16.9.2019, Sakari Ahola

Nuorten koulutuspreferenssejä koskevassa blogikirjoituksessa todettiin, että ne ovat varsin vakiintuneita ja pysyviä, eikä viimevuosina ole tapahtunut mitään suuria muutoksia. Esimerkiksi suositun kauppatieteen hakijamäärät näyttäisivät pysyvän kaikkein korkeimpina vuodesta toiseen. Kasvatustieteellisen alan suosio sen sijaan on ollut siinä määrin laskussa, että joissain mielipidekirjoituksissa on jo ennakoitu opettajapulaa.

Lukioiden ja korkeakoulujen sekä työelämän välisen yhteistyön lisäämisellä halutaan osaltaan vaikuttaa siihen, että nuorten koulutuskysyntä suuntautuisi nykyistä tasaisemmin eri aloille ja kummallekin korkeakoulusektorille ja että suosituimpien alojen hakupaine lievenisi. Tällä halutaan vaikuttaa myös koulutuksen ja sitä kautta työelämän vahvaan sukupuolisegrekaatioon. Tavoitteena on, että yhteistyön kautta nuorille vahvistuisi sellainen käsitys, että ei ole miesten ja naisten koulutuksia tai ammatteja.

SISU-hankkeen toteuttamassa, lukioiden rehtoreille suunnatussa kyselyssä tiedusteltiin heidän mielipidettään siitä, missä määrin yhteistyöllä voidaan näihin asioihin vaikuttaa. Tulosten mukaan rehtoreilla on varsin vahva näkemys, että yhteistyöllä voidaan vaikuttaa lukiolaisten koulutus- ja urasuunnitelmiin sekä jatko-opintovalintoihin. Korkeakouluyhteistyön osalta jopa 80 prosenttia ja työelämäyhteistyön osaltakin yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että näihin asioihin voidaan vaikuttaa paljon. Juuri kukaan ei ollut sitä mieltä, ettei asioihin voida vaikuttaa lainkaan (kuvio 1).

Vaikka rehtorit uskoivat, että nuorten koulutus- ja urapreferensseihin ja suunnitelmiin voidaan vaikuttaa, selvästi harvempi uskoi, että yhteistyöllä voitaisiin vaikuttaa korkeakoulutukseen sijoittumiseen. Mitä tulee korkeakoulujen kanssa toteutettavaan yhteistyöhön, vähän yli puolet ja työelämäyhteistyön osalta vain joka kolmas oli sitä mieltä, että yhteistyöllä voidaan vaikuttaa korkeakoulutukseen sijoittumiseen. Ja kun puhutaan eri alojen hakupaineen tasaamisesta tai sukupuolisegregaation lieventämisestä, enää selvä vähemmistö oli sitä mieltä, että näihin enemmän rakenteellisiin asioihin voitaisiin yhteistyöllä vaikuttaa. Näiden kysymysten osalta kuitenkin lähes puolet ei oikein osannut sanoa, voidaanko vaikuttaa vai ei.

Kun ajatellaan korkeakoulutukseen sijoittumista ja siihen vaikuttamista, täytyy muista, että kyseessä on eräänlainen nollasummapeli. Esimerkiksi voidaan ottaa teknistieteellinen koulutusala, joka on viime vuosina houkutellut yhä suuremman osan tuoreita ylioppilaista ensisijaisiksi hakijoikseen. Tähän on varmaan yhtenä suurena syynä alan hyvin vetävät työmarkkinat. Toisaalta, kuten rehtorikyselymmekin kertoo, eniten korkeakouluyhteistyötä tehdään juuri matemaattis- luonnontieteellisten kouluaineiden parissa, ja tämä on varmaan osaltaan lisännyt alan suosiota.

Kun hakijamäärät kasvavat, tarkoittaa se sitä, että entistä harvempi saa koulutuspaikan. Tekniikassa tuoreiden ylioppilaiden hyväksymisaste oli kevään 2016 yhteishaussa vielä 58 prosenttia, mutta on siitä sitten tullut alas niin, että se oli kevään 2019 yhteishaussa enää 47 prosenttia (Vipunen). Tästä syystä tulevaisuuden ja nopeuttamispolitiikan kannalta oleellista on se, miten Rinteen hallituksen ohjelman lupaamat korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäykset toteutuvat ja ennen kaikkea, mihin ne tullaan kohdentamaan.

Kuvio 1: Miten paljon korkeakoulu- ja työelämäyhteistyöllä voidaan vaikuttaa?