TVT-osaaminen

Digipedagogiikka

Tutoropettajan on hyvä olla kartalla yleisimmin kouluissa käytössä olevista digipedagogisista ratkaisuista. Kaikesta ei tarvitse tietää kaikkea, mutta on hyvä olla perillä, mistä tietoa tarvittaessa löytyy. Omien digivälineiden lisäksi kannattaa perehtyä ainakin seuraaviin asioihin. 

  • Oman kunnan verkko-oppimisympäristöjen hallinta, jotta niitä voi käyttää mielekkäästi opetuksessa, ohjauksessa, opiskelussa ja oppimisen apuna
  • Sosiaalisen median hallinta
  • Käytössä olevat välineet, sovellukset, verkkoympäristöt, omat kokemukset ja oma osaaminen luovat pedagogisen lähtökohdan oman digipedagogisen ajattelun ja toiminnan pohjaksi
  • Toteutetaan koulun/kunnan opetussuunnitelmaa ja tvt-opetussuunnitelmaa koulun arjessa
  • Etä- ja hybridiopetus



OpenDigi toimintamallin käsikirja : opettajat oppimistaitojen ja digipedagogiikan kehittäjäyhteisöissä

Monimediaisuus

Monimediaisuus on saman sisällön esittämistä, jakamista ja käsittelemistä eri medioissa. Monimediaisuuteen kuuluvat myös sovellukset, joissa visuaalisten ja audiovisuaalisten keinojen avulla edistetään oppimista. Tavoitteena on kyky ymmärtää mediaa, jossa yhdistyy teksti, puhe, ääni, kuvat, animaatiot ja väri. Alla esimerkkejä monimediaisuudesta opetuksessa.
  • Kuvan- ja videonkäsittely
  • Mediaseinät
  • Videopalvelut
  • Sosiaalinen media
  • Erilaiset oppimisympäristöt


Monimediainen pedagogiikka kielten opetuksen perustaksi (Taina Juurakko-Paavola)

OPS ja arviointi

Tutoropettajan on tärkeää tietää opetussuunnitelmaan liittyvistä, erityisesti TVT-asioita koskevista asioista. Myös yleiset koulun käytänteet esimerkiksi arviointiin liittyen ovat perustietoa, joka tutoropettajan olisi hyvä hallita.

Tekniset perustaidot

Laitteisto ja käytettävät ohjelmistot vaihtelevat paljon kouluittain ja kunnittain. Oman koulun käytössä olevien laitteiden ja ohjelmistojen käyttö kannattaa tietenkin opetella ensin. Sen jälkeen voi tutustua esimerkiksi alla oleviin asioihin.
  • Uudet lukutaidot (https://uudetlukutaidot.fi/)
  • Tietokonelaitteiden käytön perustaidot.
  • Näytön peilaus, jakaminen
  • Dokumentin näyttäminen
  • Langattomat verkot: verkkoasetukset, liittyminen, poistaminen
  • Tulostaminen
  • Kirjautuminen oppimisympäristöihin ja laitteisiin (Mpass)

  • Tietokone, (Win10)
  • iPad
  • Android-tabletti
  • Chromebook
  • LTSP-pääte (Linux)


  • Älynäyttö
  • Dataprojektori
  • Iso taulunäyttö
  • Dokumenttikamera
  • Videoneuvottelukamera

  • Appletv
  • Chromecast
  • Videoneuvottelu (Teams, Meet, Zoom, Adobe Connect jne)