Kuulonhuolto

Kuuloliiton sivuilta:

Vapaa-ajan melu

Asumisterveysohje

Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysohje määrittää vapaa-ajanmelun ohjearvot. Sen mukaan melun ei tulisi ylittää 85 desibelin keskimääräistä tasoa kahdeksan tunnin ajalle jaettuna. Jos taso nousee tästä kolmen desibelin verran, sallittu oleskeluaika puolittuu.

Esimerkiksi 88 desibelin melussa on tämän periaatteen mukaan turvallista oleskella neljän tunnin ajan. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan nykyiset rajat on kuitenkin asetettu liian korkealle.

Aikarajat

Aikaraja, jonka jälkeen kuulovaurion riski on toistuvassa melualtistuksessa todennäköinen:

Melutaso Aika
85dB 8h
88dB 4h
91dB 2h
94dB 1h
100dB 15 min
dB  Ääni
0 Kuulokynnys eli hiljaisin ääni, jonka ihminen tietyllä taajuudella kykenee aistimaan
10-30 Lehtien havina
30-50 Tietokone
50-70 Keskustelu
70-85 Liikenne
80-100 Ravintola
90-100 Konsertti
125- Kipukynnys
130-135 Suihkukone

Konsertit ja festarit

Konserttien ja festareiden äänenpainetasot liikkuvat 90-100 desibelissä. Vaikka viime vuosina äänitasot on saatu laskemaan, muista mukaan korvatulpat festareille ja konsertteihin! Jo pelkkä ihmismassa saa äänillään desibelitasot nousemaan vaarallisen korkeiksi!

Kovimmillaan musiikki on äänentoistolaitteiden läheisyydessä – säästä korviasi pahimmalta äläkä jää kaiutinten lähelle. Tutustu sivuston kuulonsuojausvinkkeihin ja hanki keikalle mukaan laadukkaat suojaimet. Myös tapahtumapaikalta voit tarvittaessa ostaa vaahtomuoviset tulpat. Vastuu korvatulppien jakamisesta tai myymisestä on tapahtumajärjestäjällä – ja itselläsi siinä, että käytät niitä!

KUULOVAURIOT

Tinnituksesta ääniherkkyyteen
(hyperakusia)

Voimakas ääni tuhoaa korvan aistinkarvasoluja, jotka eivät uusiudu. Seurauksena voi olla tinnitusta eli korvien soimista, herkkyyttä äänille tai pysyvä kuulon aleneminen, joka kehittyy usein huomaamatta vuosien kuluessa.

Kuulovaurion syntyyn vaikuttavat melun voimakkuus, laatu ja altistuksen kesto. Melun aiheuttaman kuulovaurion parantamiseen ei ole keksitty lääketieteellistä hoitokeinoa. Suojaa siis kuuloasi, jotta kuulisit huomennakin!

Korvissani soi

Jokaisen korvat soivat eli tinnittävät joskus. Jos olet ollut melutilanteessa ja huomaat korvien soivan, anna kuulon levätä. Muista myös suojata kuulo seuraavan kerran. Useimmiten tinnitusääni katoaa parin päivän kuluessa.Yleensä korvien soiminen on vaaratonta. Verenkierto, lihasjännitys ja muut elimistön toiminnot tuottavat ääniä.
Tinnitusta voi melun lisäksi aiheuttaa esimerkiksi niska- ja hartiaseudun lihasjännitys, purentaongelmat tai korvakäytävän tukkoisuus.
Tinnitusoireet ovat yksilöllisiä, kuten myös hoitomuodot. Jos korvat soivat yhtäjaksoisesti parin viikon ajan, kannattaa kääntyäkorvalääkärin puoleen.

Korvani ovat arat: ääniyliherkkyys

Melutilanteen jälkeen korvat saattavat tuntua aroilta. Tinnituksen lisäksi tämäkin on merkki liian kovista äänenpaineista. Vältä melutilanteita ja anna kuulosi levätä. Muista myös suojata korvat ensi kerralla.Kuuloa kannattaa suojata vain melutilanteissa. Liiallinen suojaaminen voi pahentaa ääniyliherkkyysoireita. Mitä hiljaisempaan maailmaan itsensä totuttaa, sitä vähäisemmät äänet voivat jatkossa häiritä.

