Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 20, syyskuu 2021
Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 20, syyskuu 2021
TERVETULOA ELINIKÄISEN OHJAUKSEN AJANKOHTAISKATSAUKSEN PARIIN!
Tämä vuoden 2021 kolmas ajankohtaiskatsaus painottuu kansalliseen ELO-strategiaan liittyvien hankkeiden käynnistymiseen ja jo meneillään olevien hankkeiden tilanteen esittelyyn. Alueelliset ELO-verkostot keskustelivat elinikäisen ohjauksen sekä jatkuvan oppimisen kysymyksistä ELOLIV 2021 -verkkotapaamisessa syyskuun puolivälissä. Opetus- ja kulttuuriministeriöön, työ- ja elinkeinoministeriöön, KEHA-keskukseen, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukseen sekä Opetushallitukseen on valittu uusia asiantuntijoita elinikäiseen ohjaukseen liittyviin tehtäviin.
Projektiesittelyssä tällä kertaa ovat Oikeus osata -ohjelmaan kuuluva valtakunnallinen VALO-koordinaatiohanke sekä pohjoismainen aikuisten ohjaukseen keskittyvä KIAL-hanke.
Heinäkuussa kansainväliset organisaatiot (Euroopan komissio, Cedefop, Euroopan koulutussäätiö, OECD, ILO ja Unesco) julkaisivat päivitetyn yhteisen kannanoton, miksi ohjaukseen tulisi kohdentaa julkisia voimavaroja. OECD on lisäksi käynnistänyt hankkeen, jossa pyritään tehostamaan koulutuksen ja työelämän yhteistyötä sekä ohjauksen vahvempaa sisällyttämistä eri koulumuotojen opetussuunnitelmiin.
Ajakohtaiskatsaus pdf:nä Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 20, syyskuu 2021.pdf
Seuraava ajankohtaiskatsaus ilmestyy marraskuussa 2021.
Antoisia lukuhetkiä!