3.4. Paikallisesti päätettävät asiat

Esiopetuksen toimintakulttuurin kehittäminen ja arviointi Vetelissä

Vetelissä esiopetuksen toimintakulttuurin kehittämisen keskeisenä tavoitteena on lisätä lapsen osallisuutta ryhmässä positiivisella tavalla. Tärkeäksi koetaan, että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi päivittäin. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan myös lapsiryhmän mielipiteet ja näkemykset.

Kaikki aikuiset toimivat hyvän yhteistyön mallina lapsille.

Oppilaskuntatoimintaan osallistuminen aloitetaan jo esikouluvuonna.

Leikki ja liikunta ovat tärkeä osa esikoulun toimintaa.

Toimintakulttuuri muovautuu kunkin lapsiryhmän ja koulun toimintatapojen, sekä saadun palautteen mukaan.

Esiopetuksen oppimisympäristöt ja niiden arviointi Vetelin esiopetuksessa

Vetelissä esiopetuksen oppimisympäristönä on koulu.

Tiloja, kalusteita ja välineitä hyödynnetään luovasti ja monipuolisesti. Oppimisympäristöissä näkyy lasten eläminen ja tekeminen. Välineet ovat lasten käytettävissä.

Koulun ja pihan lisäksi oppiminen mahdollistuu metsissä ja muualla lähiympäristössä.

Yhteistyökumppaneiden (mm. 4H, seurakunnat, urheiluseurat, kirjasto) tarjoamat palvelut monipuolistavat oppimisympäristöjä.

Esikoulussa aloitetaan tutustuminen digitaalisiin oppimisympäristöihin mahdollisuuksien mukaan.

Yhteisesti sovitut säännöt ja toimintatavat luovat turvallisen oppimisympäristön. Vetelin koulujen järjestyssäännöt: luku 5.1.

Oppimisympäristöjä arvioidaan ja muokataan kokemusten ja saadun palautteen perusteella.

Yhteistyön tavoitteet ja käytännöt Vetelissä

Suunnitelmallisen ja avoimen yhteistyön tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja oppimista. Vanhemmat ja henkilökunta toimivat hyvän yhteistyön mallina lapsille. Yhteistyön ylläpitämiseen kodin kanssa käytetään mm. Wilmaa, keskusteluita, vanhempainiltoja ja -vartteja, puhelinkeskusteluita, koulun yhteisiä tiedotteita ja tapahtumia. Jokaisella koululla on kodin ja koulun yhteistyöryhmä.

Paikallinen suunnitelma yhteistyöstä, siirtymävaiheista ja arviointikäytännöistä löytyy kohdasta 3.5. Esioppilaan koulupolku Vetelissä.