6.6.2019 Sakari Ahola

Antti Rinteen johdolla työstetty hallitusohjelma lupaa lisäsatsauksia, jotta korkeakoulujen hakijasumaa saataisiin purettua ja siirtymää toiselta asteelta korkeakoulutukseen nopeutettua. Taustalla on myös korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030, jonka tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen osuus nuorista aikuisista 50 prosenttiin. Ohjelman mukaan ”…hakijasuman purkamiseen sekä alojen ja alueiden osaajapulaan etsitään ratkaisuja hallituskauden aikana lisäämällä korkeakoulutuksen aloituspaikkoja merkittävästi”. Mitä ”merkittävästi” tarkoittaa, jää nähtäväksi.

Myös Jyrki Kataisen hallitus yritti ratkaista hakijasuman ongelmaa erityisillä ”sumanpurkutalkoilla”, jotka toivat korkeakouluihin noin 3000 uutta aloituspaikkaa vuosina 2014–2015. Satsaus oli kuitenkin niin pieni, ettei se näkynyt hakijasumassa millään tavalla. Itse asiassa, jos tarkastellaan Tilastokeskuksen tietoja uusien ylioppilaiden koulutukseen hakeutumisesta ja pääsystä, verrattuna vuoteen 2013, koulutukseen sijoittuminen hidastui vuosina 2014 ja 2015. Kun vuonna 2013 koulutukseen hakeneista ylioppilaista 22 prosenttia pääsi heti aloittamaan opinnot yliopistoissa ja 18 prosenttia ammattikorkeakouluissa, olivat vastaavat luvut 21 ja 15 prosenttia vuonna 2014 ja 21 ja 14 prosenttia vuonna 2015.

Hakijasuman purkamisen keskeisenä keinona on tähän asti ollut korkeakoulujen opiskelijavalointojen uudistaminen. Tällä on pyritty myös siihen, että ensimmäistä koulutuspaikkaansa hakevat sijoittuisivat nopeammin korkeakoulutukseen. Uudistusten myötä opiskelijavalintaan ovat tulleet ensikertalaiskiintiöt, todistusvalinta sekä siirtohaku. Samalla on edellytetty pääsykokeiden yksinkertaistamista ja keventämistä. Uudessa hallitusohjelmassa opiskelijavalinnoista ei puhuta mitään, mutta voidaan olettaa, että meneillään olevat uudistukset on tarkoitus viedä loppuun - näistähän on sovittu korkeakoulujen ensi vuoteen ulottuvissa tulossopimuksissa.

Nopeuttamispolitiikan välineeksi on nyt nostettu myös toisen asteen oppilaitosten (lukiot / ammatilliset oppilaitokset) ja korkeakoulujen sekä työelämän välinen yhteistyö (ks. Voidaanko lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöllä vaikuttaa ylioppilaiden koulutuspreferesseihin?).  Näistä ei uudessa hallitusohjelmassa suoraan puhuta, mutta siitä käy kuitenkin ilmi, että sekä ammatillisen koulutuksen reformia että uuden lukiolain toimeenpanoa on tarkoitus jatkaa ja vahvistaa. Ammatillisen koulutuksen reformin toimenpanon keskiössä näyttäisi olevan erityisesti ”kokonaisten koulupäivien ja -viikkojen” toteutumisen tukeminen, mikä kuvastaa hyvin sitä, miten viime vuonna vellonut keskustelu (esim. HS 25.10.18) ammattikoulujen opetuksesta - tai sen puutteesta löysi tiensä hallitusohjelmaan. Lisäksi ohjelmassa todetaan, että tavoitteena on vahvistaa ammatillisen tutkinnon suorittaneiden mahdollisuuksia hakeutua korkeakoulutukseen sekä menestyä korkeakouluopinnoissa. Lukiokoulutuksen osalta anti jää mainittuun ”vahvistetaan” -lauseeseen.

Hakijasuman purkamisyrityksillä on pitkä historia, ja vuosien varrella suman on arveltu sulavan myös itsekseen, kun esimerkiksi ammattikorkeakoulut aikoinaan perustettiin tai kun 2000 luvulla ylioppilaiden määrä alkoi laskea ikäluokkien pienenemisen seurauksena (ks. Ahola 2010). Vaikka ylioppilaiden määrä on pudonnut reilusta 35 000:sta nykyiseen 30 000:een, jatkoi suma kuitenkin kasvamistaan, koska korkeakoulujen hakijamäärät kasvoivat nopeampaan tahtiin.

Paljonko uusia pysyviä korkeakoulujen aloituspaikkoja sitten tarvittaisiin, jotta hakijasuma sulaisi? Asian voi periaatteessa yrittää laskea, mutta se on vaikeaa, koska suman toimintamekanismit ovat varsin monimutkaiset ja sisältävät paljon liikkuvia osia. Jos kuitenkin ajatellaan, että hakijamäärät eivät enää nykyisestään kasva ja muutkin asiat kiinnitetään nykytasolle, niin edellisiä sumanpurkutalkoita vastaava 3000 aloituspaikan pysyvä lisäys näyttäisi sulattavan suman reilussa parissa kymmenessä vuodessa. Tämä siis tarkoittaisi, että silloin hakijoita olisi yhtä paljon kuin aloituspaikkoja, eli järjestelmää olisi pitänyt alkaa sopeuttaa jo vuosia aiemmin. Jotta tavoitteeseen päästäisiin nopeammin, pitäisi ”merkittävän” lisäyksen olla siis selvästi suurempi.