En kuule kunnolla

Voimakas melu voi aiheuttaa muutoksen kuuloherkkyydessä. Lääketieteessä puhutaan kuulokynnyksestä, jolla
tarkoitetaan hiljaisinta ääntä, jonka tietyllä taajuudella kykenemme kuulemaan. Siinä tapahtuvaa muutosta kutsutaan
vastaavasti kynnysmuutokseksi.Kynnysmuutos voi olla joko tilapäinen tai pysyvä. Tilapäinen kynnysmuutos voi
korjautua, jos korva saa levätä riittävästi melualtistuksen jälkeen. Pysyvä kynnysmuutos taas on pysyvä, sillä
lääketiede ei nykyisellään kykene sitä parantamaan. Ainoa keino välttyä pysyvältä kynnysmuutokselta onkin
ennaltaehkäisy. Ihminen kuulee äänet aistinkarvasolujen avulla, joita on sisäkorvassa yli 20 000.
Jokainen aistinkarvasolu on herkkäomalle tietylle taajuusalueelleen. Voimakas melu saa aistinkarvasolut lakoamaan, 
minkä jälkeen ne eivät enää kykene välittämään ääntä aivojen kuulokeskukseen. Mitä enemmän soluja tuhoutuu,
sitä vaikeammaksi äänien aistiminen käy. Kuulonalenema vaikeuttaa esimerkiksi puheen ymmärtämistä, koska
samankuuloiset sanat menevät tällöin helposti sekaisin. Meluvaurio syntyy yleensä hitaasti vuosien kuluessa, mutta
se saattaa kehittyä nopeastikin. Kuulovaurioita esiintyy myös nuorilla. Erään tutkimuksen mukaan esimerkiksi
armeijaan tulleista nuorista joka viidennellä on ollut jonkinasteinen kuulonalenema.

Kuinka suojautua


Kuulosuojaimet

Korvatulpat

Vaahtomuoviset korvatulpat ovat edullisimmat ja yleisimmin käytetyt kuulonsuojaimet. Niitä on myös helposti
saatavilla apteekeista, rautakaupoista ja suurista tavarataloista. Esimerkiksi konserteissa tai festareilla niiden
suojausteho on riittävä, mutta jos käyt aktiivisesti keikoilla – kannattaa satsata joko hifitulppiin tai yksilöllisiin
suojaimiin.

Hifi-tulpat

Hifi-tulpat ovat edullinen vaihtoehto tilanteissa, joissa tarvitaan äänenlaadultaan hyvää, luonnollisen kuuloista
aimennusta. Ne sopivat erittäin hyvin muusikoille, sillä tulpat vaimentavat tasaisesti koko kuuloalueella, eivätkä
tee tukkoista tunnetta. Hifitulppia voi ostaa esimerkiksi musiikkiliikkeistä.

Yksilölliset suojaimet

Hyvää äänenlaatua tarvitseville on tarjolla myös yksilöllisiä suojaimia, jotka valmistetaan käyttäjän korvakäytävästä
otetun valoksen mukaisiksi. Ne ovat huomattavasti hifi-tulppia kalliimmat, mutta käytössä miellyttävämmät.
Yksilölliset suojaimet ovat hyvä vaihtoehto musiikin harrastajille ja ammattilaisille.
Tulpissa ei ole ulostyöntyviä osia ja ne sopivat hyvin myös moottoripyöräilijöille.

Kupusuojaimet

Alun perin metsästäjille tarkoitetut kupusuojaimet soveltuvat hyvin myös muuhun tarkoitukseen, kuten koneita tai
laitteita käytettäessä.Suojaimet vahvistavat hiljaiset äänet, mutta vaimentavat tehokkaasti liian voimakkaita
impulssiääniä. Kupusuojaimia myydään rautakaupoissa ja tavarataloissa.

Korvatulppien käyttö


Pyöritä tulppa tiiviiksi sormiesi välissä


Vedä korvalehtesi taakse ja työnnä tulppa korvaasi.


Pidä tulppaa hetken aikaa paikoillaan, jotta se palautuu muotoonsa.

Käytä korvatulppia koko melualtistuksen ajan!

VASTAA KYSYMYKSIIN:

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Kuinka pitkään voit turvallisesti oleskella 85 desibelin melussa?


Kuinka pitkään voit turvallisesti oleskella 94 desibelin melussa?


Kuinka pitkään voit turvallisesti oleskella 100 desibelin melussa?


Kuinka paljon desibelejä on liikenteessä?


Kuinka paljon desibelejä on konsertissa (tarkoitetaan pop/rock-konserttia)?


Kerro kaksi tapaa, joilla voit suojata kuulosi esim. Kuumaa-bändin kosertissa?


Mitä on tinnitus?


Entä jos korvasi ovat ääniyliherkät? Mitä voit tehdä?


Kappale ”En kuule kunnolla”
Tilapäinen kynnysmuutos voi parantua, jos korvat saavat levätä.



Pysyvä kynnysmuutos voi parantua



Mitä tekstissä kerrotaan armeijaan tulevista nuorista?

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen