Tuleva vesi ("korvausvesi")
Koska 100% kiertovesijärjestelmää on mahdotonta rakentaa, on raikkaan ja tautivapaan veden riittävä saatavuus on ensimmäinen huomioitava tekijä. Raikasta vettä tarvitaan systeemin veden vaihtamiseen, jolloin veteen kumuloituvien aineenvaihduntatuotteiden pitoisuus laskee kiertovedessä. Lisäksi kiertovesilaitoksen vedenkäsittelysysteemiä sekä putkistoja ja altaita on aika ajoin pestävä ja huuhdeltava, jolloin vettä poistuu kierrosta normaalia enemmän.

Laitokseen otettavan veden laatua voidaan parantaa rajallisessa määrin riippuen tarvittavan virtaaman määrästä ja veden laadusta. Kiertovesilaitokset ottavat uutta vettä laitokseen vaihteleviä määriä suhteessa niiden koko vesimäärään, lähtien alle 10% ja päätyen koko vesimassan vaihtoon päivittäin. Esimerkiksi laitos, jossa on 10 kappaletta 100 m3 altaita tarvitsee vuorokaudessa 100 m3 vettä (jatkuvana virtaamana n. 1,2 l/s) jos vettä vaihdetaan 10%. Vastaavasti 50% vedenvaihdolla laitoksen tulevan veden tarve olisi 500 m3 (jatkuvana virtaamana n. 6 l/s).


Kiertovesijärjestelmän tuleva vesi , nk. korvausvesi
Kuva (c) Pekka Marttinen

Kiertovesi
Kiertoveden laatu muuttuu jatkuvasti kalojen ruokinnan ja aineenvaihdunnan kautta veteen hajoavien ja liekenevien aineiden kautta sekä aktiivisen vedenkäsittelyn johdosta. Veden laadun jatkuvan ns. on-line seurannan tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Kalojen hyvän vastustuskyvyn kannalta veden alhainen kiintoainepitoisuus ylläpitää kalojen kidusten ja ihon hyvää kuntoa. Kidusten ja ihon hyvä kunto on keskeistä mikrobien torjunnassa. Veteen liekenevat kaasut ja typpiaineenvaihdunnan tuotteet yhdessä pH.n kanssa vaikuttavat kalojen aineenvaihduntaan kiduksissa, iholla ja koko elimistössä. Näillä liukoisille tekijöille annettuissa raja-arvoissa pysyminen vähentää aineenvaihdunnallista stressiä, ja siten ylläpitää hyvää vastustuskykyä. Vedessä elävien haitallisten mikrobien määriä kontrolloidaan veden desinfioinnilla. Yleisimmin käytetyn ultraviolettivalon käyttö vaatii oikein mitoitetut lampput tehoineen sekä kiintoaineesta puhtaan veden, jolloin UV-säteet saavuttavat mikrobit. Voimakkaiden hapettimien kuten otsonin ja peretikkahapon käytössä desinfiointiaineena tulee huomioida aineiden haitallisuus kaloille. 


Kiertoveden UV-sädetys bakteeritasojen hallintaan
Kuva (c) Pekka Marttinen

Kalatiheys 
Kiertovesiviljelyssä pyritään käyttämään allaskapasiteetti mahdollisimman hyvin hyödyksi. Tämä tarkoittaa suuria kalatiheyksiä, joita voidaan ylläpitää voimakkaalla veden virtauksella, eli lyhyellä veden viipymällä altaassa sekä veden lisähapetuksella. Vaikka tiheydet voivat nousta yli 100 kg kalaa / m³ , ei suuri kalatiheys itsessään ole uhka kalojen hyvinvoinnille ja vastustuskyvyn ylläpitämiselle, kunhan veden laatutekijät pysyvät hyvinä. Suuret tiheydet kuitenkin voivat aiheutaa kalojen evä ja ihovaurioita, jolloin riski mikrobien pääsylle kalojen elimistöön kasvaa. Sopivat maksimitiheydet riippuvat kalalajista, allaskoosta, kalankoosta, vedenlaadusta ja veden viipymästä altaassa.



Taimenen poikasia kasvatusaltaassa
Kuva (c) Pekka Marttinen



Kirjolohen poikasia kasvatusaltaassa
Kuva (c) Pekka Marttinen

Kalojen käsittely 
Kalojen käsittely on aina kalojen stressiä lisäävä tekijä. Mitä harvemmin kaloja käsitellään ts. siirretään, punnitaan, lajitellaan, nukutetaan, sitä paremmin kalat suhteessa voivat. Ilman kalojen käsittelyä ei kuitenkaan niitä voidaa kasvattaa, mutta tuotantokierto ja allaskapasiteetti tulisi suunnitella siten, että käsittelyn määrä voidaan pitää minimissä. Lisäksi kalat tulee valmistaa käsittelyyn riittävän pitkällä paastotuksella ja mahdollisuuksien mukaan veden lämpötilan optimoinilla. Kalojen käsittely heikentää kalojen vastustuskykyä sekä lyhyt- että pitkäaikaisesti. Varsinkin jos käsittely yhdistetään jo heikentyneeseen vastustuskykyyn, saattaa käsittely olla taudinpurkauksen laukesava tekijä.



