MITEN ILMENEE/NÄKYY OMASSA TYÖSSÄ?
Lasten ja nuorten hyvinvointi/mielenterveys
Ryhmä 2: Jokapäiväistä. Ongelmia on esim. kouluun lähtemisessä, koulussa oleminen. Vaikea eritellä liittykö johonkin kotiasiaan vai onko lapsen omaan hyvinvointiin liittyvä asia. Jos laselle saa järjestettyä hoitosuhteen, selkiyttäisi asiaa, miten auttaa eri tahoilla. Jos ei sitouduta hoitoon, ongelmallista, jos ei saada lähtemään mihinkään. Yhteistyötä eri tahojen kanssa, aina ei saada jatkuvutta. Poissaolojen määrät näkyvät sosiaalitoimeen. Auttaisi, jos olisi joku sovittu raja. sevittämiset vaikeita, jos paljon. Näkyy erilaisin tavoin; ahdistus, masennus, nukkuminen, ahdistuu ryhmään menemisestä. Yhteistyö tärkeää. Työntekijöiden vaihtuvuus hankaloittaa. Jos nuori sitoutuu syntyy tulosta. Valmis.
Ryhmä1
- mielialaoireet ja ahdistus: kouluun lähtemisen vaikeutta paljon
- vanhempia hämmentää poissaoloihin puuttumisen käytänteet koulussa, ei yhteneviä käytänteitä
- kiusaamisen kokemuksia ei saada esiin, vaikka niitä tautsalla voi olla
- toisella asteella nuoret kertovat kiusaamiskokemuksistaan peruskoulussa
- digimaailman vaikutukset syrjäytymiseen, elämän osa-alueiden kaventuminen
- haasteita solmia sosiaalisia suhteita, epävarmuus ja harjaantumisen puute
Valmis
Ryhmä 4 - valmis
- Palveluiden tarve näyttäytyy oppilashuollossa kasvaneen.
- Oppilashuollossa näkyy mielenterveysongelmien vaikeutuminen ja pitkäaikaistuminen.
- Lastensuojelun palveluissa näyttävät usein linkittyvän päihteidenkäyttöön.
- Nuoren/perheen kannatteleva tuki vs. hoidollinen työskentely
- Vanhempien arkinen sietokyky lapsen/nuoren normaaliin pahoinvointiin ja mielialavaihteluun heikentynyt?!!
Ryhmä 3
- ongelmat tuntuvat lisääntyvän koko ajan sekä lastensuojelussa että oppilashuollossa
- masennusta on paljon nuorilla, ihmetystä siitä mistä se johtuu
-masentuneisuus ja ahdistuneisuus yleisiä syitä myös hakeutua oppilashuollon palveluihin
- paljon puhetta hyvästä vanhemmuudesta, tietoisuus lisääntynyt, käydään läpi tunnetaitoja ym., mutta siitä huolimatta ongelmat lisääntyvät
-vanhemmat eivät välttämättä jaksa tutustua nuoreen ja olla kiinnostuneita hänen asioistaan

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin