistaa. Pohdin, että opettajalla voi nyt etäopiskelun aikana olla vielä haastavampaa huomata tälläisiä oppilaita, joten opettajien tulisi kiinnittää erityistä huomiota oppilaisiin tästä näkökulmasta. Tehtäviä välttelevien oppilaiden on myös ehkä helpompi vältellä tehtäviä ja tehtävät voivat tuntua entistä haastavammilta, kun opettaja ei ole samassa tilassa ohjaamassa tehtäviin.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.