Rehtoreille ja johtajille

Johtajan rooli tutortoimminnassa ja toimintakulttuurin kehittämisessä

Rehtorilla/johtajalla on keskeinen rooli koulun tutortoiminnan onnistumisessa ja yleisesti kehittämispyrkimysten edistämisessä.

Johtaja rajaa työskentelyä ylhäältä tulevilla faktoilla tai reunaehdoilla ja on keskeinen henkilö resurssien hankkijana ja organisoijana ((esim. aika tukemiseen ja kouluttamiseen, oppituntijärjestelyt). Johtaja on siis innostava ja kannustava mahdollistaja, joka vaikuttaa positiivisesti koulun ilmapiiriin, suhtautuu myönteisesti kokeiluihin ja kannustaa halukkaita kouluttautumiseen. Hän mahdollistaa vuorovaikutuksen.
Johtajuutta voi ja kannattaa jakaa, esim.
  • TVT-tiimit, joille annetaan vastuuta ja valtaa toteuttaa haluttu muutos
  • tutoropettajille jaettu vastuu ja valta kehittää tvt-käytäntöjä, opetusta ja pedagogiikkaa


Johda tiedolla

Kartoita tilanne, suunnittele, toteuta ja arvioi toimintaa esimerkiksi näillä ohjeilla Organisaation TVT-käytäntöjen kehittäminen

"Luotettavan tiedon kerääminen ja tiedolla johtaminen tukevat koulujen kehittämistyötä…
Siten voidaan taata tasa-arvon parempi toteutuminen oppilaille eri puolella Suomea ja myös kuntien sisällä."

(Digiajan peruskoulu 2019)

Tutoropettaja on johtajan työpari koulun kehittämisessä

  • Rehtori ja tutoropettaja tukevat toisiaan kehittämistyössä (muutokseen sisältyy aina myös muutosvastarintaa). 
  • Johtajan ja tutoropettajan tehtävänä on nähdä kokonaisuus ja ymmärtää, miksi kehittämistä tapahtuu sekä tunnistaa oma roolinsa muutoksen toteuttamisessa.
  • Kummatkin innostavat ja sitouttavat työyhteisöä kehittämiseen ja sen toteuttamiseen
  • Kummankin tehtävänä on työntekijöiden kuunteleminen ja tunteiden arvostava kohtaaminen. Uuden oppiminen on välillä raskasta ja uuvuttavaa.
  • Tärkeää on kannustava viestintä, uskon luominen tulevaisuuteen ja yhdessä tutoropettajan kanssa suunnan näyttäminen tulevaisuuteen
  • Tutoropettaja varmistaa työskentelyprosessin etenemisen, tässä tapauksessa opettajien digitaitojen kehittymisen.


Tunne muutosprosessi, ymmärrä muutos

Toimintakulttuurin muutokset keskeyttävät normaalit työrutiinit ja voivat näin alentaa työyhteisön toimintakykyä tilapäisesti. Muutos ei tapahdu kerralla, vaan sisältää erilaisia osavaiheita, joista jokainen vaatii erilaista viestintää, osallistumismahdollisuuksia ja tukitoimia.

Lue lisää muutosprosessista ja muutokseen sitoutumisesta Tunne muutosprosessi, ymmärrä muutos

Tutortyön suunnittelu

Rehtorin ja tutoropettajan on tärkeää pitää yhteinen palaveri heti lukuvuoden alussa. Palaverissa on syytä käydä läpi ainakin seuraavia asioita:
  • kunnan tutortoiminnan koordinaattorilta tulleet ohjeistukset
  • mitä tutoroinnilta halutaan, mihin keskistytään
  • mitkä ovat lukuvuoden keskeisimmät asiat/tavoitteet
- Keskustelkaa töiden aikatauluttamisesta
  • millä ajalla tutorointia tehdään
  • vuosisuunnitelma esimerkiksi tutoropettajan pitämistä koulutuksista YS-ajalla tms.
- Käykää läpi tutortoiminnan palkan määräytyminen
  • maksetaanko palkka esim. vuosiviikkotunteina, erikseen korvattavina tunteina jne.
  • tuntikirjanpidon pitäminen

- Keskustelkaa ja sopikaa alustavasti tutoropettajan kouluttautumisesta lukuvuoden aikana
  • Mitkä koulutukset ovat kaikkein tärkeimpiä/oleellisimpia
  • Mikä on linja lukuvuoden aikana eteen tuleviin koulutuksiin suhteen

Tutoropettajan tukeminen

Tutoropettajan tukeminen esihenkilön toimesta on tärkeää.
  • Onnistuneeseen tutortyöskentelyyn tarvitaan aina esihenkilön tukea.
  • Tutoropettaja toimii rehtorin tukena koulun kehittämisessä - tehkää yhteistyötä.
  • Rehtori taas on tutoropettajan tärkein tuki uudistusten ja muutosten läpiviennissä.

Konkreettisia toimenpiteitä tutoropettajan työn mahdollistamiseksi.
  • Esihenkilön on tärkeä viestiä henkilöstölle tutoropettajan roolista koulussanne.
  • Tutoropettajan on hyvä olla mukana koulun johtoryhmässä.
  • Tutoropettajan työjärjestykseen tulee varata tilaa tutoroinnille koulupäivän aikana.
  • Tutoropettajan on päästävä myös itse koulutuksiin.

Tutoropettajan tuki rehtorille

Tutoropettajan kanssa työskentely tarjoaa rehtorille monenlaista tukea ja apua.
  • Tutoropettajalta saa apua esimerkiksi opettajien taitotaso- ja koulutustarvekartoituksiin
  • TVT-hankintoja tehtäessä tutoropettajalla on hallussaan tieto pedagogisista perusteista hankinnoille
  • Tutoropettaja voi järjestää opettajille koulutuksia lähellä ja kustannustehokkaasti
  • Tutoropettajaverkostojen kautta saat ajankohtaista tietoa tärkeistä asioista
  • Tutoropettaja toimii apunasi erilaisissa muutosprosesseissa ja koulun kehittämisessä
  • Tutoropettaja on apuna suunnitelmien kuten TVT-strategian tekemisessä ja päivittämisessä
  • Tutoropettajalla on hyvä näkemys henkilökunnan osaamisesta ja kouluttautumisen tarpeesta

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä