Vuorovaikutus opettajan työssä.

Nykyopettajan tulee olla lämmin ja ymmärtäväinen sekä haluta kuunnella ja ymmärtää oppilaitaan. Hänen pitäisi luoda turvallinen ilmapiiri luokkaan, jotta oppilaat voisivat olla omana itsenään ja näin ollen uskaltautuisivat vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Opettajalla on oltava vastuu ja auktoriteetti, mutta hänen on annettava oppilailleen tilaa puhua ja kysyä. Jos opettaja esittää kaikkitietävää, hän asettaa itsensä oppilaidensa yläpuolelle, eikä dialogisuus onnistu.

 

Jotta luokassa syntyy hyvää vuorovaikutusta, on oltava turvallinen ilmapiiri. Eija Pakarisen mukaan on oltava tilaa erilaisuudelle sekä mahdollisuus kokeilla ja erehtyä. Opettajan on tehtävä töitä hyvän ryhmähengen luomisen ja ylläpitämisen eteen. Kostiainen & Laine totesivat luennollaan, että jos lapsella on pelkoja tai epämukava olo tai hän pelkää sanovansa jotain hassua, dialogia ei synny. Lapsi vaikenee. On tärkeää, että oppilas tulee hyväksytyksi sellaisena kuin hän on. Itse huomasin erityisluokan sijaisena, että joskus pienet lapset voivat esittää kysymyksiä, jotka huvittavat ainakin aikuisia, ehkä toisia lapsiakin. On tärkeää, että opettaja ottaa lapsen kuitenkin vakavasti. Varsinkin, jos muut lapset nauravat toisen vakavissaan esittämälle kysymykselle, opettaja ei saa itse missään nimessä nauraa ja hän voi sanoa, että olipa hyvä kysymys. Tärkeintä on, että lapsi kokee, että hänet otetaan tosissaan ja että hän uskaltaisi jatkossakin esittää kysymyksiä asioista, jotka häntä mietityttävät.

 

Pakarisen mukaan laadukkaaseen vuorovaikutukseen kuuluu opettajan vahva sensitiivisyys ja yksilöllinen huomiointi. Pienet lapset ovat ihania siitä, että he mielellään kertovat itsestään. Minä mielelläni kuuntelen oppilaiden asioita, koska sitä kautta opin tuntemaan heitä ja tietämään, mikä heitä kiinnostaa. Laine puhui luennollaan asiakaslähtöisyydestä. Jos myyjä kuuntelee asiakkaan henkilökohtaisia asioita, hän pystyy paremmin myymään, kun tietää mistä asiakas pitää. Sama oikeastaan lasten kanssa. Kun tietää mistä lapsi pitää, on helpompi motivoida häntä tekemään koulutehtäviä. Osaa vetää oikeasta narusta.

 

Pakarinen pohtii motivaation merkitystä oppimisessa ja miten motivaatioltaan erilaisia lapsia voidaan ohjata. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että motivationaalinen tukeminen ja laadukas opettaja-oppilasvuorovaikutus auttaa vähentämään tehtävän välttelyä. Lisäksi tehokas ryhmän ja toiminnan organisointi auttaa oppilaita sitoutumaan vahvemmin koulutyöhön. Pakarisen ynnä muiden tutkimuksen tavoitteena on selvittää, missä määrin opettaja-oppilasvuorovaikutuksen laatu on yhteydessä lasten työskentelytapoihin sekä tarkastella, missä määrin työskentelytavat ovat yhteydessä vuorovaikutuksen laatuun, kun aiemmat koulutaidot, sukupuoli, ikä ja äidin koulutustausta kontrolloidaan. Olisi mielenkiintoista kuulla, miksi vain äidin koulutustausta kontrolloidaan. Eikö kenen tahansa kasvattajan koulutuksella olla merkitystä?

 

Opettajat reagoivat lasten aktiiviseen tehtävien välttelyyn panostamalla vuorovaikutuksen laatuun. Passiivisesti välttelevien lasten tunnistaminen on hankalampaa, eikä ole selvää, saavatko he tarvitsemansa tuen. Itse olen huomannut sijaisuuksia tehdessäni, että oppilaisiin jotka ovat kovaäänisiä tai lähtevät liikkeelle omin luvin tulee kiinnitettyä herkemmin huomiota. Heidät ohjaa takaisin työn pariin, koska he häiritsevät myös muiden työskentelyä. Sitten on niitä oppilaita, joiden luulee tekevän tehtäväänsä ja yhtäkkiä huomaa, ettei he ole aloittaneetkaan tehtävää. Äänekkäiden oppilaiden kanssa on olemassa dialogia. Sitä voi sitten kehittää paremmaksi. Voi tutustua lapseen paremmin ja oppia motivoimaan häntä. Hiljaisen lapsen kanssa on töitä on tehtävä enemmän, koska aluksi pitää saada luotua keskusteluyhteys. Kostiainen esitti luennolla kysymyksen, että mitä jos toinen ei halua keskustella ja kertoa itsestään, miten häneen saa yhteyden. Itse olen joutunut tilanteeseen erityisluokassa, jossa oppilas oli ilmeisen ahdistunut, eikä koulutehtävien aloittaminen onnistunut. Minulla oli mahdollisuus lähteä oppilaan kanssa pois luokasta ja jutella hänen kanssaan. Hän ei kuitenkaan halunnut puhua, joten minä puhuin. Minulla oli aavistus, mistä ahdistus voisi johtua ja puhuin siitä aiheesta ja omista kokemuksistani. Oppilas ei avautunut puhumaan, mutta ahdistus hellitti. Minusta opettaja voi välillä kertoa myös itsestään. Varsinkin jos oppilas on epävarma itsestään tai osaamisestaan, opettaja voi rohkaista kertomalla omista hankaluuksistaan ja niistä selviämisestä. Näin luottamus vahvistuu ja dialogi helpottuu.