Kalojen nuottaamista ennen siirtoa
Kuva (c) Pekka Marttinen
 
Kalojen ruokinta
Hyvälaatuisella rehulla ja oikealla ruokinnalla saavutetaan sekä hyvät kasvu ja kala laatuominaisuudet että ylläpidetään kalan vastustuskykyä. Kaupan olevaissa rehuissa on nykyään valinnanvaraan ja tuoteisiin on tullut mukaan ns. probiottiiset rehut, joiden itsessään sanotaan lisäävän kalojen vastustuskykyä. Näiden tehokkuus jää viljelijöiden arvioitavaksi, mutta todennäköisemmin veden laatutekijöillä on huomattavasti suurempi vaikutus kalan terveyteen kuin rehuun lisätyillä probiooteilla. 

Hyvän rehulaadun lisäksi itse ruokintatapahtumalla on vaikutusta kalojen hyvinvointiin. Ruokinta tulisi toteuttaa siten, että kaikki kalat saavat riittävän päiväannoksen rehua ilman suurempaa kilpailua ruokintatilanteessa. Lisäksi ruokinnan jälkeinen aika tulisi rauhoittaa jotta kalat voivat sulattaa syödyn ravinnon rauhassa. Stressattuna kala saattaa tyhjentää suolen nopeasti, joka johtaa ravinnonpuutteen lisäksi vedenlaadun heikkenemiseen. Kiertoveislaitoksessa kalojen ruokinnalla on vaikutusta myös biofilttereiden bakteeristoon, sillä bakteerit tarvitsevat kalojen ulosteen ja virtsan sisältämää typpeä lisääntyäkseen ja toimiakseen. Tästä johtuen, kaloja ruokitaan kiertovesilaitoksessa useammin vuorokauden aikana verrattuna verkkoallaslaitokseen.


Kuhanpoikasten käsinruokintaa kiertovesilaitoksessa
Kuva (c) Pekka Marttinen

Valaistus ja äänet
Valaistuksella ohjataan kalan vuorokausirytmiä. Valastuksessa on otettava huomioon kalan tarve liikkua hämärässä tai varjossa, kun taas suora voimakas valo saattaa stressata kalaa. Lisäksi tulee huomioida valoisuuden vaihtuminen valoisasta ja pimeään. Nopea valoisuuden muutos saa kaloissa usein aikaan voimakkaan pakoreaktion, joten muutos pitää toutettaa vaiheittain. 

Altaiden äänimaailmaan ei yleensä kiinnitetä erityistä huomioita, mutta on todennäköistä että äänillä on vaikutusta kalojen stressiin. Se kuinka kiertovesijärjestelmän laitteiston äänet johtuvat veteen ja miten vain aika ajoin käyvien laitten aikaansaamat muutokset vaikuttavat kaloihin on arvoitus. 



Kiertovesilaitoksen epäsuoraa valaistusta
Kuva (c) Pekka Marttinen

Veden väri ja haju
RAS-laitoksen vettä pystyy arvioimaan myös värin ja hajun perusteella. Jos järjestelmässä ei ole yliruokintaa ja mekaaninen ja biologinen suodatus toimii hyvin niin veden tulisi olla kohtuullisen kirkasta ja vesi eikä haista tunkkaiselle vaan hieman kalalle.

Veden väri yleensä voi olla hieman rusehtavaa. Jos käytössä on otsonointi, veden tulisi olla jo hyvinkin kirkasta ja näkösyvyys voi olla jopa useita metrejä. Otsonoitu vesi tuoksuu raikkaammalle kuin otsonoimaton.

Värin ja hajun muutoksia tulee seurata aistinvaraisesti päivittäin. Näkösyvyyttä on hyvä mitata viikoittain ja verrata sitä laitoksen/ järjestelmän ruokintamäärään, jolloin tiedetään mikä on normaalia samentumaa ja mikä epänormaalia. Jos vesi muuttuu sameammaksi, yleensä se johtuu ruokinnasta ja/tai bakteeritasojen noususta. Tällöin tulee selvittää esiintyykö yliruokintaa ja onko vesiarvoissa muutoksia.

Ruokinnan, vedenvaihdon ja otsonoinnin muutoksilla pystytään vaikuttamaan, ettei tilanne muuttuisi huonommaksi. Lisäksi hallin hiilidioksidipitoisuudella on merkitystä. Kasvatushallissa tulisi olla mahdollisimman runsas ilmanvaihto, jottei hiilidioksidia pääse liukenemaan takaisin ilmasta veteen.

Kalojen käyttäytyminen yleensä myös muuttuu, jos veden aistinvarainen laatu muuttuu heikommaksi. Kaloista tulee flegmaattisempia ja ruokahalu heikkenee. Yleensä nopea veden samentuminen ja veden hajun muuttuminen tunkkaisemmaksi / levämäisemmäksi on merkki siitä, että veteen on päässyt liukenemaan syömätöntä rehua ja kokonaisbakteerimäärät ovat nopeassa kasvussa.


Harjuksen poikasia kiintoainevapaassa kirkkaassa kasvatusvedessä
Kuva (c) Juha Pinomäki